Sukupuolineutraali äidinkieli ja miehisyyden myrkyllisyys

Viime aikoina on tasa-arvokeskustelussa toistuvasti törmätty ongelmalliseen ilmaisuun ”toksinen maskuliinisuus”, jonka kritisoinnille on miesnäkökulmasta painavat perusteensa. Toksinen maskuliinisuus tarkoittaa nimittäin ihan kirjaimellisesti myrkyllistä miehisyyttä. Siinä ei ole mitään epäselvää. Maskuliinisuus, eli miehisyys, puolestaan tarkoittaa niitä ominaisuuksia, käyttäytymistä ja rooleja, jotka liittyvät miehenä ja poikana olemiseen ja elämiseen. Nämä osaset, joihin vaikuttuvat sekä biologia sekä kulttuuri, voivat jonkin verran vaihdella ajasta ja paikasta riippuen, mutta miehisyys on siis itsessään ja lähtökohtaisesti täysin neutraali käsite, jossa ei ole mitään myrkyllistä tai pahaa. Sama koskee luonnollisesti myös feminiinisyyttä, eli naisellisuutta.

Jokainen voi toki halutessaan väittää, että hän tarkoittaa ”myrkyllinen miehisyys” – ilmaisua käyttäessään jotain ihan muuta, kuin mitä ilmaisu kirjaimellisesti tarkoittaa. Hän voi vaikkapa ilmoittaa tarkoittavansa sillä mahtavaa miehisyyttä. Tällainen kikkailu ei vain muuta itse asiaa mihinkään.

Tiedossa on se, että ilmaisun käyttäjät usein kertovat, etteivät he pidä miehisyyttä itsessään myrkyllisenä. He vain pitävät kertomansa mukaan joitain rooliodotuksia, joita miehiin kohdistuu, haitallisina. Kysymys kuuluu, miksi he eivät sitten puhu haitallisista miehiin kohdistuvista rooliodotuksista? Eikö ole parempi puhua täsmällisesti siitä, missä ongelman väitetään olevan, eikä epämääräisesti ja kierrellen? Selväsanaisuus olisi täysin mahdollista, mutta niin he eivät halua tehdä. Jostain syystä he aivan välttämättä haluavat käyttää ilmaisua, jolla yhdistetään miehisyys myrkyllisyyteen. Tämä jääräpäisyys osoittaa, että heidän motiivinsa eivät ehkä todellisuudessa taida olla niin puhtaat, kuin he haluaisivat meidän muiden uskovan. Mutta vaikka jalomielisesti oletettaisiin niiden sitä olevan, niin parhaatkaan tarkoitusperät eivät poista ilmaisun ongelmallisuutta.

Aivan olennaista nimittäin on se, että puhe myrkyllisestä miehisyydestä koetaan loukkaavaksi. Miesjärjestötoiminnassa saadaan jatkuvasti kuulla palautetta siitä, että monet miehet kokevat ilmaisun loukkaavan heitä henkilökohtaisesti ja halventavan heidän sukupuoltaan ja ihmisarvoaan. Millä perusteella näiden miesten kokemukset pitäisi jättää huomiotta? Miksi heidän pitäisi jatkuvasti kuunnella, kuinka heitä ja heidän sukupuoltaan mustamaalataan julkisesti? Eikö heillä ole miehinä oikeutta tuoda tunteitaan julki? Eikö heidän tunteillaan ole mitään väliä, kun he ovat miehiä?

Toxic

Kieli on viestinnän väline. Viestintä on kaksisuuntaista. Kyse ei ole ainoastaan siitä, mitä joku sanoo, tai yrittää sanoa, vaan myös siitä, miten kuulija sanotun kokee ja tulkitsee. Viestintä ei toimi siten, että puhuja voisi sanella sen, miten kuulija hänen viestinsä saa tulkita. Kuulijalla on täysi oikeus ja vapaus tulkita sitä ihan oman mielensä, tietämyksensä, käsitystensä ja kokemustensa mukaan. Jos puhujan ja kuulijan tulkinnat siitä, mitä on sanottu ja mitä tarkoitettu, eroavat, on vastuu viime kädessä puhujalla. Hän on epäonnistunut viestinnällisessä tavoitteessaan, joten hänen pitää muuttaa tapaansa viestiä, mikäli hän haluaa saada viestinsä perille haluamassaan muodossa.

Kieli myös muuttuu koko ajan. Vain joitain vuosia sitten oli arkipäiväistä ja ihan korrektia, jopa tieteellistä, kutsua tummaihoisia ihmisiä nimityksillä, jotka ei enää tänä päivänä ole missään sivistyneessä keskustelussa hyväksyttäviä. Varmastikaan valtaosa niistä ihmisistä, jotka ovat aikanaan tällaista kieltä käyttäneet, eivät ole tarkoittaneet puheillaan mitään pahaa. Siitä huolimatta näitä ilmaisuja on alettu pitämään sen verran loukkaavina ja ongelmallisina, että niiden käytöstä on haluttu luopua. Näin on kunnioitettu tummaihoisten ihmisten tunteita ja ihmisarvoa. ”Myrkyllinen mieheys” – ilmaisua on samassa hengessä yritetty oikeuttaa vetoamalla sen ”tieteellisyyteen”. Taustalla olevan sukupuolentutkimuksen, jonka tieteellisyys on hyvästä syystä asetettu kyseenalaiseksi, terminologia, tämä ilmaisu mukaan lukien, heijastaa selkeästi oppiaineen taustalla olevan ideologian miesvihamielisiä tendenssejä. Miehillä on täysi syy ja oikeus suhtautua kriittisesti tähän ismiin ja sen käsitteistöön.

 
Kielen kehityksen osana sukupuolittuneesta sanastosta on niin ikään haluttu luopua. Välillä tämä pyrkimys on saanut surkuhupaisia ja jopa haitallisia piirteitä, kuten Aamulehden linjattua, että sen jutuissa puhutaan jatkossa varusmiesten sijasta varushenkilöistä (vaikka asevelvollisuus koskee vain miehiä). Pyrkimyksessä on silti ollut myös järkeä: miksi pitäisikään puhua tiedemiehistä, kun voisi puhua sukupuolineutraalisti tutkijoista? Jälkimmäinen ilmaisu on tarkempi, inklusiivisempi ja kunnioittavampi.

Ainoan poikkeuksen tähän kielellisen kunnioituksen kehitykseen näyttävätkin muodostavan ilmaisut, joissa jokin negatiiviseksi koettu asia pyritään yhdistämään miehiin ja miehisyyteen. On miesselittämistä, on äijähaaraa ja on toksista maskuliinisuutta. Jatkuvasti vain lisää. Paljon on puhuttu vihapuheesta. Nyt käytetty ilmaisu on ilmiselvästi juuri sitä. Se leimaa ihmisiä sukupuolensa perusteella pahoiksi ja huonoiksi ihmisiksi. Mistään muusta ihmisryhmästä kuin miehistä ei näin mustamaalaavaa ja loukkaavaa ilmaisua voisi kuvitellakaan käytettävän. Ei varsinkaan valtamedian julkaisuissa.

Kun ilmaisu koetaan loukkaavaksi, fiksut toimijat muuttavat ilmaisua. Miksi pitäisi ehdoin tahdoin loukata ja halventaa toista ja hänen sukupuoltaan? Eihän muutoksessa menetetä mitään, jos tarkoitus ei ole oikeasti loukata.

Perinteistä ja kahlitsevaa sukupuolirooliajattelua edustaa juuri näkemys, jonka mukaan miesten pitäisi vain alistua tähän loukkaavaan ja halventavaan kielenkäyttöön. Pitää suunsa kiinni ja tunteensa omana tietonaan. Me emme koskaan alistu tähän rooliin.

#MenToo?

On hienoa, että toimittaja Taneli Heikka nostaa kolumnissaan[i] : “Käynnistettäisiinkö #mentoo-kampanja?” esiin usein vaietun ja vältellyn aiheen; miehiin kohdistuvan väkivallan. Voisi kenties kuvitella, että maassa, jossa henkirikosten uhreista noin 70 prosenttia on miehiä, aiheesta kirjoitettaisiin paljonkin. Näin meillä Suomessa ei valitettavasti kuitenkaan tapahdu. Heikan kolumni on siis harvinaislaatuinen, ja sellaisena arvostettava, keskustelunavaus.

anger-1300528_640

 

Valitettavasti on pakko todeta, että muuta hyvää Heikan kolumnissa ei sitten olekaan. Ensinnä vastaan iskee Heikan täysin varaukseton ja suhteeton #MeToo-kampanjan ylistys. #MeToo-kampanjan alku oli lupaavaa, mutta tälläkään kertaa tärkeästä aiheesta ei onnistuttu keskustelemaan asiallisesti, erilaisia näkökulmia kunnioittaen ja ylilyönteihin sortumatta. Hyvät tarkoitusperät, joita epäilemättä monella #MeToo-kampanjaan lähteneellä oli, ovat hautautuneet miesten kollektiivisen syyllistämisen, miehiin kohdistuvan ahdistelun vähättelyn, väitetysti ahdisteluun syyllistyneiden oikeuksien polkemisen alle. Pahimmillaan #MeToo-kampanja on kääntynyt hysteeriseksi noitavainoksi. Aika näyttää, miten pysyviä muutoksia yhteiskunnassamme #MeToo-kampanja on saanut aikaan, mutta monet sen vaikutuksista ovat olleet erittäin negatiivisia. Tekopyhä uusmoralismi kahlitsee nyt seksuaalisuuttamme, länsimaisen oikeusvaltion perusperiaatteet ovat rapautuneet somelynkkausten myötä ja sukupuolten välinen vastakkainasettelu sekä epäluottamus ovat lisääntyneet. Aihetta optimismiin on vasta, kun #MeToo-kampanjan virheistä otetaan opiksi, eikä niitä enää toisteta.

Toisekseen Heikka sortuu perinteiseen väkivallan sukupuolittamiseen. Naiset hän vapauttaa kaikesta vastuusta. Tämän vuoksi Heikan analyysi jää torsoksi. Tutkitusti me tiedämme, että miehet kokevat parisuhteissa väkivaltaa ihan siinä missä naisetkin, että naiset ovat parisuhteissa kontrolloivampia ja valmiimpia aloittamaan väkivallan käytön ja että lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan äidit syyllistyvät useammin kuin isät. Seurustelusuhteissa pojat ovat tyttöjä useammin väkivallan kohteita. Tällainen tyttöjen poikiin kohdistama väkivalta on nuorison parissa jopa hyväksyttyä. Väkivallan uhrin, olipa hän mies tai nainen, kannalta on loppujen lopuksi yhdentekevää pahoinpiteleekö häntä nainen vai mies. Väkivalta on väkivaltaa, ja oikeudenmukaisessa ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassa kaiken väkivallan on oltava yhtä tuomittavaa, sen uhrin tai tekijän sukupuolesta riippumatta.

Suorittamansa sukupuolittamisen sokeuttamana Heikka tekee väärän johtopäätöksen miehiin kohdistuvan väkivallan syistä. Taustalla ei suinkaan ole mikään ”poikakulttuuri”, tai poikayhteisön sisäsyntyinen hierarkiakamppailu. Pojat eivät elä millään autiolla saarella, erityksissä muusta ihmiskunnasta. Pojat elävät ihan siinä samassa kulttuurissa, kuin me kaikki muutkin. Tässä kulttuurissa isät on ulkoistettu perheistä ja koululaitos on erittäin naisvaltainen. Pojilla ei ole positiivisia miehenmalleja, eivätkä he tahdo poikina oikein kelvata koulumaailmaan. Tässä kulttuurissa miehen henki ja terveys eivät ole yhtä arvokkaita kuin naisen. Viranomaiset ja poliitikot, maan ylintä johtoa myöten, ovat meillä tehneet poliittisen päätöksen siitä, että meillä vastustetaan aktiivisesti vain ja ainoastaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Väkivallan miesuhreille ei vallanpitäjiltämme tukea tai ymmärrystä heru. Tätä samaa sanomaa tiedotusvälineet toitottavat pojillekin mitään kyseenalaistamatta vuodesta toiseen. Tässä kulttuurissa miehiin kohdistuvaa väkivaltaa ei pidetä ihmisoikeus- tai tasa-arvo-ongelmana, vaan naurun asiana. Populaarikulttuuri tulvii elokuvia, konsoli-pelejä, tv-sarjoja ja musiikkia, jossa miehiin kohdistuvalle väkivallalle vitsaillaan ja joilla kuluttajat siihen turrutetaan.

Suomessa pojat kasvavat miehiksi ympäristössä, jossa heille tehdään monin eri tavoin erittäin selväksi, että heidän henkeään ja oikeuttaan elää ilman väkivaltaa ja sen uhkaa ei tarvitse kunnioittaa siinä määrin kuin tyttöjen (naisten). Kun sitä eivät tee muut, miksi he tekisivät itsekään toisin? Sitä niitetään, mitä on kylvetty. Pojat nähdään edelleen yhteiskunnallisena raaka-aineena, josta voidaan jalostaa työvoimaa, veronmaksajia ja tarvittaessa uhrattavaa tykinruokaa. Siinä missä nainen on arvokas olemalla nainen, on miehen tehtävä ”miehen työ” ja lunastettava tavalla tai toisella olemassaolon oikeutuksensa. Yhteiskunnassa, jossa miesten kovuutta, kaikesta huolimatta yhä yleisesti ihannoidaan niin miesten kuin naistenkin joukossa, väkivalta voi olla väline, jolla päämääränsä voi saavuttaa.

Jos siis haluamme oikeasti vähentää miehiin kohdistuvaa väkivaltaa, meidän on huomioitava väkivallan koko kirjo. Poikien ja miesten syyllistämisen sijasta meidän on tiedostettava väkivaltaongelman ja sen kulttuuristen taustojen koko laajuus. Meidän on muutettava tasa-arvopolitiikan linjaa suhteessa väkivaltaan siten, että viranomaiset ja päättäjät jatkossa vastustavat yhtä lailla kaikkea väkivaltaa. Myös median ja viihdeteollisuuden on kriittisesti tarkasteltava toimintatapojaan ja tarjoamaansa sisältöä. Vastuu siitä, että huomenna syntyvä poikalapsi saa kasvaa ja elää ilman väkivaltaa, kuuluu meille kaikille yhteisesti.

 

[i] https://yle.fi/uutiset/3-10113918

Keski-ikäiset, valkoiset miehet ja tasa-arvovaltuutetun menetetty uskottavuus

Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara kommentoi eilen twitterissä YLE:n sivuilla julkaistua, toimittaja Kai Jaskarin kirjoittamaa, kolumnia seuraavasti:

 

Maarianvaara

Jos YLE:n kolumnin[i] ihan oikeasti vaivautuu lukemaan, selviää pian, ettei siinä kirjoiteta vain keski-ikäisistä valkoisista miehistä, vaan miesten kokemuksista ylipäätään. Niistä kai miehillä on vielä toistaiseksi oikeus puhua ja kirjoittaa? Varsin moni mies todella tuntee, että he joutuvat toistuvasti syyllistämisen ja mustamaalauksen kohteeksi nykyisessä tasa-arvokeskustelussa. Eikä miesten tuntemuksissa ole näinä aikoina mitään ihmeteltävää, ehdittiinhän sosiaalisessa mediassa eilisenä naistenpäivänä (8.3.2018) kansanedustaja Sanna Marinin (sdp.) johdolla pillastua jopa siitä, että Ilta-Sanomien naistenpäivän kunniaksi julkaisemassa jutussa suomalaiset julkkismiehet kehtasivat kehua naisia maasta taivaaseen. Miehiä ei ilmeisesti olisi saanut kansainvälisenä naistenpäivänä päästää ääneen lainkaan.

Marin

On häpeällistä, että tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara suhtautuu avoimen vähättelevästi ja ylimielisesti miesten, ja aivan erityisesti valkoisten keski-ikäisistä miesten, kokemuksiin ja heihin kohdistuvaan syrjintään ja seksismiin. Todellista tasa-arvoa voidaan lopulta rakentaa vain yhdessä, kaikkia osapuolia kuunnellen ja kunnioittaen. Kuten toimittaja Kai Jaskarin kolumnissa hienosti todetaan: Ilman miehiä tasa-arvo ei tule koskaan toteutumaan. Miesten sympatioita ja tukea ei voiteta syyllistämällä heitä.” Onko tämä tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaran mielestä liikaa vaadittu?

Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaran twitter-kommentti on ala-arvoinen ja seksistinen miehiä kohtaan. Se osoittaa, ettei hän ota miesten kokemuksia ja mielipiteitä lainkaan tosissaan ja että hän haluaisi mieluiten vaientaa miehet tasa-arvokeskustelussa. Samalla se on malliesimerkki siitä, että toimittaja Jaskari osuu kolumnissaan oikeaan: ”Muutenkin tuntuu siltä, että nykyisessä keskusteluilmapiirissä on sallittua töniä keski-ikäisiä miehiä ikään kuin sirkushuvina.”. Kun on mies, ja etenkin keski-ikäinen valkoinen mies, ei sukupuolten välisestä tasa-arvosta saisi edes puhua, eikä henkilökohtaisilla kokemuksilla ja mielipiteillä ole mitään arvoa. Ei ainakaan tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaran mielestä. Ihmisen kokemusten arvo riippuu siis maan keskeisimmän tasa-arvoviranomaisen mielestä hänen sukupuolestaan, iästään ja ihonväristään. Mistään tasa-arvosta ei siis ole tietoakaan. Tällaisella koulukiusaajan asenteella ei rakentavaa keskustelua tasa-arvosta edistetä, vaan ainoastaan syvennetään vastakkainasetteluja entisestään.

Tasa-arvovaltuutetun kannalta erityisen raskauttavaa on, että vasta viime marraskuussa tasa-arvovaltuutetun toimiston virallisella Twitter-tilillä kuitattiin uutinen kouluhenkilökunnan koulupoikiin kohdistaman seksuaalisen häirinnän yleisyydestä kutsumalla poikien kertomuksia kokemuksistaan ”pelleilyvastauksiksi”[ii]. Kun Twiitistä nousi kohu, se deletoitiin, mutta mitään anteeksipyyntöä häirinnän uhreiksi joutuneille pojille ei koskaan esitetty.

Näyttää sille, että tasa-arvovaltuutetun toimistolla vallitsee poikien ja miesten tasa-arvo-ongelmia vähättelevä ilmapiiri. Tasa-arvovaltuutettu hyväksyy vain sellaisen puheen tasa-arvosta, joka sopii hänen omaan, erittäin kapeaan käsitykseensä tasa-arvosta. Kaiken sellaisen tiedon, mikä järkyttäisi hänen ennakkoluulojaan, hän torjuu pois. Näin toimimalla tasa-arvovaltuutettu ylläpitää perinteistä miehisen sukupuoliroolin odotusta. Ongelmistaan ja kokemuksistaan avoimesti puhuvat ja ulkopuolista apua hakevat pojat ja miehet uhkaavat tuota ”vaikenevan miehen” stereotypiaa. Siksi heidät pitää vaientaa vähättelemällä ja häpäisemällä.

Toisin kuin tasa-arvokeskustelussa usein esitetään, eivät miehet, tai edes keski-ikäiset valkoiset miehet, ole suinkaan automaattisesti näiden henkilökohtaisten ominaisuuksien vuoksi etuoikeutettuja ja yhteiskunnallisen vallankäyttäjiä. Kuvitelma siitä, että ihmiset voitaisiin jakaa syntyperäisten ominaisuuksiensa vuoksi jonkinlaisiin luokkiin ja että nämä luokitellut ihmisryhmät olisivat homogeenisia monoliitteja, on lapsellinen. Se on myös vaarallinen, sillä historia on täynnä esimerkkejä siitä, miten käy, kun ihmisiä aletaan tällaisen ideologiaperusteisen luokittelun perusteella asettaa arvojärjestykseen ja kohtelemaan eriarvoisesti. Ihmiset ovat yksilöitä. Jokainen ihminen on ainutkertainen olento, jolla on oikeus tulla kohdelluksi omana itsenään ja jonka ihmis- ja perusoikeuksia on tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti kunnioittava. Ihmisyyden ja yksilöllisyyden kunnioituksen on oltava kaiken tasa-arvotyön perusta.

Todellisuudessa miehiä, ja jopa keski-ikäisiä valkoisia miehiä, on tietenkin moneen lähtöön. Jotkut toki ovat hyväosaisia ja hyvätuloisia. Jotkut heistä ovat jopa, tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaran tavoin, etuoikeutettuja vallankäyttäjiä, yhteiskunnan eliittiä. Mutta miehiä, keski-ikäisiä valkoisia miehiä, on suurin joukoin syrjäytyneissä, leipäjonoissa, työttömissä, asunnottomien asuntoloissa ja vankiloissa. Heillä ei ole Jukka Maarianvaaran tavoin mitään merkittävää yhteiskunnallista valtaa, heillä ei ole hänen laillaan kevyttä ja hyväpalkkaista sisätyötä, vaan monet heistä tekevät pitkiä päiviä vaarallisissa ja raskaissa töissä elättääkseen itsensä ja perheensä. He yrittävät vain selvitä päivästä toiseen ja pitävät siinä samalla yhteiskunnan rattaat pyörimässä saamatta siitä koskaan mitään kiitosta. Heidän kohdallaan, sukupuolesta ihonväristä ja iästä on ainoastaan haittaa, koska yhteiskunnan hyvinvointipalveluita ja turvaverkkoja ei ole kehitetty heidänlaisiaan varten. Kun asiat menevät huonosti, he putoavat aivan oman onnensa nojaan. Tasa-arvoviranomaisia, kuten tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaraa, ei heidän kohtalonsa voisi vähemmän kiinnostaa.

Kuvitteleeko tämän episodin jälkeen enää kukaan, että tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara suhtautuisi täydellä vakavuudella miesten, saati sitten keski-ikäisten valkoisten miesten, hänelle lähettämiin kanteluihin? Että hän oikeasti puolustaisi myös heidän oikeuttaan tasa-arvoon ja vastustaisi aktiivisesti heihin kohdistuvaa syrjintää? Kuinka todennäköistä se on?

 

 

[i] https://yle.fi/uutiset/3-10108275

[ii] http://www.miestentasa-arvo.fi/2017/11/09/tasa-arvovaltuutettu-ja-poikiin-kohdistuva-seksuaalinen-hairinta-kouluissa/

Valtuutettuja joka lähtöön

Ympärileikkaus

Joukko islantilaisia poliitikkoja on tehnyt lakialoitteen, jonka tarkoituksena on kieltää pojille ei-lääketieteellisistä syistä tehtävien ympärileikkausten tekeminen. Aloitteen tekijät katsovat, että lapsen oikeuksien suojeleminen on tärkeämpää kuin uskollisten ja kulttuuristen rituaalien suorittaminen. Heidän mielestään uskonnonvapautta on kunnioitettava, mutta sen varjolla ei saa polkea toisten ihmisoikeuksia. Ei edes poikien. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset, joihin Suomi on Islannin tavoin sitoutunut, nimenomaisesti velvoittavat valtiot edistämään sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista ja myös purkamaan niitä perinteitä, jotka vaarantavat lasten oikeuden terveyteen. Tyttöjen sukupuolielinten silpominen on jo Islannissa kielletty lailla, joten poikien suojeleminen uskonnolliskulttuuriselta silpomiselta yhtä lailla on ehdottomasti myös tasa-arvokysymys.

Suomessa poliitikot ovat ottaneet tiedon islantilaisten suunnitelmista tavoilleen uskollisella tyylillä, eli vaikenemalla. Rohkeutta seistä tasapuolisesti myös poikien ihmisoikeuksien takana on toistaiseksi löytynyt vain keskustan kansanedustaja Mikko Kärnältä, joka on luvannut esittää seuraavassa Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa, joka pidetään huhtikuussa juuri Islannissa, että kaikki ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset kiellettäisiin kaikissa Pohjoismaissa.

Suomalaiset viranomaiset ovat niin ikään olleet hiljaa Islannin tapahtumista. Virkistävän poikkeuksen muodostaa ainoastaan lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila, joka on jo pidemmän aikaa vaatinut kulttuurisista syistä lapsille tehtävien silpomisten kriminalisointia Suomessa. Lapsiasiavaltuutettu Kurttila on epäilemättä saanut aktiivisuudestaan negatiivistakin palautetta, mutta se ei ole saanut häntä taipumaan. On ihailtavaa, että tällaista suoraselkäisyyttä ja moraalia vielä löytyy Suomesta.

Lapsiasiavaltuutettu Kurttilan suorituksen arvoa nostaa entisestään vertailu tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaran toimintaan. Tasa-arvovaltuutettu Maarianvaara ei ole nähnyt tarpeelliseksi puolustaa poikavauvojen tasa-arvoisia ihmisoikeuksia. Siinä missä lapsiasiavaltuutettu Kurttila on ollut asiassa aktiivinen ja rohkea, on tasa-arvovaltuutettu Maarianvaara ollut erittäin passiivinen ja väistellyt kaikin keinoin hänelle ilmeisen epämieluisaa aihetta.

Lapsille ei-lääketieteellisistä syistä tehtävien ympärileikkausten kieltäminen on ollut suomalaisen miesasialiikkeen keskeisiä tavoitteita. Miesasialiikkeen tavoitteisiin kuuluu tietenkin myös maanpuolustusjärjestelmän uudistaminen tasa-arvoiseksi. Nykyjärjestelmä ei ole tasa-arvoinen, sillä ”yleisestä” asevelvollisuudesta on vapautettu ihmisryhmiä asuinpaikan (Ahvenanmaa), uskonnon (Jehovan todistaja) ja sukupuolen (naiset) perusteella.

Helsingin hovioikeus totesikin juuri, että Jehovan todistajien vapautus asevelvollisuudesta on ristiriidassa perustuslaissa säädetyn yhdenvertaisuuspykälän kanssa. Hovioikeudessa yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä ajoi asevelvollisuudesta kieltäytyneen, Jehovan todistajiin kuulumattoman, miehen asiaa. Yhdenvertaisuusvaltuutettu Pimiä on pitänyt tärkeänä perustuslaissa säädetyn yhdenvertaisuusperiaatteen vahvistamista Suomessa.

Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara ei sitä vastoin ole nähnyt tarpeelliseksi puuttua siihen, että nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä on siinäkin mielessä ristiriidassa perustuslain yhdenvertaisuuspykälän kanssa, että se on miehiä sukupuolen perusteella syrjivä. Tasa-arvovaltuutettu on perinteisesti väistellyt ottamasta kantaa miehiä syrjivään asevelvollisuuteen sillä perusteella, että se on lakiin kirjattu. Yhdenvertaisuusvaltuutettu ei kuitenkaan arkaillut puolustaa yhdenvertaisuutta, vaikka Jehovan todistajien erivapaus perustuu lakiin. Kyse ei nyt ole siitä, että tasa-arvovaltuutetun pitäisi ryhtyä kenenkään asianajajaksi, mutta hän voisi halutessaan aktiivisesti ajaa miehiä syrjivän lainsäädännön muuttamista tasa-arvoiseksi.

On valtuutettuja – ja on valtuutettuja

JOKO PERUSTUSLAKIA PIAN ALETAAN NOUDATTAA?

Vankila 3

Helsingin hovioikeus vapautti helmikuussa sekä ase- että siviilipalveluksesta kieltäytyneen miehen käräjäoikeudesta saamistaan syytteistä. Samanlaiset syytteet ovat aiemmin vieneet useita miehiä vankeuteen.

Hovioikeus perusteli vapauttavaa päätöstään perustuslain syrjintäkiellolla; koska jehovantodistajamiehet on vapautettu ase- ja siviilipalveluksesta alempiarvoisen lain nojalla, muiden tuomitseminen on perustuslain kieltämää syrjintää uskonnon perusteella.

On hienoa, että vihdoin perustuslain päivänselviin vaatimuksiin aletaan suhtautua vakavasti. Jehovantodistajien erivapauslaki ei kestä päivänvaloa, mutta syrjivyydessään se ei kuitenkaan jää yksin. Vaikka sukupuolenkaan perusteella ketään ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan, miehiä ja naisia kohdellaan monissa laeissa hyvinkin eriarvoisesti.

Asevelvollisuuslaki sekä siviilipalveluslaki pakottavat miehet, mutta ei naisia asepalvelukseen tai siviilipalvelukseen. Jos mies kieltäytyy kaikesta palvelusta, hänet pitää määrätä vankeuteen. Mainitut lait ovat ilmiselvässä ristiriidassa perustuslain kanssa. Kritiikistä ja läntisten naapurimaidemme esimerkistä huolimatta maassamme on vuodesta toiseen jätetty huomiotta se riski, että jonakin päivänä riippumaton oikeusistuin vaatii meilläkin perustuslakia vääntelemättä noudatettavaksi.

Norjassa maanpuolustus on järjestetty tasa-arvoisella, rationaalisella ja Suomenkin perustuslain vaatimalla tavalla. Siellä varushenkilöiden vuotuinen rekrytointi perustuu laskettuun tarpeeseen eikä sukupuoleen.

Kun Suomessa ajatellaan, että huonoinkin suomalainen mies on parempi sotilas kuin paraskaan suomalainen nainen, Norjassa kaikki ikäluokan naiset ja miehet ovat samalla viivalla kutsunnoissa. Palvelukseen otetaan tarvittava määrä alokkaita aloittaen vapaaehtoisista. Koska palvelus on tehty mielekkääksi ja palkitsevaksi, vapaaehtoisia nuoria löytyy vuodesta toiseen enemmän kuin alokkaita tarvitaan. Rekrytoitujen varushenkilöiden enemmistö on miehiä, mutta lähtökohtaisesti kaikilla on yhtäläiset velvollisuudet olla käytettävissä. Norjan mallissa toteutuu mahdollisuuksien ja velvollisuuksien tasa-arvo parhaimmillaan; se antaa sukupuolille niin tasa-arvoiset mahdollisuudet kuin laki pystyy antamaan, mutta se ei velvoita kumpaakaan sukupuolta yksipuolisesti, niin kuin suomalainen asevelvollisuus.

PRESIDENTTIEHDOKKAAT, ASEVELVOLLISUUS JA TASA-ARVO

vala

Suomen räikein sukupuolten välisen tasa-arvon epäkohta on vain miehiä koskeva asevelvollisuus, jota meillä itsepetoksellisesti kutsutaan yleiseksi asevelvollisuudeksi. Asevelvollisuus kuormittaa miehiä fyysisesti, henkisesti ja taloudellisesti ja se katkaisee työnteon tai opiskelun noin vuodeksi. Varusmies- tai siviilipalveluksesta ei myöskään kerry eläkettä kuten vaikkapa opiskelusta.

Kuitenkin etusijalla ja tähtäimessä suomalaisessa tasa-arvon edistämisessä on aina naisten (etu)oikeudet. Esimerkiksi miesten asevelvollisuus käännettiin 1990-luvulla naisten ongelmaksi, koska naiset eivät päässeet armeijaan. Feministisen ajattelun mukaisesti ongelma tuli korjatuksi, kun naisille annettiin mahdollisuus suorittaa asepalvelus vapaaehtoisena. Ja kun johtajakoulutusta antava varusmiespalvelu on siivittänyt etupäässä armeijaan pakotettuja miehiä yhteiskunnan ja liike-elämän johtopaikoille, miehiä on alettu syyttää “hyvävelikerhoista”, mutta naisille on alettu räätälöidä oikopolkuja johtopaikoille ilman velvollisuuksia.

Presidentinvaalien vaalikonevastausten perusteella tasa-arvo ei ehdokkaita juuri kiinnosta. Huimimmat perustelut nykyjärjestelmän – vain miehiä koskevan asevelvollisuuden – säilyttämiseksi antoi istuva presidentti Niinistö. Helsingin Sanomien vaalikoneen kysymykseen “Suomessa on otettava käyttöön kansalaispalvelus, joka koskisi myös naisia” hän vastasi “Periaatteessa hyvä ajatus, mutta perusteluksi ei riitä pelkästään tasa-arvon toteutuminen. Tulee selvittää, mitä konkreettista hyötyä palveluksesta saadaan. Kyseessä on kuitenkin yli 25000 nuorta naista, joiden työhön tai opintojen valmistumiseen tulee palvelusajan viive. Asevelvollisuus naisille jää vapaaehtoiseksi.”

Niinistön vastaus on monella tavalla epäkelpo. Ensinnä, Suomen perustuslain 6 § mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä eikä ketään saa sukupuolen perusteella  ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan. Kun Norjassa kutsuntoihin osallistuu sukupuolesta riippumatta koko ikäluokka ja sotilaalliseen palvelukseen valitaan sukupuolesta riippumatta parhaat, lienee selvää, että asepalvelus ei oikeuta sukupuolten asettamista eri asemaan meilläkään. Toiseksi, Niinistö vaatii vastauksessaan naisten palveluksen hyötyjen selvittämistä, mutta jo samassa vastauksessa hän toteaa, että asevelvollisuus naisille jää vapaaehtoiseksi. Näin ripeää selvitystyötä ei maailma olekaan nähnyt sitten Urho Kekkosen! Kolmanneksi, myös miesten kohdalla työhön tai opintojen valmistumiseen tulee palvelusajan viive. Miksi siis tuo viive käy perusteeksi naisten palvelun vapaaehtoisuudelle, mutta ei miesten? Juuri miehethän ovat reilusti naisia suuremman syrjäytymisuhan alla, ja kaikenlaiset katkokset työuran alussa tai opinnoissa lisäävät syrjäytymisriskiä.

Avoimesti feministinen Haatainen kompuroi feministisen tyypillisesti asevelvollisuuskysymyksessä. MTV:n haastattelussa hän ei halunnut laajentaa asevelvollisuutta naisiin, vaikka näkikin nykyisessä maanpuolustuksessa paljon tehtäviä, jotka eivät vaadi miehistä voimaa. Siis suomeksi: miehet kuuluvat Haataisen mielestä kuukausiksi ryynäämään soille ja pakkasiin, tarvitaan sitä tai ei, mutta naisia ei voi pakottaa palvelemaan isänmaata, vaikka heidän kyvyilleen olisi kysyntää uskottavan nykyaikaisen puolustuksen rakentamisessa! Tämä on sitä Haataisen mainostettua feminististä politiikkaa! Ja tässä näkyy myös se, että feminismi ei todellakaan tue tasa-arvoa vaan naisten etujen ajamista. Haatainen myös sanoi olevansa huolissaan miesten syrjäytymiskehityksestä, mutta ei nähnyt asepalvelusta yhtenä syrjäytymisen riskitekijänä.

Myöskään Huhtasaari, Vanhanen ja Väyrynen eivät näe nykytilanteessa tasa-arvo-ongelmaa. Muutoksia ei heidän mielestään tarvita, vaikka toista sukupuolta vedetään kölin alta mennen tullen, kunhan puolustus “toimii”.

Torvalds pitää ajatusta naisten kansalaispalvelusta “pohjoiskorealaisena” . NATOa kannattavan entisen kommunistin ajatusmaailmaa tuntematta en voi kuin arvailla, miksi todellinen tasa-arvo saa Torvaldsin ajatukset Pohjois-Koreaan.

Haaviston ja Kyllösen vaalikonevastauksista löytyy hentoja tasa-arvon väreitä. Konkretiaa niistä ei sen sijaan kovin paljoa löydy.

Naisten oikeuksia parannetaan jatkuvasti ja tuosta parantamisesta on Suomessa lainsäädännöllä tehty automaattinen jatkumo. Esimerkiksi lain naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta tarkoituksena on “parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä”. Miesten aseman parantamisesta siellä ei ole mainintaa. Toki miehetkin laissa mainitaan; sanotaanhan siellä, että “syrjintänä ei ole pidettävä asevelvollisuuden säätämistä ainoastaan miehille”. Laki eräiden naisjärjestöjen valtionavusta puolestaan vaatii kolmen äärifeministisen naisjärjestön valtionavun mukaanottamista vuosittain valtion budjettiin. Mitään miesten järjestöjä ei tuollaisilla satojen tuhansien eurojen summilla avusteta valtion budjetista – eikä kyllä pienemmilläkään!

Ikiaikainen, vain miehiä koskeva asevelvollisuus on naisten aseman jatkuvan parantamisen  rinnalla käsittämätön jäänne. Miesten alistaminen korvauksetta palvelemaan valtiota, kun naiset voivat suunnitella elämäänsä ilman katkoja, olisi sukupuolisyrjintää länsimaisissa sivistysvaltioissa. Perusteeksi vain miesten asevelvollisuudelle ei käy miesten voimakkuus, koska on olemassa heikkoja miehiä ja vahvoja naisia, eikä nykyaikainen sodankäynti perustu enää yksin fyysiseen voimaan. Perusteeksi ei käy se, että naiset synnyttävät, koska kaikki naiset eivät synnytä. Synnyttämistä ei myöskään ole säädetty pakolliseksi eikä synnyttämättömiä naisia tuomita vapausrangaistuksiin niin kuin totaalikieltäytyjämiehiä. Eikä perusteeksi käy perinteetkään, koska koko tasa-arvon ajamiseen tähtäävä lainsäädäntömme perustuu juuri perinteisistä sukupuolirooleista luopumiseen. Epätasa-arvon irvokkuutta lisää vielä se, että aseistakieltäytyjämiehet määrätään siviilipalvelukseen naisvaltaisille sosiaalialoille – eli töihin, joista naisetkin selviytyisivät!

Suomessa on vihdoin siirryttävä sukupuolia tasapuolisesti kohtelevaan maanpuolustukseen. Mallia voitaisiin ottaa Norjasta, missä kutsuntoihin joutuu osallistumaan koko ikäluokka sukupuolesta riippumatta. Myös meillä olisi täysin mahdollista ottaa käyttöön sekä naisia että miehiä koskevat kutsunnat. Sen sijaan, että armeijaan otettaisiin lähtökohtaisesti kaikki ikäluokan miehet, oli heitä sitten liikaa, liian vähän tai sopiva määrä, sinne pitäisi ottaa optimoitu määrä  varushenkilöitä; ikäluokan soveltuvimmat molemmista sukupuolista, vapaaehtoisista alkaen. Norjassa, missä vuosittain palvelukseen astuu suunnilleen sama määrä varushenkilöitä kuin Suomessa varusmiehiä, vapaaehtoisten määrä ylittää tarpeen. Sukupuolineutraali malli ei ole aiheuttanut käytännössä merkittäviä lisäkuluja, joten kustannuskysymys naisten mukaanotto ei olisi Suomessakaan. Eikä kuluilla pitäisi olla mitään väliäkään, jos perustuslakia ja sen tasa-arvovaatimuksia halutaan noudattaa.

Myös ammattiarmeijalla maanpuolustus voitaisiin järjestää tasa-arvoisesti. Työsuhteessa olevien ammattisotilaiden kohdalla olisi Suomessakin noudatettava tasa-arvon lisäämiseksi tarkoitettuja ja allekirjoitettuja kansainvälisiä sopimuksia – päinvastoin kuin nykyisessä, miesten orjatyöllä pyöritettävässä asevelvollisuusmallissa. On käsittämätöntä, että vielä vuonna 2018 miehiä pidetään ihan yleisesti sopivampana tykinruokana kuin naisia. Onko siis ihme, jos miehet oireilevat?