MIKSI NAISASIAA AJETAAN TASA-ARVONA – JA MIKSI SIINÄ VALEHDELLAAN?

Feminismi on jo pitkään ollut valtavirtaa. Naisia on kannustettu, nostettu ja voimaannutettu. Naisten oikeudet on nostettu keskiöön, naiset on glorifioitu ja naisten asemaa on parannettu jopa sukupuolitetulla lainsäädännöllä ja positiivisen syrjinnän keinoilla. Naisilla ei ole yhteiskunnallisia velvoitteita, miehillä on.

Entisaikojen normit nähdään naisten sortona ja jotkut tuntuvat pitävän jopa nykymiehiä kollektiivisesti sortoon osallisena patriarkaatin osana. Kuolleet ja haavoittuneet sotilaat sekä heikot ja syrjäytyneet pudokasmiehet on unohdettu, eikä heidän kärsimyksiään huomioida, kun miesten historiallista ylivaltaa arvioidaan nykynaisille hyvityksiä määritettäessä.

Monien mielestä sukupuolten mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen ovat jo vähintäänkin tasan. Siitä huolimatta viimeisen parin vuoden aikana feministiset piirit tuntuvat vain kiihdyttäneen sukupuolten vastakkainasettelua ja naisasian ajamista. Varsinkin tahot, jotka ovat saaneet taloudellista tukea toiminnalleen, ovat löytäneet – taikka oikeammin kehittäneet – uusia tasa-arvo-ongelmia. Liioittelusta ja suoranaisesta valehtelusta on tullut arkipäivää. Myös muutamilla valtiollisilla toimijoilla on syytä moraaliseen itsetutkiskeluun.

Naisistuneella medialla on oma roolinsa vinoutuneessa tiedonvälityksessä. Uutisointia ja vaikuttamista on se, mitä kerrotaan, mutta myös se, mitä ei kerrota. Kun esimerkiksi julkaistaan vain naisille suunnattujen kyselytutkimuksien tuloksia vaikkapa väkivallan kokemuksista, lukija saadaan helposti ajattelemaan, että nimenomaan naisten kokema väkivalta on erityinen ongelma, vaikka kertomatta jätetty miesten kokema väkivalta olisi yleisempää.

Alle on poimittu seitsemän esimerkkiä viimeaikaisista valheista, ylilyönneistä ja väärinkäytöksistä.

1. Oikeusministeri Henriksson ja väärä vihapuhetulkinta

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) kertoi 21.10.2019 Maaseudun Tulevaisuudessa¹⁾, että ”Vihapuhe kohdistuu naisiin enemmän kuin miehiin”. Kuitenkin vain pari viikkoa aikaisemmin valtineuvoston kanslian julkaiseman ”Viha vallassa: vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon” -tutkimuksen²⁾ mukaan miehille osoitetaan vihaviestejä enemmän kuin naisille.

Tutkimuksen mukaan ”Merkittävän määrän vihamielisiä viestejä kohdanneista henkilöistä 41 oli miehiä ja 19 naisia. Kaiken kaikkiaan Twitter-seurannassamme miehet vastaanottivat enemmän vihamielisiä viestejä kuin naiset” ja edelleen ”Kyselyvastausten perusteella suomalaisista kuntapäättäjistä naiset kokevat vihapuhetta huomattavasti miehiä enemmän”. Naiset siis kokevat viestejä vihaviesteiksi miehiä enemmän, vaikka miehet vastaanottavat vihaviestejä enemmän. Oikeusministeri Henrikssonin mielestä siis naisten subjektiiviset vihaviestikokemukset ovat merkittävämpi epäkohta kuin se, että miehiin kohdistetaan vihaviestejä enemmän!

Henriksson sanoi jutussa myös, että “Joka kolmas nainen on joutunut Suomessa lähisuhdeväkivallan uhriksi”. Henrikssonin väite tarkoittaisi noin miljoonan suomalaisen naisen olevan lähisuhdeväkivallan uhreja. Kuitenkin rikos- ja pakkokeinotilaston mukaan lähisuhdeväkivallan naisuhreja on ollut vuosikaudet alle 6000 vuodessa. Miljoona uhria tulisi siis nykyisillä uhrimäärillä täyteen noin 170 vuoden kuluessa, joten Henriksson ottanee tässä mukaan koko suomalaisten historian jo ennen itsenäisyyden aikaa.

Merkillepantavaa on, että lehtijutun julkaisemisen jälkeen valtioneuvosto on päättänyt esittää naisiin ja vain naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan tehtävän perustamista.

2. Plan International Suomen valheellinen kampanjaväite

Syksyllä 2020 Plan International Suomi kampanjoi vain tyttöjen kokemaa verkkoväkivaltaa vastaan. Kampanjassaan³⁾ Plan väitti tyttöjen kokevan verkkoväkivaltaa 27 kertaa todennäköisemmin kuin poikien. Väite on hurja. Jos esimerkiksi poikien todennäköisyys kokea verkkohäirintää olisi 0,04, tyttöjen kokema verkkohäirintä olisi jo täysin varmaa. Planin Facebook-seinällä käynnistyikin keskustelu asiasta ja lopulta Plan International Suomi joutui myöntämään, että lähdettä väitteelle ei löydy³⁾. Nenäpäiväkeräyksestäkin varoja saanut järjestö Plan International Suomi on siis valehdellut feministisessä rahankeräyksessään.

3. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) liioitteleva uutisointi EU:n tasa-arvoministerien kokouksesta

EU:n tasa-arvoministerit keskustelivat epävirallisessa videokokouksessaan 20.11.2020 naisiin kohdistuvan väkivallan torjunnasta. Kokouksessa Suomea edusti pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist (r). Uutisoinnissaan kokouksesta⁴⁾STM kertoi, että ”Koronapandemian aikana lähisuhdeväkivalta ja erityisesti naisiin kohdistuva väkivalta on tutkimusten mukaan lisääntynyt.”

Ensinnä, todellisen tasa-arvon kannalta tuntuu erikoiselta, että tasa-arvoministerit lähtökohtaisesti keskustelevat vain naisiin kohdistuvan väkivallan torjunnasta. Miksi etukäteen on jo päätetty, että vain naisten väkivaltaa pitää torjua ja siitä keskustella? Miksei miesten kokemaan väkivaltaan haluta kiinnittää huomiota? Miehet kuitenkin kokevat väkivaltaa naisia enemmän!⁵⁾

Toiseksi, epämääräinen viittaus ”tutkimuksiin” pandemian vielä kestäessä alkoi kiinnostaa. Pyysimme saada tutkimukset nähtäväksemme. Vastoin uutiskirjeen tietoa, varsinaisia tutkimuksia Covid-19 -pandemian vaikutuksista naisiin kohdistuneeseen väkivaltaan joukossa ei ollut. ”Tutkimukset” osoittautuivat yksittäisiksi, valikoiduiksi tiedoiksi, jotka koostuivat erilaisista palvelevien puhelimien soittotilastoista, EU-jäsenmaiden erilaisista raportointitiedoista sekä tiedoista Keniasta, Bangladeshista, Liberiasta ja Venezuelasta. Lähdeluettelossa oli lisäksi mainittu poliittisten naisasialiikkeiden, kuten UN-Womenin julkaisuja. Eli näytti vahvasti siltä, että STM:ssä oli ensin määritetty haluttu tulos, eli naisiin kohdistuvan väkivallan kasvu, ja sitten etsitty sitä tukevat ”todisteet”.

4. Amnesty International Suomen osaston vale koronan vaikutuksesta lähisuhdeväkivaltaan

11.12.2020 Amnesty International Suomen osasto julkaisi facebookissa päivityksen⁶⁾ , jossa se väitti, että korona on lisännyt parisuhdeväkivaltaa Suomessa ja että poliisin perheväkivaltaan liittyvät kotihälytykset kasvoivat 6% koronavuonna 2020 edellisvuoteen verrattuna. Vuosi ei tuolloin ollut edes kulunut loppuun.

Koska Amnesty on aiemminkin julkaissut täysin virheellistä tietoa, päätimme tarkastaa asian poliisin rikostilastosta⁷⁾. Otimme vertailuun kokonaiset vuodet 2019 ja 2020. Tilastosta kävi ilmi, että vuodesta 2019 perheväkivaltatapaukset olivat laskeneet 266:lla tapauksella koronavuonna 2020, eli tapauksien lukumäärässä on 6% laskua, ei nousua.

5. ”Tasa-arvojärjestö” UN Women Suomen sukupuolierottelu

UN Women Suomi kertoo olevansa YK-taustainen järjestö, joka toimii tasa-arvon saavuttamiseksi ja naisten ja tyttöjen aseman parantamiseksi maailmassa. Miehet ja pojat ja heidän ongelmansa tässä YK-järjestössä jätetään huomiotta ja heidät nähdään lähinnä pahan tekijöinä. Näkyvyyttä järjestö tuntuu saavan mediassa runsaasti.

UN Women Suomi toikin misandrisen, miesvihamielisen puolensa hyvin esille 27.2.2021 julkaistussa twiitissaan: ”On aika poistaa ”pojat ovat poikia” lause sanavarastostamme. Se antaa olettaa, etteivät pojat hallitse käytöstään vain sukupuolensa vuoksi ja siten se oikeuttaa naisiin kohdistuvaa häirintää. Ajatus on paitsi virheellinen myös alentuva poikia kohtaan”. Twiitti julkaistiin päivä sen jälkeen, kun Iltalehti oli uutisoinut pelkästään tytöistä koostuneen joukon yläkoulupahoinpitelyn, jossa yksi tyttö pahoinpiteli ja muut tytöt videoivat pahoinpitelyä tamperelaisessa koulussa⁸⁾. UN Women Suomi ei ole myöskään paheksunut Suomen rikoslain lapsensurma -rikosnimikettä, jota voidaan käyttää äidin rangaistuksen alentamiseksi, jos hän surmaa lapsensa synnytyksestä johtuvassa uupumuksessa tai ahdistuksessa⁹⁾. Eli tämän ”tasa-arvojärjestön” mielestä naisille lakiin kirjattu alennettu rangaistus sukupuolesta johtuvasta hallitsemattomasta käytöksestä on hyväksyttävää, mutta määrittelemätön sanonta pojista poikina pitää poistaa sanavarastosta! Voi pojat!

6. Terveysviranomaiset ja miesten koronariski

Koronapandemian alusta alkaen maailmalta kantautui tietoja, joiden perusteella voitiin tulkita koronaviruksen olevan huomattavasti vaarallisempi miehille kuin naisille¹⁰⁾. Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja STM on varoittanut ohjein ja suosituksin erikseen eri riskiryhmiin kuuluvia koronan vaaroista – paitsi miehiä.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) toimitusjohtaja Juha Tuominen kertoi TV1:n A-studiossa 3.3.2021, että HUS:ssa kolme neljästä (75%) koronaan kuolleesta on ollut miehiä.

THL ei ole kuitenkaan edelleenkään varoittanut miehiä suuremmasta koronariskistä eikä asettanut sukupuolta rokotusjärjestykseen vaikuttavaksi tekijäksi. Niinikään valtiollista, sukupuolen perusteella määräytyvää asevelvollisuutta suorittavia varusmiehiä ei ole katsottu aiheelliseksi nostaa rokotushierarkiassa puolustusvoimien pyynnöistä huolimatta. Sen sijaan vaalitoimitsijat aiotaan rokottaa tehtävänsä perusteella nopeutetusti, ennen kuntavaaleja.

Mielestämme viranomaisten toiminta osoittaa, että miesten henkeä ja terveyttä arvostetaan vähemmän kuin naisten henkeä ja terveyttä, eikä miehille haluta suoda mitään erityisasemaa, vaikka sille olisi perusteita. Näinhän asia on ollut jo vuosikymmenet myös syöpäseulontojen kohdalla.

7. THL, Iltalehti (IL) ja lähisuhdeväkivalta

IL julkaisi 5.3.2021 uutisen ”THL julkaisi surullisia lukuja vuoden 2019 perheväkivallasta – vielä pahempaa voi olla luvassa”¹¹⁾. Jutussa lehti kertoi, että lähisuhdeväkivalta lisääntyi Suomessa vuonna 2019 ja että poliisin ja tilastokeskuksen tiedot viittaavat tapausmäärän kasvuun. Suurimman osan uhreista kerrottiin olevan naisia.

Poliisin tilastot vuodelta 2020⁷⁾ olivat jutun teon aikana jo käytettävissä. Niiden mukaan ”Perheväkivalta, ilmoitetut jutut” aleni 4794 tapauksesta 4528 tapahtumaan, missä on laskua 266 tapahtumaa eli ilmoitetut perheväkivaltajutut alenivat 5,55%. Herää kysymys, miksi IL uutisoi vuonna 2021 vuoden 2019 tilastoista, vieläpä valikoiden, kun poliisin uudempikin tilasto jo on kenen tahansa käytettävissä? Onko tällainen ”voi olla -uutisointi” ylipäätään järkevää? Ihmisillä on vahva ennakkokäsitys siitä, että lähisuhdeväkivallan uhri on nainen ja rikoksentekijä mies. Onko tarkoitus siis ollut aiheuttaa vastakkainasettelua ja demonisoida miehiä? Medialta, myös iltapäivälehdiltä, pitää voida odottaa pahuuden maalailun sijaan lähteiden ristiin tarkastusta ja todennettua tietoa, ei luulottelua.

Miesten tasa-arvo ry katsoo, että poliittiset, ja aivan erityisesti identiteettipoliittiset ideologiat on suodatettava viranomaisten toiminnasta. Järjestöjen ja median on pysyttävä totuudessa silläkin uhalla, että vaikuttavuus kärsisi. Ilman näiden vaatimusten toteutumista kansan luottamus viranomaisiin, järjestöihin ja mediaan rapistuu ja ennen kuin huomaammekaan, elämme banaanivaltiossa. Tämä kehitys on ikävä kyllä jo alkanut.

1) https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.533130

2) http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-786-4

3) https://www.facebook.com/plansuomi/posts/10158823153727008

4) Naisiin kohdistuvan väkivallan torjunta EU:n tasa-arvoministerien videokokouksen aiheena (valtioneuvosto.fi)

5) Tilastokeskus – 2. Rikoksien uhrit ja selvitettyihin rikoksiin syylliseksi epäillyt (stat.fi)

6) https://fb.watch/46861HiKRW/

7) Tilastot – Poliisi

8) Poliisi tutkii pahoinpitelyä yläkoulussa Tampereella (iltalehti.fi)

9) Rikoslaki 39/1889 – Ajantasainen lainsäädäntö – FINLEX ®

10) HUS mukana vaikean COVID-19 taudin syitä selvittäneessä tutkimuksessa | HUS

11) Perheväkivalta yleistyi Suomessa 2019 (iltalehti.fi)

Kun mikään ei riitä – naisismi ja tasa-arvo

Sanna Marinin hallitus on ottanut feminismin eli naisismin entistä vahvemmin politiikkansa perustaksi. Valtiofeminismissämme naisten asiaan keskittymistä perustellaan esimerkiksi sillä, että naiset saivat äänioikeuden ”vasta” vuonna 1906. Se unohdetaan mainita, että tavalliset miehet saivat äänioikeuden yhtä aikaa naisten kanssa. Myös naisten ”vuoroa” miesten valtakauden jälkeen kuulee käytettävän perusteena naisten nostolle. Tällöin kuitenkin jätetään huomiotta se, että vallinneet sukupuoliroolit perustuivat kollektiiviselle tarkoituksenmukaisuudelle, eivätkä nykymiehet ole olleet vaikuttamassa niiden syntyyn missään määrin.

Miesten ja poikien kannalta naisistinen kehitys on huolestuttavaa. Esimerkiksi poikien koulumenestyksen esteistä ei olla kiinnostuneita, vaikka niiden poistaminen olisi tutkimustiedon valossa mahdollista. Poikien sukuelinten leikkelyä ei haluta kriminalisoida, koska sille on olemassa uskonnollis-kulttuurillisia perusteita. Tyttöjen sukuelinten leikkely halutaan kriminalisoida kahteen kertaan, vaikka sillekin on uskonnollis-kulttuurillisia perusteita.

Miehet pakotetaan – palkatta ja eläkekertymättä – armeijaan rauhanaikana ja tykinruoaksi konflikteissa. Naisille on annettu mahdollisuus vapaaehtoiseen asepalvelukseen sen jälkeen, kun poliittinen naiseliitti oli keksinyt, että joskus miesten asevelvollisuus voi olla tasa-arvo-ongelma – naisille! Ja kun naisten euroa väitetään miesten euroa pienemmäksi, tätä miesten ilmaista maanpuolustustyötä ei laskelmissa huomioida.

”Naisen euron” ja ”miehen euron” suhdeluvulla vuoden alusta laskettua naisten ”palkkapäivää” vietetään vuosittain äänekkäästi. Vuonna 2019 tuo päivä oli marraskuun alussa, ja loppuvuoden suomalaisten naisten sanottiin työskentelevän ilman palkkaa. Samalla tavalla miesten ja naisten elinajanodotteista laskettuna miesten vuosi päättyy jo itsenäisyyspäivänä. Miesten tasa-arvo ry:n muistutuksista huolimatta miesten kuolinpäivää ei ole vietetty.

Naisilla on syöpäseulat, miehillä ei, vaikka miesten eturauhassyöpä on Suomen yleisin syöpä. Kaiken kaikkiaan naisten terveydenhuoltoon käytetään enemmän rahaa kuin miesten terveydenhuoltoon.

Kansainvälistä tyttöjen päivää juhlitaan 11. lokakuuta ja siihen osallistuu laajalti poliitikkoja, yrityksiä ja järjestöjä, eivätkä nämä tahot epäröi kertoa olevansa tyttöjen puolella. 16. toukokuuta vietettävästä kansainvälisestä poikien päivästä ei keskivertosuomalainen tiedä mitään, koska poikien puolelle ei ole asetuttu. Tänä vuonnakaan pojilla ei ollut mitään asiaa esimerkiksi pääministerin sijaiseksi, mutta tytöt ovat säännönmukaisesti kelvanneet.

Naisten päivää juhlitaan näkyvästi 8. maaliskuuta ja esimerkiksi kaupoissa on silloin naiserityisiä tarjouksia. Kansainvälisen miesten päivän huomiointi on jäänyt tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaran toksista maskuliinisuutta arvostelleen twiitin varaan. Samana päivänä, 19. marraskuuta vietettävä maailman vessapäivä ei ole antanut miestenpäivän juhlintaan vetoapua.

Oikeusministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön ja Eurostatin Tuhansien iskujen maa -tutkimuksen mukaan miehet ja naiset kokevat yhtä paljon lähisuhdeväkivaltaa. Viitteitä on olemassa jopa siitä, että miehet kokevat naisia enemmän vakavaa lähisuhdeväkivaltaa, mutta he eivät kehtaa ilmoittaa siitä. Silti Suomi on ratifioinut identiteettipoliittisesti värittyneen ns. Istanbulin sopimuksen, joka edellyttää naisten, muttei miesten kokeman väkivallan vastaisia toimia ja toimielimiä.

Lähisuhdeväkivaltaa on paheksuttu laajalti ja oikeutetusti, koska siinä tekijä tuhoaa turvallisuuden uhrin lähipiiristä. Kuitenkaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevista lähisuhdeväkivallan uhreista ei naisistisessa yhteiskunnassamme olla huolissaan, kunhan rikoksentekijä on nainen; vastasyntyneen lapsensa surmaavalle äidille on rikoslaissa alennettu rangaistus.

Asunnottomista ja itsemurhien tekijöistä suuri valtaosa on miehiä, mutta näiden aiheiden uutisoinneissa naiset ovat keskiössä, koska he ovat erityisiä. Lisäksi naiserityisiä toimia ja elimiä on suunnitteilla ja toiminnassa jatkuvasti. Näille ei tarvita mitään todellista tasa-arvoa tukevia perusteita; riittää, että tuetaan naisia tai tyttöjä. Mieserityisiä toimia ei ole tiedossa.

Miesvaltaisen poliisikoulutuksen pääsykokeissa naishakijoiden minimisuoritusrajat ovat miesten rajoja alemmat. Naisvaltaiseen opettajakoulutukseen haettaessa sukupuolitasoitusta ei anneta miehille. Pienikokoisten tai heikkojen miesten syrjinnästä naisiin nähden ei poliisikoulun pääsykokeissa kanneta huolta.

Koska tasa-arvo ei ole valmis, eikä koskaan valmistukaan, “tasa-arvo” saa jatkuvasti lisää rahaa eduskunnalta. Pintaraapaisuna valtion tämän vuoden budjetista:

• Puoluetuesta viisi prosenttia eli vajaat kaksi miljoonaa euroa tulee ohjata puolueiden naisjärjestöjen toimintaan, vaikka naiskansanedustajat toimivat jo lainkin velvoittamana ihan samoissa puolue-elimissä kuin mieskansanedustajat. Ellei puolueella ole naisjärjestöä, se voi saada vain 95 % puoluetuesta. Jos puolueella on miesjärjestö, sille ei korvamerkitä mitään. Valtiovarainministeriön esityksessä vuodelle 2021 naisismierä on edelleen mukana
• Sosiaali ja terveysministeriön työ- ja tasa-arvo-osaston (vuosibudjetti vajaat 6 miljoonaa euroa) tasa-arvoyksikön kaikki yhdeksäntoista viranhaltijaa ovat naisia. Tässä verovaroilla pyöritetyssä suojatyöpaikassa YT-neuvottelut eivät kuulu keinovalikoimaan, niinkuin miesvaltaisilla vientialoilla, jotka tuovat rahaa Suomeen
• Kolmen naisjärjestön valtionapu 918 000 € (laki eräiden naisjärjestöjen valtionavusta)
• Suomen hallituksen kansainvälinen tasa-arvopalkinto, joka voidaan antaa vain naisille, hallinnointikuluineen 450 000 €
• Istanbulin sopimuksen yhteensovittamiselimen toimintaan 300 000 €
• Naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan toimintaan 200 000 €

Voidaan todeta, että yhteiskunnassamme miesten rooli on lähinnä suojella ja palvella yhteisöä. Miehet jätetään oman onnensa nojaan ja heitä ei auteta. Miehillä on myös, YK:n ihmisoikeusjulistuksen ja Suomen perustuslain vastaisesti sukupuolesta johtuvia valtiollisia velvollisuuksia, joita naisilla ei ole. Naisilla on kuitenkin oikeus olla päättämässä ”tasa-arvoisesti” miesten velvollisuuksista.

Elämmekö oikeusvaltiossa vai dominaluolassa?

Ihmisoikeudet ja intersektionaalisuus

 

Tasa-arvokeskustelussa vaikuttaa jatkuvasti siltä, että osapuolet puhuvat aidosti toistensa ohi. He eivät kiistä toistensa näkemyksiä eivätkä huuda toista hiljaiseksi peittääkseen oman argumenttinsa tyhjyyttä. He eivät kerta kaikkiaan ymmärrä toistensa näkemystä. Asiat, joilla he pointtinsa perustelevat, ovat yksinkertaisia ja ymmärrettäviä. Taustalla on jotain muuta, mikä estää heitä näkemästä vastapuolen logiikkaa.

Jos maailmankäsitykset ovat tarpeeksi kaukana toisistaan, alkavat ihmiset ajatella eri kieliopeilla. Kyse ei ole varsinaisesti kielestä vaan siitä, miten ajattelu etenee loogisesti asiasta toiseen konepellin alla, piuhojen tasolla. Miksi joku ei voi ymmärtää, että jokaisen puheenvuoro on yhtä tärkeä syntyperästä riippumatta? Miksi toinen ei vain hyväksy, että sorretun ääni painaa enemmän?

Tällä hetkellä vastakkain ovat yksilökeskeinen ja ryhmäkeskeinen maailmankuva. Hienommin sanottuna individualistinen ja kollektivistinen maailmankuva. Tai yksilöidentiteettiin ja ryhmäidentiteettiin perustuva maailmankuva. Näiden ero on yksinkertainen, mutta muodostaa perustan kaikelle ihmisiä koskevalle ajattelulle.

Individualistinen maailmankäsitys perustuu yksilöön. Tämä on länsimaisen ajattelutavan peruskivi. Oikeuskäsitys perustuu yksilöiden tasa-arvoon syntyperästä riippumatta. Kukin on vastuussa vain omista tekemisistään eikä häntä voi syyttää suvun, sukupuolen tai rodun perusteella. Yksilökeskeinen oikeus huipentuu ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen. Ihmisoikeuksien rikkomista pidetään siinä määrin vakavana, että sitä varten on olemassa kansainvälinen tuomioistuin, joka toimii kansallisten lakien yläpuolella.

Kollektivistinen maailmankuva perustuu ryhmään, johon ihminen kuuluu. Häntä arvioidaan sen mukaan, mikä hän on, ei sen mukaan kuka hän yksilönä on. Mitä hän tekee, ajattelee ja miten hän kohtelee toisia ei merkitse paljoakaan. Ryhmä on historian saatossa määräytynyt esimerkiksi suvun, klaanin tai heimon mukaan ja moderneina aikoina kansallisuuden mukaan. Siihen synnytään, sitä ei voi valita. Siitä ei voi oikeastaan päästä eroon ja jos ryhmästä heitetään ulos, ei ole enää kukaan.

Jalkapallon MM-kisat ja Suomi–Ruotsi-maaottelut perustuvat ryhmäidentiteettiin. Tässä yhteydessä yksilö tuntee kuuluvansa ryhmään, joka määrittyy kansallisuuden perusteella. Tältä pohjalta otetaan mittelö hyvässä hengessä ja jaetaan mitalit. Toisaalta myös heimosodat ja kansanmurhat perustuvat ryhmäidentiteettiin, jossa toinen osapuoli nähdään tapettavissa määrin hirveänä.

Feminismi on kollektivistinen ajatusmaailma. Se hahmottaa maailmaa pääasiassa kahden ryhmän kautta: miehet ja naiset. Tämän mukaan tehdään jako alistajiin sekä alistettuihin ja haetaan vastakkainasettelua näiden välillä oikeuden puolesta. Jos kysytään satunnaiselta kaduntallaajalta, ovatko miehet alistaneet naisia vuosituhansia, mitä hän todennäköisesti vastaa? Intersektionaalinen feminismi jakaa ihmiset vielä useampien kategorioiden mukaan: sukupuoli, rotu, seksuaalisuus, sukupuoli-identiteetti, vammaisuus ja niin edelleen.

Nämä ryhmät laitetaan samaan asetelmaan kuin aiemman aallon feminismissä, eli on sortajia ja sorrettuja. Sortajat täytyy paljastaa ja ottaa heiltä valta pois. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ihmiset jaetaan ryhmiin syntyperän mukaan, asetetaan moraaliseen puntariin ja aletaan ruotia, kuka on paha ja kuka hyvä. Tässä piilee ilmeinen ongelma: jos lähtökohdat ovat harhaiset, päädytään katastrofiin.

Mitä, jos yleistykset syntyperään eivät pidäkään paikkaansa? Jos jokaista pitäisi sittenkin arvioida omien tekojensa mukaan ja syyttämällä häntä syntyperän takia tehdäänkin valtava virhe? Päädytään perättömästi syyttämään yksilöä valtavista rikoksista: naisviha, rasismi, homofobia, sorto, väkivalta. Rangaistukset ovat vastaavasti raskaat: sortajan täytyy menettää kaikki. Opiskelupaikkoja jaettaessa heidät siirretään takariviin. Työelämässä he saavat työpaikan viimeisenä. Keskustelussa he puhuvat pahnan pohjimmaisena, jos ollenkaan. On siis luotu järjestelmä, joka on läpeensä seksistinen ja rasistinen, joka käyttää seksuaalisuutta lyömäaseena. Se syrjii ihmisiä perustein, joita yksilö ei voi itse valita. Tältä tilanne vaikuttaa länsimaisen, yksilökeskeisen oikeuden läpi katsottuna.

Tässä se juju onkin. Intersektionalismin maailmankuvassa pitää nimenomaan toimia edellä mainitulla tavalla. Käsitykset oikeudenmukaisuudesta ovat suoraan törmäyskurssilla länsimaisen oikeuden kanssa. Ihmisoikeudet ovat yksilön oikeuksia. Jos yksilö katoaa kuvioista, katoavat myös yksilön oikeudet – ja sitä myötä ihmisoikeudet. Intersektionalisteille oikeus toteutuu ryhmien välillä. Yksilöllä ei ole merkitystä, koska yksilö perustavalla tavalla puuttuu koko kuviosta.

Otetaan esimerkki työelämästä. Työpaikalle halutaan tasainen sukupuolijakauma, eli puolet miehiä, puolet naisia. Halutaan lopputuloksen tasa-arvo, jossa ihmisryhmät ovat prosenttiosuuksilla tasapainossa keskenään. Tämä on intersektionalistien ajatus tasa-arvosta. Hakijoista kuitenkin 80 % on miehiä. Lopputuloksen tasa-arvoon päästään vain syrjimällä miespuolisia työnhakijoita. Toisin sanoen tasa-arvo vaatii sukupuolisyrjintää. Ihmisoikeusrikkomuksesta on tullut sallittu, mutta ei pelkästään sallittu. Siitä on tullut moraalinen velvollisuus.

Sama pätee rotuun, seksuaalisuuteen ja kaikkiin muihin kriteereihin, joilla intersektionalistit jakavat ihmiset moraalisiin kasteihin. Tasa-arvon välineet ovat itse asiassa rotusyrjintää ja seksuaalista syrjintää. Ihmisoikeuksien julistuksen mukaan siis. Tässä tulee vastaan alussa mainittu kielioppien ero. Ajattelutavat ovat niin erilaiset, että puhujat päätyvät toistamaan argumenttinsa kerta toisensa jälkeen ja ovat aidosti ihmeissään, miksi toinen ei vain tajua.

Länsimainen ajattelutapa on perustavanlaatuisesti yksilökeskeinen. Siinä määrin, että länsimainen yksilö ei sitä juurikaan tiedosta. Intersektionalistien irtiotto länsimaisesta kulttuurista on paljon isompi, kuin valtavirrassa on ymmärretty. He eivät allekirjoita länsimaista perusperiaatetta eli ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta. Heidän oikeuskäsityksensä ei yksinkertaisesti pysty kunnioittamaan yksilöä. Kollektivistinen maailmankuva koostuu ryhmistä, piste. Sinä olet sinun syntyperäsi ja saat ansiosi mukaan.

Miehille kuolema, naisille tasa-arvo

Pitkänäperjantaina, Miesten tasa-arvo ry:n tietopyynnön jälkeen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL viimein julkaisi koronaviruksen kuolonuhrien sukupuolijakauman: Uhreista yli kaksi kolmasosaa on miehiä. Kun huomioidaan miesten yli viisi vuotta naisia lyhyempi elinajanodote, voidaan perustellusti todeta, että virus on huomattavasti vaarallisempi miehille kuin naisille. 

Valtion tämän vuoden budjetissa tukensa lähes miljoonaan euroon kolminkertaistaneista kolmesta feministisesta naisjärjestöistä kaksi vaatii kuitenkin vain naisten ja heille mieluisan ”tasa-arvon” huomioimista koronakriisin hoidossa. Ideologisina edunvalvontajärjestöinä niitä ei kiinnosta se, keitä kriisi todellisuudessa koettelee pahiten. Feministisessä narratiivissa nainen on aina uhri, vaikka verrokkina mies kuolisi.

Naisjärjestöjen keskusliitto ry koronajulkilausumassaan 25.3 ”esittää huolensa lomautusten ja yt-neuvotteluiden kohdistumisesta naisiin”, vaikka lomautukset eivät kohdistu sukupuolen perusteella eivätkä kohtele naisia huonommin kuin miehiä. Esimerkiksi naisvaltainen terveydenhuolto on nyt ylityöllistetty ja sinne haalitaan parhaillaan työntekijöitä muilta naisvaltaisilta aloilta.

Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry vetoaa epämääräisiin, naisasianaisten itsensä tekemiin laskelmiin väittäessään miesten hyötyneen enemmän ”vuosina 2016-2018 toteutetuissa talous- ja etuusreformeissa”. Oireellista on erityisesti se, että Nytkisin ytimessä ovat käytännössä kaikkien poliittisten puolueiden naisjärjestöt. Demokraatti -verkkolehti siteeraa tätä naisjärjestöä mitään kyseenalaistamatta ( https://demokraatti.fi/koronavirus-iskee-eri-laajuudella-miehiin-ja-naisiin-sukupuoli-huomioitava-arvioissa/).

Naisjärjestöjen lisäksi myös muita toimijoita on noussut puolustamaan ”sopivaa ja oikeata” tasa-arvoa.

THL itse, huolimatta panttaamastaan miesten suuremmasta todennäköisyydestä kuolla virukseen, nostaa blogissaan esille vain terveydenhuoltoalan naisten riskin sairastua koronaan. Miesten, kuten bussinkuljettajien, poliisien tai varusmiesten koronariskeistä se ei edes mainitse. Sen mielestä vain naisten palkattomat kotityöt lisääntyvät, kun perheenjäsen sairastuu. Ei voi kuin ihmetellä, millä vuosikymmenellä THL:n ajatuksissa eletään.

Plan International vaatii vain tyttöjen puolustamista koronapandemian aikana. Poikia ei sen julkaisuissa tunnu olevan olemassakaan, vaikka se väittää olevansa lasten asialla.

Toimihenkilöliitto STTK löysi naiserityisiä ongelmia niin naisten työttömyydestä, liiallisesta työllisyydestä kuin kotitöistäkin. Tasa-arvo on liiton mielestä ihmisoikeus, mutta miesten pakollinen ilmaistyö asevelvollisuudessa ei ole sen kannanotoissa noussut koskaan esille.

Nyt, kun THL on julkaissut kuolonuhrien sukupuolijakauman, paljastavaa on se, mitä ei sanota.

Feministiselle linjalleen uskolliset YLE ja Helsingin Sanomat (HS) eivät kertoneet suomalaisten uhrien sukupuolijakaumaa tiedon julkaisemisen jälkeen. Sen sijaan HS kertoi samana päivänä esimerkiksi mustien ja vähemmistöjen sairastumisten osuuksista New Yorkissa, mitä ei voi pitää suomalaiselle lukijalle miesten kohonnutta riskiä merkittävämpänä uutisena.

YLE ja HS markkinoivat itseään luotettavuudella, mutta jättäessään kertomatta uhrien sukupuolijakauman ne laiminlyövät tiedonvälityksen objektiivisuuden ja jopa vaarantavat miesten terveyden. Tässä näkynee näiden molempien medioiden aiemmat päätökset nostaa uutisointeihin yhtä paljon molempia sukupuolia – miehiä käsittelevien juttujen kiintiö (40%) oli ehkä täyttynyt jo urheiluosioissa. Voi vain kuvitella, mikä mekkala YLEssä ja Hesarissa olisikaan, jos uhrien enemmistö olisi naisia!

Pitäisiköhän meidän suomalaisten jo pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä on oikea sukupuolten välinen tasa-arvo?

Milloin sukupuolten tasa-arvo on valmis?

Suomessa on nyt hallitus, jossa on 12 naisministeriä ja 7 miesministeriä. Suomen tytöt pärjäävät koulussa poikia paremmin ja ero on maailman suurin. Vain miehet pakotetaan Suomessa palkatta vuodeksi armeijaan kesken aikuistumisen, samoihin aikoihin opiskelun tai töiden aloittamisen kanssa.

Tasa-arvo ei ole vielä valmis, sanotaan. Johtoryhmissä ei ole tarpeeksi naisia, toimitusjohtajina ei ole tarpeeksi naisia eikä esimerkiksi tietoalalla ole tarpeeksi naisia. Iso korjattava tasa-arvo-ongelma on se, että kaikki naiset eivät näytä haluavan noihin tehtäviin.

Naisvaltaisilla aloilla, kuten eläinlääkinnässä, oikeustieteissä tai hoiva-alalla tasa-arvo näyttää olevan kunnossa, koska nämä alat eivät nouse tasa-arvokeskusteluun. Vähän niinkuin varusmiespalveluksen velvollisuuskuviotkin.

Rahaa tasa-arvo-ongelmien kuntoon saamiseksi jaetaan anteliaasti. Valtion tämän vuoden budjetissa tasa-arvo- ja samapalkkaisuusohjelmaan on budjetoitu 500000 € ja feminististen naisjärjestöjen valtionapuun vajaat miljoona euroa. Viimemainittu on edellisvuodesta kolminkertaistettu. Kolminkertaistettu!

Mitä enemmän rahaa naisasiaan budjetoidaan, sitä enemmän siellä tuntuu olevan ongelmia. Esimerkiksi Naisjärjestöjen keskusliitto koronajulkilausumassaan 25.3 ”esittää huolensa lomautusten ja yt-neuvotteluiden kohdistumisesta naisiin”, vaikka enemmistö koronakuolleista on miehiä eivätkä lomautukset kohdistu sukupuolen perusteella. Liiton puheenjohtajana toimii feministi ja kansanedustaja Eva Biaudet (rkp).

Jotta naiset etenisivät politiikassa, puoluetuesta on ohjattava puolueiden naisjärjestöille tietty osuus. Tämä siitä huolimatta, että naiset toimivat ihan samalla tavalla miesten kanssa kaikkien puolueiden kaikissa puolue-elimissä. Vaikka joillakin puolueilla on miesjärjestöjä, niille rahaa ei korvamerkitä. Vuoden 2020 budjetin n 36 miljoonan puoluetuesta naisjärjestöille kilahtaa pari miljoonaa.

Tasa-arvo on ankkuroitu tiukasti myös valtion byrokratiaan. Voidaankin suorastaan puhua femokratiasta, kun esimerkiksi Sosiaali- ja terveysministeriön työ- ja tasa-arvo-osaston tasa-arvoyksikössä on 17 viranhaltijaa, kaikki naisia. Työ- ja tasa-arvo-osaston osuus valtion budjetista on vajaat 6 miljoonaa euroa.

Suomen hallituksen kansainvälinen tasa-arvopalkinto, joka voidaan antaa vain naisille, maksaa veronmaksajille hallinnointeineen 450000€ vuodessa.

Suomi on Euroopan unionin toiseksi väkivaltaisin maa naisille, kirjoittaa YLE antamatta lähdettä (https://yle.fi/uutiset/3-11167864). Hannu Lauerma, psykiatri ja psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri, kirjoitti Aamulehdessä 15.12.2018: ”Tilastokeskuksen tietojen valossa naisten osuus parisuhteessa tehdyistä törkeistä pahoinpitelyistä on ollut keskimäärin hieman yli 40 prosenttia. Terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisterin mukaan taas puolison tai partnerin pahoinpitelemien 20–64-vuotiaiden joukossa on ollut hoidettavana noin kaksi kertaa niin paljon miehiä kuin naisia. Tämä viittaa miesten korkeampaan kynnykseen ilmoittaa itseensä kohdistuneesta väkivallasta.”

Euroopan Kriminaalipolitiikan Instituutin Tuhansien iskujen maa -tutkkimuksen mukaan miehiin kohdistuu Suomessa enemmän väkivaltaa kuin naisiin ja parisuhteissa miehet ja naiset kokevat väkivaltaa yhtä paljon.

Suomi on allekirjoittanut yleissopimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta eli ns. Istanbulin sopimuksen, joka on jo aikaansaanut maahamme massiivisen byrokratian kuluineen. Uusin kuluerä, 300000 €, annettiin valtion tämän vuoden budjetissa Istanbulin sopimuksen yhteensovittamiselimen toimintaan. Uutena naiseränä on samalla myönnetty naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan määräraha 200000 €. Selvää on, että tuollainen raportoija löytää ja raportoi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, jollei muuten niin pitääkseen työpaikkansa.

Suomessa toimii myös ns. tasa-arvovaltuutettu esikuntineen miljoonan euron vuosibudjetilla. Varusmiespalvelukseen valtuutettu ei ole voinut puuttua, koska se on lakiin kirjatusti miesten juttu. Naisten ongelmiin valtuutettu puuttuu tomerasti, vaikka ne vaatisivat lakimuutoksia.

Tervetuloa, yhä kalliimmaksi ja kauemmaksi horisonttiin käyvä tasa-arvo!

 

 

The best man can get – is not Gillette

Parranajovälineitä valmistava Gillette on käynnistänyt juuri uuden mainoskampanjan, jolla yritys aikoo sanojensa mukaan muuttaa maailmaa. Kampanjan tähtäimessä on, ajalle tyypilliseen tapaan, myrkyllinen maskuliinisuus. Tämän myyttisen taruolennon kukistamiseksi Gillette vaatii kaikkia miehiä kantamaan vastuunsa ja muuttamaan käytöstään. Gilletten mainoskampanja on herättänyt paljon kritiikkiä ympäri maailmaa, etenkin miesasia-aktivistien parissa.

Mitä vikaa on mainoksessa, jolla pyritään Gilletten ilmoituksen mukaan vastustamaan ahdistelua, kiusaamista ja väkivaltaa? Ahdistelu, kiusaaminen ja väkivalta eivät tietenkään ole hyväksyttäviä asioita. Niitä on pyrittävä kitkemään kaikin keinoin. Mainoksessa on se vika, että siinä kuvataan nimenomaan miehet ahdisteleviksi, ja väkivaltaisiksi kiusantekijöiksi. Tämä on yksiselitteisesti valhe. Ahdisteluun, kiusaamiseen ja väkivaltaan syyllistyvät tunnetusti naisetkin. Valtaosa miehistä on joka suhteessa kunnon ihmisiä, jotka eivät ole tehneet mitään pahaa kenellekään. Ylivoimainen valtaosa miehistä ei kiusaa, ahdistele tai käyttäydy väkivaltaisesti, eikä hyväksy sellaista käytöstä muutenkaan. Eikä tässä ole mitään uutta tai poikkeuksellista, vaan herrasmiesmäistä, jopa ritarillista, käytöstä on etenkin länsimaissa (jonne mainos on erityisesti suunnattu) ihannoitu jo vuosisatojen ajan. Gilletten perusteettomasti mustamaalamat kunnon miehet työskentelevät kovasti, pitävät tunnollisesti lähimmäisiensä hyvinvoinnista huolta ja kohtelevat kaikkia ympärillään herrasmiesmäisen kohteliaasti. He puolustavat, tukevat ja auttavat heikkoja ja syrjittyjä. He ovat kukin omalla tavallaan ja tyylillään miehekkäitä miehiä, eikä siinä ole yhtään mitään myrkyllistä tai ongelmallista. Toki mainoksessa todetaan, että jotkut (“some“, eli siis selvä vähemmistö) miehet olisivat jo ymmärtäneet muuttaa pahat tapansa, ja olisivat vihdoin alkaneet käyttäytyä ihmisiksi (epäilemättä koettuaan “valaistumisen” aamuisen parranajonsa lomassa), mutta valtaosan miehistä Gillette leimaa mainoksellaan aivan surutta ja täysin kiistattomasti (kiistäjiä on kyllä sittemmin riittänyt). On erittäin loukkaavaa antaa ymmärtää, että miesten enemmistön käytöksessään olisi (ollut) jotain moitittavaa. Nämä miehet eivät todellakaan tarvitse alentuvaa ohjailua, opastusta tai käytösopetusta miltään ylikansalliselta ja ylimieliseltä monialayritykseltä tai sen mainostoimistolta. Heillä ei ole mitään syytä muuttaa mitään tai muuttua millään tavoin, vaikka Gillette ei näytä hyväksyvän edes heidän olemassaoloaan. Kaikessa hiljaisuudessa juuri nämä miehet pitävät yhteiskunnan pyörät pyörimässä. Todellinen tasa-arvo-ongelma on siinä, etteivät nämä miehet saa nyky-yhteiskunnassa sitä arvostusta ja kunnioitusta, jonka he ehdottomasti ansaitsevat. Jos Gillette haluaisi edistää mainonnallaan jotain hyvää, se jakaisi näille miehille tunnustusta, eikä mustamaalaisi heitä sukupuolensa perusteella huonosti käyttäytyviksi häiriköiksi. Miksi miehiä on niin vaikea esittää mainonnassa positiivisessa valossa?

Pahinta Gilletten mainoskampanjassa on se, että se leimaa kaikki miehet ryhmänä. Miehet ovat ainoa kansanryhmä, jonka kohdalla voidaan toimia näin ala-arvoisesti. Jos mistään muusta ihmisryhmästä esittäisi mainonnassa vastaavia negatiivisia yleistyksiä ja stereotypioita, joutuisi tekemisistään vastuuseen. Seurauksena olisi vihapuhesyytöksiä, irtisanomisia, julkisia anteeksipyyntöjä ja mahdollisesti jopa oikeudenkäyntejä. Tasa-arvoisessa ja oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa ei voi olla sijaa tällaiselle kaksinaismoralismille. Niinpä Gilletten kampanjaa on arvioitava aivan samoilla kriteereillä, jolloin se on väistämättä todettava perusteitaan myöten seksistiseksi ja miesvihamieliseksi. Jopa vihapuheeksi ja kiihotukseksi kansanryhmää kohtaan. Gilletten mainoksen mukaan jokainen mies olisi henkilökohtaisesti vastuussa kaikkien muiden miesten käytöksestä. Näin asia ei tietenkään ole. Kollektiivisen syyllisyyden periaate ei kerta kaikkiaan kuulu länsimaiseen sivistys- ja oikeusvaltioon. Se on menneisyyden kaikuja 1900-luvun totalitaarisista diktatuureista. Jokainen mies, kuten jokainen nainenkin, vastaa vain omista tekemisistään ja tekemättä jättämisestään, ei kenenkään muun. Gilletten mainoksessa näkyy myös perinteisen miehiä kahlitsevan sukupuolistereotypian vaikutus. Tämän stereotypian mukaan miesten odotetaan itse kantavan vastuuta ja muuttavan maailmaa ihan omin avuin, ilman mitään empatiaa tai tukea. Miksi miesten pitäisi alistua jälleen kerran näin epäkiitolliseen ja raskaaseen rooliin? Jos maailmaa halutaan todella muuttaa tasa-arvoisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi paikaksi jokaiselle, kaikkien on kannettava yhdessä kortensa kekoon. Naisilla on iso rooli miesten aseman parantamisessa ja päinvastoin.

Gilletten mainoskampanjan kriitikoille on vastattu perinteiseen tyyliin asettamalla heidän miehisyytensä kyseenalaiseksi ja kehottamalla heitä miehistymään. Näin ”nokkelat” kommentit kertovat eniten niiden esittäjien arvomaailmasta ja maailmankatsomuksesta. Miksi miehen pitäisi vain hiljaa alistua osaansa ja stoalaisesti ottaa loukkaukset vastaan? Eikö miehekästä ole juuri se, että pitää puolensa ja ottaa rohkeasti kantaa havaitsemiinsa yhteiskunnallisiin epäkohtiin? Gillette on itse huonosti käyttäytyvä ja ylimielinen koulukiusaajayritys, jonka öykkäröintiin ei miestenkään tarvitse enää 2010-luvulla mukisematta tyytyä. Näin murretaan jälleen yksi miehiä kahlitseva sukupuolistereotypia. Toiset Gilletten puolustajista ovat vastanneet kritiikkiin esittämällä epäilyksensä siitä, että kriitikot olisivat itse saattaneet syyllistyä epäasialliseen käytökseen. Käytännössä he siis antavat tukensa Gilletten pyrkimykselle mustamaalata kaikki miehet sukupuolensa perusteella häiriköiksi. Todellisuudessa kyse on tietenkin siitä, että Gilletten miehiin kohdistamat syytökset ovat perättömiä. Perättömistä syytöksistä suuttuminen on aivan oikeutettua ja perusteltua. Ja, kuten yllä tulijo todettua, on aina niitä, jotka yrittävät epätoivoisesti väittää, ettei mainoksessa olisi esitetty, mitä siinä nimenomaan esitettiin.

Leppoisampana palautteena Gilletten kriitikoita kohtaan on huomautettu, että kyse on vain yhdestä mainoskampanjasta. Mitä väliä yhdellä mainoksella lopulta on? Jos kyse todella olisi vain yhdestä mainoksesta, sillä ei olisikaan suurta väliä, mutta itse asiassa Gilletten mainoskampanja on vain pieni osa miesvihamielisyyden valtavirtaistumista. Pisara meressä. Niinpä Gillette ansaitsee kuulla kunniansa.

Tietenkin Gilletten mainoskampanjan taustalla on viime kädessä, maailmanparantamisen sijasta, kyyninen pyrkimys lisätä myyntiä ja parantaa yrityksen tulosta. Kun yrityksen mainoskampanja herättää vilkasta keskustelua ja suuria tunteita – puolesta ja vastaan, saa yritys halvalla paljon näkyvyyttä. Vastaavaa huomiota olisi vaikeaa ja kallista rahalla ostaa. Gilletten oletuksena on, että kaikesta negatiivisesta palautteesta huolimatta suuri osa potentiaalisista kuluttajista ei välitä kohusta mitään, vaan kauppaan mennessään ostaa iloisena julkisuuden kautta niin tutuksi käyneen tuotteen. Niinpä Gilletteen ei pure vain kriittisen palautteen antaminen, vaan sen tuotteet on asetettava boikottiin. Vain boikotti voi tuottaa toivotun tuloksen.

Gilletteen, kuten muihinkin yrityksiin, boikotin aiheuttama myyntilukujen lasku puree varmuudella. Se pakottaa yrityksen arvioimaan uudelleen toimintatapojaan ja mainontaansa. Kuluttaja on aina oikeassa, ja kuluttajalla on valtaa. Aiheesta on turha väitellä sen pidempään sosiaalisen median besserwissereiden ja maailmanparantajien kanssa. Pieni kulutuspäätös riittää, kunhan se pitää ja sen tekee tarpeeksi moni. Onneksi Gilletten järkyttävän ylihintaisille, laadultaan korkeintaan keskinkertaisille ja ympäristöä kohtuuttomasti kuormittaville kertakäyttötuotteille on olemassa runsaasti parempia vaihtoehtoja. Gillette tyytyköön kampanjansa puolustelijoilta keräämiinsä rahoihin.

Sukupuolineutraali äidinkieli ja miehisyyden myrkyllisyys

Viime aikoina on tasa-arvokeskustelussa toistuvasti törmätty ongelmalliseen ilmaisuun ”toksinen maskuliinisuus”, jonka kritisoinnille on miesnäkökulmasta painavat perusteensa. Toksinen maskuliinisuus tarkoittaa nimittäin ihan kirjaimellisesti myrkyllistä miehisyyttä. Siinä ei ole mitään epäselvää. Maskuliinisuus, eli miehisyys, puolestaan tarkoittaa niitä ominaisuuksia, käyttäytymistä ja rooleja, jotka liittyvät miehenä ja poikana olemiseen ja elämiseen. Nämä osaset, joihin vaikuttuvat sekä biologia sekä kulttuuri, voivat jonkin verran vaihdella ajasta ja paikasta riippuen, mutta miehisyys on siis itsessään ja lähtökohtaisesti täysin neutraali käsite, jossa ei ole mitään myrkyllistä tai pahaa. Sama koskee luonnollisesti myös feminiinisyyttä, eli naisellisuutta.

Jokainen voi toki halutessaan väittää, että hän tarkoittaa ”myrkyllinen miehisyys” – ilmaisua käyttäessään jotain ihan muuta, kuin mitä ilmaisu kirjaimellisesti tarkoittaa. Hän voi vaikkapa ilmoittaa tarkoittavansa sillä mahtavaa miehisyyttä. Tällainen kikkailu ei vain muuta itse asiaa mihinkään.

Tiedossa on se, että ilmaisun käyttäjät usein kertovat, etteivät he pidä miehisyyttä itsessään myrkyllisenä. He vain pitävät kertomansa mukaan joitain rooliodotuksia, joita miehiin kohdistuu, haitallisina. Kysymys kuuluu, miksi he eivät sitten puhu haitallisista miehiin kohdistuvista rooliodotuksista? Eikö ole parempi puhua täsmällisesti siitä, missä ongelman väitetään olevan, eikä epämääräisesti ja kierrellen? Selväsanaisuus olisi täysin mahdollista, mutta niin he eivät halua tehdä. Jostain syystä he aivan välttämättä haluavat käyttää ilmaisua, jolla yhdistetään miehisyys myrkyllisyyteen. Tämä jääräpäisyys osoittaa, että heidän motiivinsa eivät ehkä todellisuudessa taida olla niin puhtaat, kuin he haluaisivat meidän muiden uskovan. Mutta vaikka jalomielisesti oletettaisiin niiden sitä olevan, niin parhaatkaan tarkoitusperät eivät poista ilmaisun ongelmallisuutta.

Aivan olennaista nimittäin on se, että puhe myrkyllisestä miehisyydestä koetaan loukkaavaksi. Miesjärjestötoiminnassa saadaan jatkuvasti kuulla palautetta siitä, että monet miehet kokevat ilmaisun loukkaavan heitä henkilökohtaisesti ja halventavan heidän sukupuoltaan ja ihmisarvoaan. Millä perusteella näiden miesten kokemukset pitäisi jättää huomiotta? Miksi heidän pitäisi jatkuvasti kuunnella, kuinka heitä ja heidän sukupuoltaan mustamaalataan julkisesti? Eikö heillä ole miehinä oikeutta tuoda tunteitaan julki? Eikö heidän tunteillaan ole mitään väliä, kun he ovat miehiä?

Kieli on viestinnän väline. Viestintä on kaksisuuntaista. Kyse ei ole ainoastaan siitä, mitä joku sanoo, tai yrittää sanoa, vaan myös siitä, miten kuulija sanotun kokee ja tulkitsee. Viestintä ei toimi siten, että puhuja voisi sanella sen, miten kuulija hänen viestinsä saa tulkita. Kuulijalla on täysi oikeus ja vapaus tulkita sitä ihan oman mielensä, tietämyksensä, käsitystensä ja kokemustensa mukaan. Jos puhujan ja kuulijan tulkinnat siitä, mitä on sanottu ja mitä tarkoitettu, eroavat, on vastuu viime kädessä puhujalla. Hän on epäonnistunut viestinnällisessä tavoitteessaan, joten hänen pitää muuttaa tapaansa viestiä, mikäli hän haluaa saada viestinsä perille haluamassaan muodossa.

Kieli myös muuttuu koko ajan. Vain joitain vuosia sitten oli arkipäiväistä ja ihan korrektia, jopa tieteellistä, kutsua tummaihoisia ihmisiä nimityksillä, jotka ei enää tänä päivänä ole missään sivistyneessä keskustelussa hyväksyttäviä. Varmastikaan valtaosa niistä ihmisistä, jotka ovat aikanaan tällaista kieltä käyttäneet, eivät ole tarkoittaneet puheillaan mitään pahaa. Siitä huolimatta näitä ilmaisuja on alettu pitämään sen verran loukkaavina ja ongelmallisina, että niiden käytöstä on haluttu luopua. Näin on kunnioitettu tummaihoisten ihmisten tunteita ja ihmisarvoa. ”Myrkyllinen mieheys” – ilmaisua on samassa hengessä yritetty oikeuttaa vetoamalla sen ”tieteellisyyteen”. Taustalla olevan sukupuolentutkimuksen, jonka tieteellisyys on hyvästä syystä asetettu kyseenalaiseksi, terminologia, tämä ilmaisu mukaan lukien, heijastaa selkeästi oppiaineen taustalla olevan ideologian miesvihamielisiä tendenssejä. Miehillä on täysi syy ja oikeus suhtautua kriittisesti tähän ismiin ja sen käsitteistöön.

 
Kielen kehityksen osana sukupuolittuneesta sanastosta on niin ikään haluttu luopua. Välillä tämä pyrkimys on saanut surkuhupaisia ja jopa haitallisia piirteitä, kuten Aamulehden linjattua, että sen jutuissa puhutaan jatkossa varusmiesten sijasta varushenkilöistä (vaikka asevelvollisuus koskee vain miehiä). Pyrkimyksessä on silti ollut myös järkeä: miksi pitäisikään puhua tiedemiehistä, kun voisi puhua sukupuolineutraalisti tutkijoista? Jälkimmäinen ilmaisu on tarkempi, inklusiivisempi ja kunnioittavampi.

Ainoan poikkeuksen tähän kielellisen kunnioituksen kehitykseen näyttävätkin muodostavan ilmaisut, joissa jokin negatiiviseksi koettu asia pyritään yhdistämään miehiin ja miehisyyteen. On miesselittämistä, on äijähaaraa ja on toksista maskuliinisuutta. Jatkuvasti vain lisää. Paljon on puhuttu vihapuheesta. Nyt käytetty ilmaisu on ilmiselvästi juuri sitä. Se leimaa ihmisiä sukupuolensa perusteella pahoiksi ja huonoiksi ihmisiksi. Mistään muusta ihmisryhmästä kuin miehistä ei näin mustamaalaavaa ja loukkaavaa ilmaisua voisi kuvitellakaan käytettävän. Ei varsinkaan valtamedian julkaisuissa.

Kun ilmaisu koetaan loukkaavaksi, fiksut toimijat muuttavat ilmaisua. Miksi pitäisi ehdoin tahdoin loukata ja halventaa toista ja hänen sukupuoltaan? Eihän muutoksessa menetetä mitään, jos tarkoitus ei ole oikeasti loukata.

Perinteistä ja kahlitsevaa sukupuolirooliajattelua edustaa juuri näkemys, jonka mukaan miesten pitäisi vain alistua tähän loukkaavaan ja halventavaan kielenkäyttöön. Pitää suunsa kiinni ja tunteensa omana tietonaan. Me emme koskaan alistu tähän rooliin.

Keski-ikäiset, valkoiset miehet ja tasa-arvovaltuutetun menetetty uskottavuus

Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara kommentoi eilen twitterissä YLE:n sivuilla julkaistua, toimittaja Kai Jaskarin kirjoittamaa, kolumnia seuraavasti:

 

Jos YLE:n kolumnin[i] ihan oikeasti vaivautuu lukemaan, selviää pian, ettei siinä kirjoiteta vain keski-ikäisistä valkoisista miehistä, vaan miesten kokemuksista ylipäätään. Niistä kai miehillä on vielä toistaiseksi oikeus puhua ja kirjoittaa? Varsin moni mies todella tuntee, että he joutuvat toistuvasti syyllistämisen ja mustamaalauksen kohteeksi nykyisessä tasa-arvokeskustelussa. Eikä miesten tuntemuksissa ole näinä aikoina mitään ihmeteltävää, ehdittiinhän sosiaalisessa mediassa eilisenä naistenpäivänä (8.3.2018) kansanedustaja Sanna Marinin (sdp.) johdolla pillastua jopa siitä, että Ilta-Sanomien naistenpäivän kunniaksi julkaisemassa jutussa suomalaiset julkkismiehet kehtasivat kehua naisia maasta taivaaseen. Miehiä ei ilmeisesti olisi saanut kansainvälisenä naistenpäivänä päästää ääneen lainkaan.

On häpeällistä, että tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara suhtautuu avoimen vähättelevästi ja ylimielisesti miesten, ja aivan erityisesti valkoisten keski-ikäisistä miesten, kokemuksiin ja heihin kohdistuvaan syrjintään ja seksismiin. Todellista tasa-arvoa voidaan lopulta rakentaa vain yhdessä, kaikkia osapuolia kuunnellen ja kunnioittaen. Kuten toimittaja Kai Jaskarin kolumnissa hienosti todetaan: ”Ilman miehiä tasa-arvo ei tule koskaan toteutumaan. Miesten sympatioita ja tukea ei voiteta syyllistämällä heitä.” Onko tämä tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaran mielestä liikaa vaadittu?

Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaran twitter-kommentti on ala-arvoinen ja seksistinen miehiä kohtaan. Se osoittaa, ettei hän ota miesten kokemuksia ja mielipiteitä lainkaan tosissaan ja että hän haluaisi mieluiten vaientaa miehet tasa-arvokeskustelussa. Samalla se on malliesimerkki siitä, että toimittaja Jaskari osuu kolumnissaan oikeaan: ”Muutenkin tuntuu siltä, että nykyisessä keskusteluilmapiirissä on sallittua töniä keski-ikäisiä miehiä ikään kuin sirkushuvina.”. Kun on mies, ja etenkin keski-ikäinen valkoinen mies, ei sukupuolten välisestä tasa-arvosta saisi edes puhua, eikä henkilökohtaisilla kokemuksilla ja mielipiteillä ole mitään arvoa. Ei ainakaan tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaran mielestä. Ihmisen kokemusten arvo riippuu siis maan keskeisimmän tasa-arvoviranomaisen mielestä hänen sukupuolestaan, iästään ja ihonväristään. Mistään tasa-arvosta ei siis ole tietoakaan. Tällaisella koulukiusaajan asenteella ei rakentavaa keskustelua tasa-arvosta edistetä, vaan ainoastaan syvennetään vastakkainasetteluja entisestään.

Tasa-arvovaltuutetun kannalta erityisen raskauttavaa on, että vasta viime marraskuussa tasa-arvovaltuutetun toimiston virallisella Twitter-tilillä kuitattiin uutinen kouluhenkilökunnan koulupoikiin kohdistaman seksuaalisen häirinnän yleisyydestä kutsumalla poikien kertomuksia kokemuksistaan ”pelleilyvastauksiksi”[ii]. Kun Twiitistä nousi kohu, se deletoitiin, mutta mitään anteeksipyyntöä häirinnän uhreiksi joutuneille pojille ei koskaan esitetty.

Näyttää sille, että tasa-arvovaltuutetun toimistolla vallitsee poikien ja miesten tasa-arvo-ongelmia vähättelevä ilmapiiri. Tasa-arvovaltuutettu hyväksyy vain sellaisen puheen tasa-arvosta, joka sopii hänen omaan, erittäin kapeaan käsitykseensä tasa-arvosta. Kaiken sellaisen tiedon, mikä järkyttäisi hänen ennakkoluulojaan, hän torjuu pois. Näin toimimalla tasa-arvovaltuutettu ylläpitää perinteistä miehisen sukupuoliroolin odotusta. Ongelmistaan ja kokemuksistaan avoimesti puhuvat ja ulkopuolista apua hakevat pojat ja miehet uhkaavat tuota ”vaikenevan miehen” stereotypiaa. Siksi heidät pitää vaientaa vähättelemällä ja häpäisemällä.

Toisin kuin tasa-arvokeskustelussa usein esitetään, eivät miehet, tai edes keski-ikäiset valkoiset miehet, ole suinkaan automaattisesti näiden henkilökohtaisten ominaisuuksien vuoksi etuoikeutettuja ja yhteiskunnallisen vallankäyttäjiä. Kuvitelma siitä, että ihmiset voitaisiin jakaa syntyperäisten ominaisuuksiensa vuoksi jonkinlaisiin luokkiin ja että nämä luokitellut ihmisryhmät olisivat homogeenisia monoliitteja, on lapsellinen. Se on myös vaarallinen, sillä historia on täynnä esimerkkejä siitä, miten käy, kun ihmisiä aletaan tällaisen ideologiaperusteisen luokittelun perusteella asettaa arvojärjestykseen ja kohtelemaan eriarvoisesti. Ihmiset ovat yksilöitä. Jokainen ihminen on ainutkertainen olento, jolla on oikeus tulla kohdelluksi omana itsenään ja jonka ihmis- ja perusoikeuksia on tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti kunnioittava. Ihmisyyden ja yksilöllisyyden kunnioituksen on oltava kaiken tasa-arvotyön perusta.

Todellisuudessa miehiä, ja jopa keski-ikäisiä valkoisia miehiä, on tietenkin moneen lähtöön. Jotkut toki ovat hyväosaisia ja hyvätuloisia. Jotkut heistä ovat jopa, tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaran tavoin, etuoikeutettuja vallankäyttäjiä, yhteiskunnan eliittiä. Mutta miehiä, keski-ikäisiä valkoisia miehiä, on suurin joukoin syrjäytyneissä, leipäjonoissa, työttömissä, asunnottomien asuntoloissa ja vankiloissa. Heillä ei ole Jukka Maarianvaaran tavoin mitään merkittävää yhteiskunnallista valtaa, heillä ei ole hänen laillaan kevyttä ja hyväpalkkaista sisätyötä, vaan monet heistä tekevät pitkiä päiviä vaarallisissa ja raskaissa töissä elättääkseen itsensä ja perheensä. He yrittävät vain selvitä päivästä toiseen ja pitävät siinä samalla yhteiskunnan rattaat pyörimässä saamatta siitä koskaan mitään kiitosta. Heidän kohdallaan, sukupuolesta ihonväristä ja iästä on ainoastaan haittaa, koska yhteiskunnan hyvinvointipalveluita ja turvaverkkoja ei ole kehitetty heidänlaisiaan varten. Kun asiat menevät huonosti, he putoavat aivan oman onnensa nojaan. Tasa-arvoviranomaisia, kuten tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaraa, ei heidän kohtalonsa voisi vähemmän kiinnostaa.

Kuvitteleeko tämän episodin jälkeen enää kukaan, että tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara suhtautuisi täydellä vakavuudella miesten, saati sitten keski-ikäisten valkoisten miesten, hänelle lähettämiin kanteluihin? Että hän oikeasti puolustaisi myös heidän oikeuttaan tasa-arvoon ja vastustaisi aktiivisesti heihin kohdistuvaa syrjintää? Kuinka todennäköistä se on?

 

 

[i] https://yle.fi/uutiset/3-10108275

[ii] http://www.miestentasa-arvo.fi/2017/11/09/tasa-arvovaltuutettu-ja-poikiin-kohdistuva-seksuaalinen-hairinta-kouluissa/

PRESIDENTTIEHDOKKAAT, ASEVELVOLLISUUS JA TASA-ARVO

Suomen räikein sukupuolten välisen tasa-arvon epäkohta on vain miehiä koskeva asevelvollisuus, jota meillä itsepetoksellisesti kutsutaan yleiseksi asevelvollisuudeksi. Asevelvollisuus kuormittaa miehiä fyysisesti, henkisesti ja taloudellisesti ja se katkaisee työnteon tai opiskelun noin vuodeksi. Varusmies- tai siviilipalveluksesta ei myöskään kerry eläkettä kuten vaikkapa opiskelusta.

Kuitenkin etusijalla ja tähtäimessä suomalaisessa tasa-arvon edistämisessä on aina naisten (etu)oikeudet. Esimerkiksi miesten asevelvollisuus käännettiin 1990-luvulla naisten ongelmaksi, koska naiset eivät päässeet armeijaan. Feministisen ajattelun mukaisesti ongelma tuli korjatuksi, kun naisille annettiin mahdollisuus suorittaa asepalvelus vapaaehtoisena. Ja kun johtajakoulutusta antava varusmiespalvelu on siivittänyt etupäässä armeijaan pakotettuja miehiä yhteiskunnan ja liike-elämän johtopaikoille, miehiä on alettu syyttää “hyvävelikerhoista”, mutta naisille on alettu räätälöidä oikopolkuja johtopaikoille ilman velvollisuuksia.

Presidentinvaalien vaalikonevastausten perusteella tasa-arvo ei ehdokkaita juuri kiinnosta. Huimimmat perustelut nykyjärjestelmän – vain miehiä koskevan asevelvollisuuden – säilyttämiseksi antoi istuva presidentti Niinistö. Helsingin Sanomien vaalikoneen kysymykseen “Suomessa on otettava käyttöön kansalaispalvelus, joka koskisi myös naisia” hän vastasi “Periaatteessa hyvä ajatus, mutta perusteluksi ei riitä pelkästään tasa-arvon toteutuminen. Tulee selvittää, mitä konkreettista hyötyä palveluksesta saadaan. Kyseessä on kuitenkin yli 25000 nuorta naista, joiden työhön tai opintojen valmistumiseen tulee palvelusajan viive. Asevelvollisuus naisille jää vapaaehtoiseksi.”

Niinistön vastaus on monella tavalla epäkelpo. Ensinnä, Suomen perustuslain 6 § mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä eikä ketään saa sukupuolen perusteella  ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan. Kun Norjassa kutsuntoihin osallistuu sukupuolesta riippumatta koko ikäluokka ja sotilaalliseen palvelukseen valitaan sukupuolesta riippumatta parhaat, lienee selvää, että asepalvelus ei oikeuta sukupuolten asettamista eri asemaan meilläkään. Toiseksi, Niinistö vaatii vastauksessaan naisten palveluksen hyötyjen selvittämistä, mutta jo samassa vastauksessa hän toteaa, että asevelvollisuus naisille jää vapaaehtoiseksi. Näin ripeää selvitystyötä ei maailma olekaan nähnyt sitten Urho Kekkosen! Kolmanneksi, myös miesten kohdalla työhön tai opintojen valmistumiseen tulee palvelusajan viive. Miksi siis tuo viive käy perusteeksi naisten palvelun vapaaehtoisuudelle, mutta ei miesten? Juuri miehethän ovat reilusti naisia suuremman syrjäytymisuhan alla, ja kaikenlaiset katkokset työuran alussa tai opinnoissa lisäävät syrjäytymisriskiä.

Avoimesti feministinen Haatainen kompuroi feministisen tyypillisesti asevelvollisuuskysymyksessä. MTV:n haastattelussa hän ei halunnut laajentaa asevelvollisuutta naisiin, vaikka näkikin nykyisessä maanpuolustuksessa paljon tehtäviä, jotka eivät vaadi miehistä voimaa. Siis suomeksi: miehet kuuluvat Haataisen mielestä kuukausiksi ryynäämään soille ja pakkasiin, tarvitaan sitä tai ei, mutta naisia ei voi pakottaa palvelemaan isänmaata, vaikka heidän kyvyilleen olisi kysyntää uskottavan nykyaikaisen puolustuksen rakentamisessa! Tämä on sitä Haataisen mainostettua feminististä politiikkaa! Ja tässä näkyy myös se, että feminismi ei todellakaan tue tasa-arvoa vaan naisten etujen ajamista. Haatainen myös sanoi olevansa huolissaan miesten syrjäytymiskehityksestä, mutta ei nähnyt asepalvelusta yhtenä syrjäytymisen riskitekijänä.

Myöskään Huhtasaari, Vanhanen ja Väyrynen eivät näe nykytilanteessa tasa-arvo-ongelmaa. Muutoksia ei heidän mielestään tarvita, vaikka toista sukupuolta vedetään kölin alta mennen tullen, kunhan puolustus “toimii”.

Torvalds pitää ajatusta naisten kansalaispalvelusta “pohjoiskorealaisena” . NATOa kannattavan entisen kommunistin ajatusmaailmaa tuntematta en voi kuin arvailla, miksi todellinen tasa-arvo saa Torvaldsin ajatukset Pohjois-Koreaan.

Haaviston ja Kyllösen vaalikonevastauksista löytyy hentoja tasa-arvon väreitä. Konkretiaa niistä ei sen sijaan kovin paljoa löydy.

Naisten oikeuksia parannetaan jatkuvasti ja tuosta parantamisesta on Suomessa lainsäädännöllä tehty automaattinen jatkumo. Esimerkiksi lain naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta tarkoituksena on “parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä”. Miesten aseman parantamisesta siellä ei ole mainintaa. Toki miehetkin laissa mainitaan; sanotaanhan siellä, että “syrjintänä ei ole pidettävä asevelvollisuuden säätämistä ainoastaan miehille”. Laki eräiden naisjärjestöjen valtionavusta puolestaan vaatii kolmen äärifeministisen naisjärjestön valtionavun mukaanottamista vuosittain valtion budjettiin. Mitään miesten järjestöjä ei tuollaisilla satojen tuhansien eurojen summilla avusteta valtion budjetista – eikä kyllä pienemmilläkään!

Ikiaikainen, vain miehiä koskeva asevelvollisuus on naisten aseman jatkuvan parantamisen  rinnalla käsittämätön jäänne. Miesten alistaminen korvauksetta palvelemaan valtiota, kun naiset voivat suunnitella elämäänsä ilman katkoja, olisi sukupuolisyrjintää länsimaisissa sivistysvaltioissa. Perusteeksi vain miesten asevelvollisuudelle ei käy miesten voimakkuus, koska on olemassa heikkoja miehiä ja vahvoja naisia, eikä nykyaikainen sodankäynti perustu enää yksin fyysiseen voimaan. Perusteeksi ei käy se, että naiset synnyttävät, koska kaikki naiset eivät synnytä. Synnyttämistä ei myöskään ole säädetty pakolliseksi eikä synnyttämättömiä naisia tuomita vapausrangaistuksiin niin kuin totaalikieltäytyjämiehiä. Eikä perusteeksi käy perinteetkään, koska koko tasa-arvon ajamiseen tähtäävä lainsäädäntömme perustuu juuri perinteisistä sukupuolirooleista luopumiseen. Epätasa-arvon irvokkuutta lisää vielä se, että aseistakieltäytyjämiehet määrätään siviilipalvelukseen naisvaltaisille sosiaalialoille – eli töihin, joista naisetkin selviytyisivät!

Suomessa on vihdoin siirryttävä sukupuolia tasapuolisesti kohtelevaan maanpuolustukseen. Mallia voitaisiin ottaa Norjasta, missä kutsuntoihin joutuu osallistumaan koko ikäluokka sukupuolesta riippumatta. Myös meillä olisi täysin mahdollista ottaa käyttöön sekä naisia että miehiä koskevat kutsunnat. Sen sijaan, että armeijaan otettaisiin lähtökohtaisesti kaikki ikäluokan miehet, oli heitä sitten liikaa, liian vähän tai sopiva määrä, sinne pitäisi ottaa optimoitu määrä  varushenkilöitä; ikäluokan soveltuvimmat molemmista sukupuolista, vapaaehtoisista alkaen. Norjassa, missä vuosittain palvelukseen astuu suunnilleen sama määrä varushenkilöitä kuin Suomessa varusmiehiä, vapaaehtoisten määrä ylittää tarpeen. Sukupuolineutraali malli ei ole aiheuttanut käytännössä merkittäviä lisäkuluja, joten kustannuskysymys naisten mukaanotto ei olisi Suomessakaan. Eikä kuluilla pitäisi olla mitään väliäkään, jos perustuslakia ja sen tasa-arvovaatimuksia halutaan noudattaa.

Myös ammattiarmeijalla maanpuolustus voitaisiin järjestää tasa-arvoisesti. Työsuhteessa olevien ammattisotilaiden kohdalla olisi Suomessakin noudatettava tasa-arvon lisäämiseksi tarkoitettuja ja allekirjoitettuja kansainvälisiä sopimuksia – päinvastoin kuin nykyisessä, miesten orjatyöllä pyöritettävässä asevelvollisuusmallissa. On käsittämätöntä, että vielä vuonna 2018 miehiä pidetään ihan yleisesti sopivampana tykinruokana kuin naisia. Onko siis ihme, jos miehet oireilevat?