Kansainvälinen miestenpäivä 2018 ja positiiviset miehenmallit

Kansainvälistä miestenpäivää vietetään vuosittain 19.11. Kansainvälisen miestenpäivän tavoitteena on edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa ja puuttua miehiin ja poikiin kohdistuvaan syrjintään. Tänä vuonna kansainvälisen miestenpäivän teemana ovat positiiviset miehiset roolimallit.

Kansainvälinen miestenpäivä

Kasvavalle lapselle keskeisen miehisen roolimallin tarjoaa yleensä oma isä. Valitettavasti monet lapset, Suomessakin kymmenettuhannet, kasvavat isättömänä, mikä on heidän hyvinvointinsa ja tulevaisuutensa kannalta tutkitusti huono asia. Isyyden ja isien merkitystä ei arvosteta Suomessa alkuunkaan riittävästi. Arvostuksen vähäisyyttä kuvaa se, että Isänpäivä on haluttu korvata läheisenpäivällä, ja se, ettei ansioituneita isiä palkita samassa mitassa kuin ansioituneet äidit palkitaan.
Mitä enemmän isättömyys on yleistynyt, sitä olennaisempaa olisi, että lapsen seuraava etappi: päiväkodit ja koulut tarjoaisivat positiivisia miehen malleja.

Valitettavasti näin ei ole. Miehet ovat pahasti aliedustettuja päiväkodeissa ja kouluissa. Siinä missä naisten aliedustusta erilaisilla aloilla, tai ainakin heidän aliedustustaan eri alojen johtotehtävissä, on pidetty tasa-arvon kannalta ongelmallisena, ei miesten aliedustusta ole haluttu tunnustaa tasa-arvo-ongelmaksi, eikä tilanteen tasoittamiseksi ole ryhdytty toimiin. Ei ole ihme, etteivät pojat viihdy naisvaltaisessa ja tytöille räätälöidyssä koulumaailmassa. Jo päiväkoti-iässä poikia kannustetaan ja kehutaan vähemmän kuin tyttöjä.

Positiivisten miehisten roolimallien sijasta kasvaville pojille ja kehittyville nuorille miehille on yhteiskunnallisessa keskustelussa tarjottu vain syyllisyyttä. OAJ:n puheenjohtaja kuittasi poikien huonomman koulumenestyksen syytämällä poikia laiskoiksi, elinkeinoministeri puolestaan nuorten miesten syrjäytymisen puhumalla pilkallisesti ”peräkammarin pojista”. Vasta oululaisen kaupunginvaltuutetun puhe, jossa asunnottomista (4/5-osaa asunnottomista on miehiä) puhuttiin ihmisroskana, herätti laajempia protesteja. Ei puhettakaan siitä, että koulun pitäisi uudistua pojille sopivammaksi, tai että yhteiskunnan pitäisi tukea syrjäytymisvarassa olevia tai jo syrjäytyneitä miehiä nykyistä tehokkaammin.

Naisten ja tyttöjen ongelmat koetaan koko yhteiskunnan yhteisiksi huolenaiheiksi, joiden ratkomiseen miesten ja poikienkin odotetaan innolla omistautuvan, mutta kun pojilla ja miehillä on ongelmia, heidän odotetaan vain ottavan itseään niskasta ja ratkaisevan ne yksin ja omin avuin. Esimerkiksi naisten osuutta Eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittisissa valiokunnissa on pidetty liian vähäisenä, ja siihen on vaadittu äänekkäästi muutosta. Siihen, että asevelvollisuus koskee vain miehiä ja että naiset ovat pahasti aliedustettuja armeijassa, ei muutosvaatimuksia ole kohdistettu. Toiminta on siis ihan perinteisen miehisen roolimallin mukaista ja sitä vahvistavaa. Pojan ja miehen on opittava pärjäämään omillaan ja heikkouden osoittamisesta seuraa vain halveksuntaa, ei tukea. Pojat ja miehet ovat kärsivät massiivisesta empatiavajeesta.

Tämän päälle pojat ja nuoret miehet saavat tasa-arvokeskustelussa jatkuvasti törmätä miesten demonisointiin. Heille sanotaan, että miehisyys on myrkyllistä. Heille väitetään, että ”poikakulttuuri” on kaiken pahan alku ja juuri. Heille myös opetetaan, että he ovat kollektiivisesti vastuussa kaikista maailman ongelmista (kuten seksuaalisesta ahdistelusta), koska he nauttivat ”miehisistä etuoikeuksista”. Ajan henki on sellainen, ettei mies voi edes vastalauseitta toimia uimavalvojana naisten uimavuoron aikana, vaikka naissiivoojia pyörii tämän tästä miesten peseytymis- ja pukeutumistiloissa.

Eikä populaarikulttuuri tarjoa sen parempaa. Mainosten miehet ovat idiootteja ja viihdeohjelmissa miehiin kohdistuva väkivalta on loputon huumorin lähde, etenkin jos väkivallantekijä on nainen. Populaarikulttuurin mieskuva ei kovin positiivisia malleja tarjoa.

Näin negatiivisessa ja avoimen miesvihamielisessä ilmapiirissä kasvaminen ei ole varmasti helppoa, kun kaikkialla vastaan tuleva ja loputtomasti jatkuva seksistinen ja halventava asennoituminen miehiä kohtaan tympii ja kyllästyttää kovanahkaisempia ja kokeneempia aikuisia miehiäkin. Jos miehistä ja miehisyydestä ei ole kerta kaikkiaan mitään positiivista ja rakentavaa sanottavaa, eikö aiheen kommentoinnin voisi jättää väliin kokonaan?

Mikä siis neuvoksi? Kuinka voisimme vastata kansainvälisen miestenpäivän haasteeseen ja tarjota positiivisia miehisiä roolimalleja pojille ja nuorille miehille? Helppoa se ei ole. Kun Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja syksyllä esitti toiveenaan, että me kannustaisimme ja tukisimme poikia siinä missä tyttöjäkin, tasa-arvovaltuutettu piti kannanottoa ”surullisena vastakkainasetteluna”.

Maarianvaraa

Kun miehet ovat nostaneet esille tunteitaan ja puhuneet niistä avoimesti, he ovat saaneet kimppuunsa Minna Canth – palkitun sisällöntuottajan, joka on tehnyt sosiaalisessa mediassa hyvin selväksi, että miesten olisi hänen mielestään syytä vaieta tunteistaan. Muutosvastarinta on syvässä.

tunteet

Ainoa ratkaisu on, ettei näille öykkäreille anna valtaa. On uskallettava puhua vaikeistakin asioista selkeästi ja anteeksipyytelemättä. Kanadalainen psykologian professori Jordan B. Peterson tarjoaa tästä hyvän esimerkin. Hän puhuu varsin perinteisistä arvoista rohkeasti ja vakuuttavasti. Hän ei epäröi asettaa vaatimuksia pojille ja miehille (petaa sänkysi ja seiso suorassa), mutta hän ei suhtaudu kohdeyleisöönsä halveksuen tai ylimielisesti, vaan kunnioituksella. Tämä on epäilemättä keskeinen syy hänen suosioonsa. Oli Petersonin ajatuksista mitä mieltä hyvänsä, hänen tyylissään ja tavassaan toimia, on paljon sellaista, mistä voisimme ottaa oppia.

IMG_20181118_201801_resized_20181118_081836157

Perustana tässä on moneen kertaan testattu ja hyväksi havaittu kultainen sääntö: kohtele lähimmäisiäsi niin kuin haluat itseäsi kohdeltavan. Jos haluamme, että pojistamme kasvaa vastuullisia, hyvän itsetunnon omaavia ja toiset huomioon ottavia aikuisia miehiä, meidän on itse kohdeltava heitä sen mukaisesti. Jatkuva negatiivisuus ja syyllistäminen ei luo mitään positiivista, vaan ainoastaan ahdistavan ja masentavan ilmapiirin. Heikoista on pidettävä huolta, vaikka he olisivat miehiä, ja ongelmiin on puututtava, vaikka ne koskisivat poikia. Kun pojille tehdään pienestä pitäen selväksi, että he kelpaavat omana itsenään ja että heitä vaikeuksissa tuetaan ja kannustetaan, he oppivat varttuessaan kantamaan itse vastuuta ja huolehtimaan myös muista apua tarvitsevista.

Valtuutettuja joka lähtöön

Ympärileikkaus

Joukko islantilaisia poliitikkoja on tehnyt lakialoitteen, jonka tarkoituksena on kieltää pojille ei-lääketieteellisistä syistä tehtävien ympärileikkausten tekeminen. Aloitteen tekijät katsovat, että lapsen oikeuksien suojeleminen on tärkeämpää kuin uskollisten ja kulttuuristen rituaalien suorittaminen. Heidän mielestään uskonnonvapautta on kunnioitettava, mutta sen varjolla ei saa polkea toisten ihmisoikeuksia. Ei edes poikien. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset, joihin Suomi on Islannin tavoin sitoutunut, nimenomaisesti velvoittavat valtiot edistämään sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista ja myös purkamaan niitä perinteitä, jotka vaarantavat lasten oikeuden terveyteen. Tyttöjen sukupuolielinten silpominen on jo Islannissa kielletty lailla, joten poikien suojeleminen uskonnolliskulttuuriselta silpomiselta yhtä lailla on ehdottomasti myös tasa-arvokysymys.

Suomessa poliitikot ovat ottaneet tiedon islantilaisten suunnitelmista tavoilleen uskollisella tyylillä, eli vaikenemalla. Rohkeutta seistä tasapuolisesti myös poikien ihmisoikeuksien takana on toistaiseksi löytynyt vain keskustan kansanedustaja Mikko Kärnältä, joka on luvannut esittää seuraavassa Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa, joka pidetään huhtikuussa juuri Islannissa, että kaikki ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset kiellettäisiin kaikissa Pohjoismaissa.

Suomalaiset viranomaiset ovat niin ikään olleet hiljaa Islannin tapahtumista. Virkistävän poikkeuksen muodostaa ainoastaan lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila, joka on jo pidemmän aikaa vaatinut kulttuurisista syistä lapsille tehtävien silpomisten kriminalisointia Suomessa. Lapsiasiavaltuutettu Kurttila on epäilemättä saanut aktiivisuudestaan negatiivistakin palautetta, mutta se ei ole saanut häntä taipumaan. On ihailtavaa, että tällaista suoraselkäisyyttä ja moraalia vielä löytyy Suomesta.

Lapsiasiavaltuutettu Kurttilan suorituksen arvoa nostaa entisestään vertailu tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaran toimintaan. Tasa-arvovaltuutettu Maarianvaara ei ole nähnyt tarpeelliseksi puolustaa poikavauvojen tasa-arvoisia ihmisoikeuksia. Siinä missä lapsiasiavaltuutettu Kurttila on ollut asiassa aktiivinen ja rohkea, on tasa-arvovaltuutettu Maarianvaara ollut erittäin passiivinen ja väistellyt kaikin keinoin hänelle ilmeisen epämieluisaa aihetta.

Lapsille ei-lääketieteellisistä syistä tehtävien ympärileikkausten kieltäminen on ollut suomalaisen miesasialiikkeen keskeisiä tavoitteita. Miesasialiikkeen tavoitteisiin kuuluu tietenkin myös maanpuolustusjärjestelmän uudistaminen tasa-arvoiseksi. Nykyjärjestelmä ei ole tasa-arvoinen, sillä ”yleisestä” asevelvollisuudesta on vapautettu ihmisryhmiä asuinpaikan (Ahvenanmaa), uskonnon (Jehovan todistaja) ja sukupuolen (naiset) perusteella.

Helsingin hovioikeus totesikin juuri, että Jehovan todistajien vapautus asevelvollisuudesta on ristiriidassa perustuslaissa säädetyn yhdenvertaisuuspykälän kanssa. Hovioikeudessa yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä ajoi asevelvollisuudesta kieltäytyneen, Jehovan todistajiin kuulumattoman, miehen asiaa. Yhdenvertaisuusvaltuutettu Pimiä on pitänyt tärkeänä perustuslaissa säädetyn yhdenvertaisuusperiaatteen vahvistamista Suomessa.

Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara ei sitä vastoin ole nähnyt tarpeelliseksi puuttua siihen, että nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä on siinäkin mielessä ristiriidassa perustuslain yhdenvertaisuuspykälän kanssa, että se on miehiä sukupuolen perusteella syrjivä. Tasa-arvovaltuutettu on perinteisesti väistellyt ottamasta kantaa miehiä syrjivään asevelvollisuuteen sillä perusteella, että se on lakiin kirjattu. Yhdenvertaisuusvaltuutettu ei kuitenkaan arkaillut puolustaa yhdenvertaisuutta, vaikka Jehovan todistajien erivapaus perustuu lakiin. Kyse ei nyt ole siitä, että tasa-arvovaltuutetun pitäisi ryhtyä kenenkään asianajajaksi, mutta hän voisi halutessaan aktiivisesti ajaa miehiä syrjivän lainsäädännön muuttamista tasa-arvoiseksi.

On valtuutettuja – ja on valtuutettuja