Ne miesten tasa-arvo-ongelmat

Mitä tasa-arvon ongelmia miehillä on? Mediasta saa käsityksen, ettei sellaisia ole olemassakaan, ne ovat miesten itsensä aiheuttamia tai ainakin naisilla menee niissä asioissa huonommin. Miesten tasa-arvopuhetta jopa naurunalaistetaan. Tässä blogikirjoituksessa listataan ongelmia, jotka koskevat raskaimmin nimenomaan miehiä. Nyt käsitellään Suomen tilannetta, mutta tasa-arvotilanne on saman kaltainen kaikissa länsimaissa. Tämä on pitkä kirjoitus.

Miehet elävät puoli vuosikymmentä lyhyemmän elämän kuin naiset. Eliniänodotteen ero on tällä hetkellä 5,3 vuotta miesten tappioksi. Jos naisen elämä on koko vuoden mittainen, miehen kuolinpäivä on 8. joulukuuta. Näin isoon eroon ei ole biologista syytä ja historiallisesti ero eliniänodotteessa ei ole ollut näin suuri. Sen koommin länsimainen kulttuuri on muuttunut ja naisten hengissä pysymisestä kannetaan huolta eri tavalla kuin miesten.

Mies päätyy itsemurhaan yli kolme kertaa todennäköisemmin kuin nainen. Yli 75 % itsemurhan tehneistä on miehiä. Alle 50-vuotiaiden miesten yleisimpiä kuolinsyitä on itsemurha. Ero kasvaa iän myötä. Työikäinen mies tappaa itsensä kolme kertaa todennäköisemmin kuin nainen. Vanhuksilla ero on vielä suurempi, nelinkertainen. Tämä siitäkin huolimatta, että vanhoja miehiä on elossa vähemmän kuin naisia. Miltä tämä näyttäisi, jos sukupuolet olisivat toisinpäin? Pysäyttäisimmekö koko yhteiskunnan ja pohtisimmeko, miten naisten tilanne saataisiin inhimilliseksi? Olemassa oleva itsemurhien ehkäisyohjelma ei huomioi sukupuolta mitenkään.

Antaisivatko nuivat reaktiot entistä suuremman syyn korkata kossu?

Miehet kärsivät päihdeongelmista paljon naisia enemmän. Miehiä myös kuolee alkoholin käytön seurauksena kolme kertaa niin paljon kuin naisia. Huumeiden yliannostukseen ja muihin huumeisiin liittyviin syihin miehiä kuolee neljä kertaa enemmän. Miksi mies turvautuu päihteiden käyttöön niin paljon hanakammin? Jos mies sitten puhuisi tunteistaan, siis niistä negatiivisista, niin kuunneltaisiinko häntä vai antaisivatko nuivat reaktiot entistä suuremman syyn korkata kossu? Monien miesten tarinoissa toistuu kokemus, että miehen halutaan puhuvan niistä tunteista, joita muut haluavat kuulla. Ne mukavat tunteet eivät ole niitä, jotka ajavat vetämään nupin tunteettomaan tilaan.

Peruskoulun päättäneistä nuorista, jotka eivät osaa kunnolla lukea ja kirjoittaa on suurin osa poikia. Miehiä on vankiloissa yli kymmenen kertaa enemmän kuin naisia. Jostakin syystä miehen todennäköisyys syrjäytyä opinnoista ja päätyä elämänsä aikana vankilaan on aivan eri luokkaa kuin naisen. Pitkäaikaistyöttömistä 60 % on miehiä ja toimeentulotuen piirissä on eniten miehiä. Syrjäytyneisyys, väkivalta, asunnottomuus ja päihdeongelmat ovat yhteydessä rikoksiin, rikoksen uhriksi joutumiseen ja vankilakierteeseen. Toisaalta miehille annetaan pidempiä tuomioita samoista rikoksista, joista nainen pääsee vähemmällä.

Häpeä estää hakemasta apua ja saattaa pitää kadulla loppuun asti.

Neljän asunnottoman joukossa on kolme miestä ja yksi nainen. Miehen riski joutua kadulle ja jäädä sinne on kolme kertaa suurempi. Tarkkaa syytä niin erilaisiin elämänpolkuihin ei tiedetä. Usein kuvioon liittyvät päihteet. Tosin ne tulevat mukaan yleensä syrjäytymiskierteen jo alettua. Asunnottomuuden taustalla, kuten myös päihteidenkäytön ja itsemurhien, on syitä, jotka eivät heti avaudu.

Kyseessä saattavat olla kulttuuriset syyt, joiden vuoksi mies kokee olevansa luvattomalla tavalla heikko, jos hän hakee apua. Tai hakeutuu lääkäriin. Tai pyytää läheistä kuuntelemaan. Tai näyttää ylipäätään minkäänlaista haavoittuvuutta. Häpeä estää hakemasta apua ja saattaa pitää kadulla loppuun asti. Viime aikoina on alettu korostaa asunnottomien naisten asemaa ja sitä on perusteltu erityishaavoittuvuudella. Vähemmistö on nostettu tärkeydessä muiden asunnottomien yli sukupuolen perusteella, vaikka miehiä on kadulla kolme kertaa enemmän. Tämä kerroin kolme toistuu pahoinvoinnin yhteydessä monessa kohtaa.

Mediassa käsitellään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa jatkuvasti. Raa’an fyysisen väkivallan uhri on kuitenkin yleensä mies. Tämä jää kertomatta. Suurimmassa väkivallan riskissä ovat parikymppiset miehet. Miehen riski tulla tapetuksi on yli kaksinkertainen naiseen verrattuna. Lähisuhteissa naiset ovat yhtä väkivaltaisia kuin miehet. Tästä faktasta levitetään aktiivisesti väärää kuvaa. Istanbulin sopimus, jota on laajasti juhlittu naisten oikeuksien riemuvoittona, suojelee vain naisia. Yhteiskunnalliset toimenpiteet, joilla perheväkivaltaa ehkäistään, suojelevat naista ja syyttävät miestä. Myös väkivaltaista naista puolustetaan ja myös hakattua miestä syytetään. Miehiin kohdistuvaa perheväkivaltaa ei aina edes tunnusteta olevan olemassa. Laajalti käytetty Duluthin malli lähtee siitä, että perheväkivalta on miehen tekemää väkivaltaa naista kohtaan siksi, että nainen on nainen. Tuoreeltaan Yle toisti myyttejä perheväkivallasta ja syyttää koko yhteiskuntaa naisvihasta.

Suomalaisten kouluissa sukupuolten tasa-arvo on kaikkien teollisuusmaiden huonoin. Jostain syystä koulujärjestelmä palvelee tyttöjä paremmin kuin poikia. On väitetty, että peruskoulu on viritetty tyttöjen kehitysvaiheiden mukaan ja tästä syystä useat pojat putoavat kelkasta. Pojat kehittyvät tyttöjä hitaammin ja se tulisi ottaa huomioon. Tässä selitysmallissa pojat jäävät negatiiviseen valoon kehittymättöminä, vaikka sinänsä psykologiselta pohjalta selitys on tavallaan perusteltu.

Feministiset uskomukset miehistä nyt vain ovat sellaisia.

Toinen versio on, että poikien kehitys jätetään huomiotta. Heitä kohdellaan huonommin, heille annetaan tyttöjä huonompia arvosanoja samasta suorituksesta ja heitä rohkaistaan vähemmän. Tutkimustuloksista nähdään, että kun opettaja ei tiedä kenen koetta hän pisteyttää, laskevat tyttöjen arvosanat yhden kokonaisen numeron. Kysyttäessä asiaa peruskouluikäisiltä vaikuttaa, että valtaosa pojista kokee tulevansa tyttöjä huonommin kohdelluksi.

Harva opettaja syrjii poikia tahallaan, mutta voiko ilmapiiri olla yleisellä tasolla negatiivinen miessukupuolta kohtaan? Syrjintä voi olla tiedostamatonta. Vuonna 2016 Suomen kaikille 9-luokkalaisille jaettiin pamfletti nimeltään “Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä”. Feminismi on ideologia, joka avoimesti syyttää, alentaa ja demonisoi miehiä. Feministiset uskomukset miehistä nyt vain ovat sellaisia. Opetushallituksessa valtaa käyttävät feministit halusivat tuoda ideologiaansa nuorille, jotka ovat muodostamassa maailmankuvaansa. Jos etsitään todisteita miesvastaisuudesta, niin mikä sen savuavan aseen pitäisi olla, jos ei tämän?

Hyvät oppimistulokset voidaan saavuttaa ilman sukupuolten epätasa-arvoa. Viro on tästä hyvä esimerkki. Tulokset ovat Suomea paremmat, mutta sukupuolten välillä ei ole massiivista eroa. Tällä hetkellä korkeakouluopiskelijoista kaksi kolmasosaa on naisia. Tätä ei pidetä julkisuudessa tasa-arvo-ongelmana. Kun sukupuolijakauma oli toisinpäin, miesenemmistöä pidettiin naisten sortamisena.

Miesten yleinen terveydentila on huonompi kuin naisten. Yleisin syöpä on miesten eturauhassyöpä. Naisten yleisiä syöpiä, eli rinta- ja kohdunkaulan syöpää, seulotaan, mutta miesten eturauhassyöpää ei. Tämänhetkisillä tutkimusmetodeilla ei ole syytä miksi eturauhassyöpää ei seulottaisi. Siihen ei vain ole motivaatiota. Terveys on yksi suurimpia tekijöitä, jotka vaikuttavat miesten dramaattisesti lyhyempään elinajanodotteeseen. Miehille kasaantuvat ylipäätään useimmat ennenaikaiset kuolemat. Sekä fyysisellä että henkisellä terveydellä on niissä merkittävä rooli.

Tämä fakta lakaistiin maton alle kaikissa suurissa medioissa ikään kuin sitä ei olisi olemassa.

Koronavirus on tappanut miehiä kaksi kertaa niin paljon kuin naisia. Oli alusta asti selvää, että virus on miehille paljon vaarallisempi kuin naisille. Hengitystieinfektiot tuppaavat olemaan miehille kuolettavampia. Tämä fakta lakaistiin maton alle kaikissa suurissa medioissa ikään kuin sitä ei olisi olemassa. Suomessa terveysasioista vastuuta kantava Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL myönsi pitkin hampain vasta asiaa erikseen kysyttäessä, että miehen riski kuolla koronaan on suurempi. Sen sijaan kaikki valtamediat korostivat naisen raskaampaa kärsimystä.

Perustelut vaikuttavat keksityiltä, sillä viranomaislähteet eivät ole vahvistaneet, että perheväkivalta olisi lisääntynyt räjähdysmäisesti, myöskään naisten kokema. Päin vastoin, poliisin toteamat perheväkivaltatapaukset vähenivät 6 %. Naisten tekemä äärimmäinen väkivalta sen sijaan lisääntyi. Turvakodit eivät ole täyttyneet naisista aiempaa enempää. Mediat antavat korona-ajan perheväkivallasta täysin epärealistisen kuvan. Lisäksi on keksitty hankalasti todistettavia väitteitä esimerkiksi naisten tekemästä emotionaalisesta työstä, jota miehet oletettavasti eivät tee. Miesten kaksi kertaa korkeampi koronakuolleisuus ei median mukaan ole tasa-arvon epäkohta, vaan johtuu miesten omista elintavoista. Oma moka siis. Toimenpiteitä miesten korkeamman riskin huomioimiseksi ei ole tehty. Sitä ei myöskään ole otettu huomioon rokotusohjelmassa.

Korona on levinnyt työpaikoilla varsinkin rakennusalalla. Työmaat ovat lähes täysin miesvaltaisia ja miehet ovat sukupuolensa vuoksi korkeammassa riskiryhmässä. Erityisiä toimenpiteitä miesten suojaamiseksi ei ole tehty. Rakennustyömaiden tartuntaryppäistä uutisoidaan täysin sukupuolineutraalisti.

Työelämässä miesten tapaturmakuolleisuus on suurempi kuin naisten. Yli kymmenen kertaa kertaa suurempi. Miehet tekevät perinteiseen tapaan raskaimmat ja vaarallisimmat työt. Työntekijöitä kuolee tapaturmissa, mutta myös raskaan työn aiheuttamiin ammattitauteihin. Naisten kokemaa väkivaltaa esimerkiksi hoitotyössä pidetään tasa-arvo-ongelmana, mutta miesten tapaturmakuolleisuutta pidetään yleisenä työelämän ongelmana. Siihen ei suhtauduta sukupuolikysymyksenä siitä huolimatta, että lähes kaikki työssä kuolleista kuolleista ovat miehiä.

”Tämän lain tarkoituksena on – – edistää miesten ja naisten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä.”

Lainsäädäntö ja oikeusjärjestelmä eivät ole sokeita syntyperälle. Huoltajuuskiistoissa äiti voittaa kaksi kertaa todennäköisemmin kuin isä. On syytä epäillä, että taustalla on myytti kaikkien naisten hyvästä äitiydestä ja käsitys naisesta parempana lasten huoltajana. Laki mahdollistaa isyyshuijaukset. Jos nainen tietoisesti hankkiutuu raskaaksi toisen miehen kanssa ja antaa ymmärtää, että hänen oma miehensä on lapsen isä, on mies heikoilla. Jos mies ei saa tietää huijauksesta ja tee valitusta määräajan kuluessa isyyden tunnustamisesta, hän ei voi asialle mitään. Hän on velvollinen maksamaan elatusmaksuja vuosien ajan, vaikka kukaan ei väitä häntä lapsen isäksi.

Nainen saa lyhyemmän vankeusrangaistuksen kuin mies samasta rikoksesta. Naisten lyhyempiä tuomioita ei ole kirjattu lakiin, mutta käytäntö on tämä. Lisäksi laki tuntee käsitteen lapsensurma. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos äiti tappaa oman lapsensa, voi hän saada siitä lyhyemmän tuomion, kuin muusta taposta tai murhasta. Pitkän linjan juristi (nainen) kertoo, että jotkut naisasianajajat eivät suostu puolustamaan miestä, jota syytetään seksuaalirikoksista tai vaimonsa pahoinpitelystä.

Tasa-arvolaki nostaa naiset erityisasemaan jo ensimmäisessä luvussa. Kaikista laeista nimenomaan tasa-arvolaki tekee näin. ”Tämän lain tarkoituksena on – – edistää miesten ja naisten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä”.

Sosiaali- ja terveysministeriö on ollut suurennuslasin alla, kun on käynyt ilmi, että se itse on viitannut kintaalla tasa-arvolain hengelle.

Valtion virkakoneisto ei ole tasa-arvoinen lainsäädännön eikä käytännön tasolla. Sosiaali- ja terveysnimisteriön tasa-arvoyksikön tasa-arvotilanne on tällä hetkellä 16-1 miesten tappioksi. 17 työntekijän mukaan mahtuu vain yksi mies. Tilanne on ollut samanlainen jo vuosia. Ajoittain se on pulpahtanut vaimeasti julkisuuteen, mutta tilanteen on annettu jatkua samanlaisena.

Taannoin THL perusti työryhmän valmistelemaan ohjeistusta huoltajuuspäätösten olosuhdeselvitysten laatimiseen. Selvityksellä on suuri merkitys siihen, kumman kodin tuomioistuin näkee sopivimpana lapselle. Työryhmään nimitettiin yhdeksän naista eikä ainuttakaan miestä. Huoltajuuskiistoissa miehet ovat jo ennestään altavastaajina ja nyt ohjeistusta oli valmistelemassa pelkästään naisia. Tilanne muuttui, kun Miesten tasa-arvo ry teki asiasta kantelun ja täysin toispuoleinen sukupuolijakauma sai julkisuutta. Sosiaali- ja terveysministeriö on ollut suurennuslasin alla, kun on käynyt ilmi, että se itse on viitannut kintaalla tasa-arvolain hengelle. Työryhmissä täytyy olla kumpaakin sukupuolta vähintään 40 %. Miesten kohdalla tämä ei ole toteutunut edes etäisesti.

Puolueet saavat puoluetukea, mutta siitä on ohjattava viisi prosenttia puolueen naisjärjestölle.

Miesjärjestöä puolueet eivät ole velvoitettuja tukemaan millään tavalla. Naisjärjestöt saavat vuosittain satoja tuhansia euroja tukea muiden valtion ohjaamien kanavien kautta. Vuonna 2020 naisjärjestöjen saama tuki oli 918 000 euroa. Sitä edeltävinä vuosina summa on ollut noin 300 000 euroa. Feminismin saaman nosteen myötä myös naisjärjestöjen tuki yli kaksinkertaistui. Miesjärjestöt eivät saa euroakaan.

Etuoikeutetut saadaan ohittaa tasa-arvotyössä. Tämä koskee siis jokaista poikaa ja miestä.

Yhdistyneet kansakunnat eli YK tunnustaa sekin feminististä tasa-arvokäsitystä. Toisin sanoen nainen nähdään aina miestä huonommassa asemassa, vaikka tosiasiat kertoisivat muuta. UN Women on surullisenkuuluisa miesvastaisista ulostuloistaan. Taannoin he levittivät somessa suosittua mantraa siitä, että pojat ovat ahdistelevia ja huonokäytöksisiä ja heidät pitää saattaa vastuuseen. Siis lapset. Nyt ei syytetä edes aikuisia miehiä, vaan kasvuiässä olevia lapsia. Pojat saavat tottua siihen, että he ovat lähtökohtaisesti syyllisiä.

Agenda 2030 on YK:n kunnianhimoinen suunnitelma globaalien ongelmien hoitamiseksi. Kestävän kehityksen 5. tavoite on ”Sukupuolten tasa-arvon saavuttaminen sekä tyttöjen ja naisten voimaannuttaminen”. Tämä herätti huomiota, koska pojat ja miehet oli ohitettu itsestään selvänä etuoikeutettuna ryhmänä, jolla ei voi edes olla ongelmia. Kun artiklaa tarkastelee lähemmin, ovat miehet näkymättömissä. Väkivalta naisia kohtaan täytyy lopettaa, miehiä ei mainita lainkaan. Tyttöjen sukuelimien silpominen täytyy lakkauttaa, poikien ei. Teknologia täytyy saada paremmin tukemaan ihmisten voimaannuttamista, mutta vain naisten. Tässä kohtaa viimeistään alkoi olla selvää, että YK ei ajattele tasa-arvoa yksilöiden välisenä asiana. YK jakaa ihmiset alistettuihin ja etuoikeutettuihin. Etuoikeutetut saadaan ohittaa tasa-arvotyössä. Tämä koskee siis jokaista poikaa ja miestä.

Kuka tuntee kuuluvansa yhteisöön, joka syyttää, vihaa ja halveksii?

Media suhtautuu miehiin lievästi sanottuna nuivasti. Mies -etuliitteiset haukkumasanat ovat arkipäivää. Setämies on legitiimiä kielenkäyttöä. Miehen sanomisia saa pilkata miesselittämiseksi. Miehet siirretään pois valokeilasta myös miesvaltaisissa asioissa ja esiin nostetaan nainen, sukupuolen takia. Miehiin kohdistuvista ongelmista puhutaan korostetun sukupuolineutraalisti. Haastateltavat saattavat puhua suoraa miesvihaa ja se julkaistaan silti ilman minkäänlaista haloota. Asioita esitetään paikkaansa pitämättömässä valossa. Perheväkivalta on vain miesten tekemää ja se johtuu miesten asenneongelmasta. Ei siis molempien osapuolten päihdeongelmista, mielenterveysongelmista, ylisukupolvisesta kierteestä ja personallisuuden häiriöistä. Nämä tekijät perheväkivallan taustalla todellisuudessa ovat. Median suhdetta miehiin voi kuvata sanoilla henkinen väkivalta. Journalistinen ala on korkeakouluissa vahvasti kallellaan feminismiin. Vuoden toimittajan sekä journalismipomon titteleille vuonna 2020 ei nimetty yhtä ainutta miesehdokasta.

Yleinen ilmapiiri vaikuttaa hyvinvointiin. Tämä on ymmärretty psykologian piirissä kauan sitten. Naisten ongelmista syytetään yhteiskunnan väitettyä negatiivista suhtautumista naisiin. Yleinen ilmapiiri siis masentaa ja aiheuttaa mielenterveysongelmia. Tosiasiassa ilmapiiri on miestä kohtaan täysin murskaava. Tämä on yksi osatekijä itsemurhien, mielenterveysongelmien ja päihdeongelmien takana. Kuka tuntee kuuluvansa yhteisöön, joka syyttää, vihaa ja halveksii?

Itsestään selvin asia on säästetty tämä kirjoituksen viimeiseksi. Yhteiskunta pakottaa jokaisen nuoren miehen kouluttautumaan sotilaaksi, tekemään palkatonta työtä vuoden tai olemaan nilkkapannan kanssa mielipidearestissa. Lakisääteinen asevelvollisuus on helpoin tasa-arvon este poistettavaksi. Kyse on lainsäädännöstä ja sitä voidaan muuttaa vaikka heti. Sitä varten ei tarvitse etsiä mystisiä rakenteellisia syitä.

Miksi näistä asioista ei puhuta? Miksi näiden esille tuominen aiheuttaa pilkkaa ja ivaa? Tunnetaanko miestä kohtaan empatiaa? Tehdään koe. Kuvitellaan, että koronavirus tappaa naisia kaksi kertaa enemmän kuin miehiä. Millainen mentaliteetti yhteiskunnalla täytyisi olla, että se ohittaisi tämän faktan ja keksisi piileviä tasa-arvon ongelmia, joita korona aiheuttaa miehille? Mitä jos naisia kuoli työelämässä 13 kertaa enemmän kuin miehiä? Entä jos naiset kärsisivät päihdeongelmista kertaluokkia enemmän ja heitä olisi asunnottomina kolme kertaa enemmän kuin miehiä? Miltä kuulostaisi, jos siinä tilanteessa alettaisiin puhua toksisesta feminiinisyydestä, joka aiheuttaa naisten ongelmat? Päihdeongelmainen, asunnoton, itsemurhaa hautova nainen onkin itse asiassa mieleltään myrkyllinen. Hänen ongelmansa ratkeavat, kun hän ymmärtää muuttua. Kuinka empatiakyvytön täytyisi naista kohtaan olla?

MIKSI NAISASIAA AJETAAN TASA-ARVONA – JA MIKSI SIINÄ VALEHDELLAAN?

Feminismi on jo pitkään ollut valtavirtaa. Naisia on kannustettu, nostettu ja voimaannutettu. Naisten oikeudet on nostettu keskiöön, naiset on glorifioitu ja naisten asemaa on parannettu jopa sukupuolitetulla lainsäädännöllä ja positiivisen syrjinnän keinoilla. Naisilla ei ole yhteiskunnallisia velvoitteita, miehillä on.

Entisaikojen normit nähdään naisten sortona ja jotkut tuntuvat pitävän jopa nykymiehiä kollektiivisesti sortoon osallisena patriarkaatin osana. Kuolleet ja haavoittuneet sotilaat sekä heikot ja syrjäytyneet pudokasmiehet on unohdettu, eikä heidän kärsimyksiään huomioida, kun miesten historiallista ylivaltaa arvioidaan nykynaisille hyvityksiä määritettäessä.

Monien mielestä sukupuolten mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen ovat jo vähintäänkin tasan. Siitä huolimatta viimeisen parin vuoden aikana feministiset piirit tuntuvat vain kiihdyttäneen sukupuolten vastakkainasettelua ja naisasian ajamista. Varsinkin tahot, jotka ovat saaneet taloudellista tukea toiminnalleen, ovat löytäneet – taikka oikeammin kehittäneet – uusia tasa-arvo-ongelmia. Liioittelusta ja suoranaisesta valehtelusta on tullut arkipäivää. Myös muutamilla valtiollisilla toimijoilla on syytä moraaliseen itsetutkiskeluun.

Naisistuneella medialla on oma roolinsa vinoutuneessa tiedonvälityksessä. Uutisointia ja vaikuttamista on se, mitä kerrotaan, mutta myös se, mitä ei kerrota. Kun esimerkiksi julkaistaan vain naisille suunnattujen kyselytutkimuksien tuloksia vaikkapa väkivallan kokemuksista, lukija saadaan helposti ajattelemaan, että nimenomaan naisten kokema väkivalta on erityinen ongelma, vaikka kertomatta jätetty miesten kokema väkivalta olisi yleisempää.

Alle on poimittu seitsemän esimerkkiä viimeaikaisista valheista, ylilyönneistä ja väärinkäytöksistä.

1. Oikeusministeri Henriksson ja väärä vihapuhetulkinta

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) kertoi 21.10.2019 Maaseudun Tulevaisuudessa1), että ”Vihapuhe kohdistuu naisiin enemmän kuin miehiin”. Kuitenkin vain pari viikkoa aikaisemmin valtineuvoston kanslian julkaiseman ”Viha vallassa: vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon” -tutkimuksen2) mukaan miehille osoitetaan vihaviestejä enemmän kuin naisille.

Tutkimuksen mukaan ”Merkittävän määrän vihamielisiä viestejä kohdanneista henkilöistä 41 oli miehiä ja 19 naisia. Kaiken kaikkiaan Twitter-seurannassamme miehet vastaanottivat enemmän vihamielisiä viestejä kuin naiset” ja edelleen ”Kyselyvastausten perusteella suomalaisista kuntapäättäjistä naiset kokevat vihapuhetta huomattavasti miehiä enemmän”. Naiset siis kokevat viestejä vihaviesteiksi miehiä enemmän, vaikka miehet vastaanottavat vihaviestejä enemmän. Oikeusministeri Henrikssonin mielestä siis naisten subjektiiviset vihaviestikokemukset ovat merkittävämpi epäkohta kuin se, että miehiin kohdistetaan vihaviestejä enemmän!

Henriksson sanoi jutussa myös, että “Joka kolmas nainen on joutunut Suomessa lähisuhdeväkivallan uhriksi”. Henrikssonin väite tarkoittaisi noin miljoonan suomalaisen naisen olevan lähisuhdeväkivallan uhreja. Kuitenkin rikos- ja pakkokeinotilaston mukaan lähisuhdeväkivallan naisuhreja on ollut vuosikaudet alle 6000 vuodessa. Miljoona uhria tulisi siis nykyisillä uhrimäärillä täyteen noin 170 vuoden kuluessa, joten Henriksson ottanee tässä mukaan koko suomalaisten historian jo ennen itsenäisyyden aikaa.

Merkillepantavaa on, että lehtijutun julkaisemisen jälkeen valtioneuvosto on päättänyt esittää naisiin ja vain naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan tehtävän perustamista.

2. Plan International Suomen valheellinen kampanjaväite

Syksyllä 2020 Plan International Suomi kampanjoi vain tyttöjen kokemaa verkkoväkivaltaa vastaan. Kampanjassaan3) Plan väitti tyttöjen kokevan verkkoväkivaltaa 27 kertaa todennäköisemmin kuin poikien. Väite on hurja. Jos esimerkiksi poikien todennäköisyys kokea verkkohäirintää olisi 0,04, tyttöjen kokema verkkohäirintä olisi jo täysin varmaa. Planin Facebook-seinällä käynnistyikin keskustelu asiasta ja lopulta Plan International Suomi joutui myöntämään, että lähdettä väitteelle ei löydy3). Nenäpäiväkeräyksestäkin varoja saanut järjestö Plan International Suomi on siis valehdellut feministisessä rahankeräyksessään.

3. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) liioitteleva uutisointi EU:n tasa-arvoministerien kokouksesta

EU:n tasa-arvoministerit keskustelivat epävirallisessa videokokouksessaan 20.11.2020 naisiin kohdistuvan väkivallan torjunnasta. Kokouksessa Suomea edusti pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist (r). Uutisoinnissaan kokouksesta4)STM kertoi, että ”Koronapandemian aikana lähisuhdeväkivalta ja erityisesti naisiin kohdistuva väkivalta on tutkimusten mukaan lisääntynyt.”

Ensinnä, todellisen tasa-arvon kannalta tuntuu erikoiselta, että tasa-arvoministerit lähtökohtaisesti keskustelevat vain naisiin kohdistuvan väkivallan torjunnasta. Miksi etukäteen on jo päätetty, että vain naisten väkivaltaa pitää torjua ja siitä keskustella? Miksei miesten kokemaan väkivaltaan haluta kiinnittää huomiota? Miehet kuitenkin kokevat väkivaltaa naisia enemmän!5)

Toiseksi, epämääräinen viittaus ”tutkimuksiin” pandemian vielä kestäessä alkoi kiinnostaa. Pyysimme saada tutkimukset nähtäväksemme. Vastoin uutiskirjeen tietoa, varsinaisia tutkimuksia Covid-19 -pandemian vaikutuksista naisiin kohdistuneeseen väkivaltaan joukossa ei ollut. ”Tutkimukset” osoittautuivat yksittäisiksi, valikoiduiksi tiedoiksi, jotka koostuivat erilaisista palvelevien puhelimien soittotilastoista, EU-jäsenmaiden erilaisista raportointitiedoista sekä tiedoista Keniasta, Bangladeshista, Liberiasta ja Venezuelasta. Lähdeluettelossa oli lisäksi mainittu poliittisten naisasialiikkeiden, kuten UN-Womenin julkaisuja. Eli näytti vahvasti siltä, että STM:ssä oli ensin määritetty haluttu tulos, eli naisiin kohdistuvan väkivallan kasvu, ja sitten etsitty sitä tukevat ”todisteet”.

4. Amnesty International Suomen osaston vale koronan vaikutuksesta lähisuhdeväkivaltaan

11.12.2020 Amnesty International Suomen osasto julkaisi facebookissa päivityksen6) , jossa se väitti, että korona on lisännyt parisuhdeväkivaltaa Suomessa ja että poliisin perheväkivaltaan liittyvät kotihälytykset kasvoivat 6% koronavuonna 2020 edellisvuoteen verrattuna. Vuosi ei tuolloin ollut edes kulunut loppuun.

Koska Amnesty on aiemminkin julkaissut täysin virheellistä tietoa, päätimme tarkastaa asian poliisin rikostilastosta7). Otimme vertailuun kokonaiset vuodet 2019 ja 2020. Tilastosta kävi ilmi, että vuodesta 2019 perheväkivaltatapaukset olivat laskeneet 266:lla tapauksella koronavuonna 2020, eli tapauksien lukumäärässä on 6% laskua, ei nousua.

5. ”Tasa-arvojärjestö” UN Women Suomen sukupuolierottelu

UN Women Suomi kertoo olevansa YK-taustainen järjestö, joka toimii tasa-arvon saavuttamiseksi ja naisten ja tyttöjen aseman parantamiseksi maailmassa. Miehet ja pojat ja heidän ongelmansa tässä YK-järjestössä jätetään huomiotta ja heidät nähdään lähinnä pahan tekijöinä. Näkyvyyttä järjestö tuntuu saavan mediassa runsaasti.

UN Women Suomi toikin misandrisen, miesvihamielisen puolensa hyvin esille 27.2.2021 julkaistussa twiitissaan: ”On aika poistaa ”pojat ovat poikia” lause sanavarastostamme. Se antaa olettaa, etteivät pojat hallitse käytöstään vain sukupuolensa vuoksi ja siten se oikeuttaa naisiin kohdistuvaa häirintää. Ajatus on paitsi virheellinen myös alentuva poikia kohtaan”. Twiitti julkaistiin päivä sen jälkeen, kun Iltalehti oli uutisoinut pelkästään tytöistä koostuneen joukon yläkoulupahoinpitelyn, jossa yksi tyttö pahoinpiteli ja muut tytöt videoivat pahoinpitelyä tamperelaisessa koulussa8). UN Women Suomi ei ole myöskään paheksunut Suomen rikoslain lapsensurma -rikosnimikettä, jota voidaan käyttää äidin rangaistuksen alentamiseksi, jos hän surmaa lapsensa synnytyksestä johtuvassa uupumuksessa tai ahdistuksessa9). Eli tämän ”tasa-arvojärjestön” mielestä naisille lakiin kirjattu alennettu rangaistus sukupuolesta johtuvasta hallitsemattomasta käytöksestä on hyväksyttävää, mutta määrittelemätön sanonta pojista poikina pitää poistaa sanavarastosta! Voi pojat!

6. Terveysviranomaiset ja miesten koronariski

Koronapandemian alusta alkaen maailmalta kantautui tietoja, joiden perusteella voitiin tulkita koronaviruksen olevan huomattavasti vaarallisempi miehille kuin naisille10). Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja STM on varoittanut ohjein ja suosituksin erikseen eri riskiryhmiin kuuluvia koronan vaaroista – paitsi miehiä.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) toimitusjohtaja Juha Tuominen kertoi TV1:n A-studiossa 3.3.2021, että HUS:ssa kolme neljästä (75%) koronaan kuolleesta on ollut miehiä.

THL ei ole kuitenkaan edelleenkään varoittanut miehiä suuremmasta koronariskistä eikä asettanut sukupuolta rokotusjärjestykseen vaikuttavaksi tekijäksi. Niinikään valtiollista, sukupuolen perusteella määräytyvää asevelvollisuutta suorittavia varusmiehiä ei ole katsottu aiheelliseksi nostaa rokotushierarkiassa puolustusvoimien pyynnöistä huolimatta. Sen sijaan vaalitoimitsijat aiotaan rokottaa tehtävänsä perusteella nopeutetusti, ennen kuntavaaleja.

Mielestämme viranomaisten toiminta osoittaa, että miesten henkeä ja terveyttä arvostetaan vähemmän kuin naisten henkeä ja terveyttä, eikä miehille haluta suoda mitään erityisasemaa, vaikka sille olisi perusteita. Näinhän asia on ollut jo vuosikymmenet myös syöpäseulontojen kohdalla.

7. THL, Iltalehti (IL) ja lähisuhdeväkivalta

IL julkaisi 5.3.2021 uutisen ”THL julkaisi surullisia lukuja vuoden 2019 perheväkivallasta – vielä pahempaa voi olla luvassa”11). Jutussa lehti kertoi, että lähisuhdeväkivalta lisääntyi Suomessa vuonna 2019 ja että poliisin ja tilastokeskuksen tiedot viittaavat tapausmäärän kasvuun. Suurimman osan uhreista kerrottiin olevan naisia.

Poliisin tilastot vuodelta 20207) olivat jutun teon aikana jo käytettävissä. Niiden mukaan ”Perheväkivalta, ilmoitetut jutut” aleni 4794 tapauksesta 4528 tapahtumaan, missä on laskua 266 tapahtumaa eli ilmoitetut perheväkivaltajutut alenivat 5,55%. Herää kysymys, miksi IL uutisoi vuonna 2021 vuoden 2019 tilastoista, vieläpä valikoiden, kun poliisin uudempikin tilasto jo on kenen tahansa käytettävissä? Onko tällainen ”voi olla -uutisointi” ylipäätään järkevää? Ihmisillä on vahva ennakkokäsitys siitä, että lähisuhdeväkivallan uhri on nainen ja rikoksentekijä mies. Onko tarkoitus siis ollut aiheuttaa vastakkainasettelua ja demonisoida miehiä? Medialta, myös iltapäivälehdiltä, pitää voida odottaa pahuuden maalailun sijaan lähteiden ristiin tarkastusta ja todennettua tietoa, ei luulottelua.

Miesten tasa-arvo ry katsoo, että poliittiset, ja aivan erityisesti identiteettipoliittiset ideologiat on suodatettava viranomaisten toiminnasta. Järjestöjen ja median on pysyttävä totuudessa silläkin uhalla, että vaikuttavuus kärsisi. Ilman näiden vaatimusten toteutumista kansan luottamus viranomaisiin, järjestöihin ja mediaan rapistuu ja ennen kuin huomaammekaan, elämme banaanivaltiossa. Tämä kehitys on ikävä kyllä jo alkanut.

1) https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.533130

2) http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-786-4

3) https://www.facebook.com/plansuomi/posts/10158823153727008

4) Naisiin kohdistuvan väkivallan torjunta EU:n tasa-arvoministerien videokokouksen aiheena (valtioneuvosto.fi)

5) Tilastokeskus – 2. Rikoksien uhrit ja selvitettyihin rikoksiin syylliseksi epäillyt (stat.fi)

6) https://fb.watch/46861HiKRW/

7) Tilastot – Poliisi

8) Poliisi tutkii pahoinpitelyä yläkoulussa Tampereella (iltalehti.fi)

9) Rikoslaki 39/1889 – Ajantasainen lainsäädäntö – FINLEX ®

10) HUS mukana vaikean COVID-19 taudin syitä selvittäneessä tutkimuksessa | HUS

11) Perheväkivalta yleistyi Suomessa 2019 (iltalehti.fi)