Tutkijatohtori Joona Räsäsen kirjoituksen (HS Vieraskynä 28.1.) herättämät raivoisat vastareaktiot osoittavat, miten vaikeaa mutta samalla äärimmäisen tärkeää rehellinen ja avoin keskustelu miesten tasa-arvo-ongelmista on.
Syrjäytyneiden ja yksinäisten miesten syyllistäminen tilanteestaan ei ole rakentava ratkaisu. Seksistiset stereotypiat siitä, kuinka miehet eivät muka osaisi ilmaista tunteitaan, kertovat vain esittäjiensä ennakkoluuloista.
Tasa-arvon ytimessä on erilaisuuden hyväksyminen. Miehet eivät ole viallisia naisia, vaan miehiä, joiden on kelvattava juuri sellaisina kuin he ovat ja itse haluavat olla. Miehet eivät todellakaan tarvitse enää taakakseen mitään ylhäältä annettua, ahdasta ja kahlitsevaa modernin miehen mallia.
Miehet tarvitsevat lainsäädännöllisen sukupuolisyrjinnän lopettamista, koulutuksellista tasa-arvoa, mieserityistä puuttumista syrjäytymiseen ja ennen muuta kannustavaa ja positiivista asenneilmapiiriä, jossa miehiä ei enää pidetä uhkana ja ongelmana, vaan voimavarana ja mahdollisuutena.
Miesten hyvinvointi ei ole mitään naisilta pois, mutta miesten pahoinvoinnista kärsivät kaikki. Miehiin ja poikiin kohdistuva empatiavaje käy meille seurauksiltaan vuosi vuodelta kalliimmaksi. Siksi on tärkeää, että miesten tasa-arvo-ongelmien ratkaiseminen on seuraavan hallituksen tasa-arvopoliittisen ohjelman keskeinen tavoite. Vastuu miesten hyvinvoinnista kuuluu kaikille – naisillekin.
Kansainvälistä miestenpäivää vietetään 19.11. Suomessa tätä merkkipäivää ei perinteisesti ole huomioitu lainkaan, sillä suomalaisessa tasa-arvopolitiikassa vallalla olevan valtiofeministisen linjan mukaisesti tasa-arvon on katsottu olevan vain naisten oikeus. Niinpä mm. verorahoitteinen Yleisradio tuottaa kansainvälisen naistenpäivän aikaan kymmenittäin juttuja naisten asemasta ja oikeuksista, mutta jättää kansainvälisen miestenpäivän useimmiten täysin huomiotta. Uutisia miesten ja poikien tasa-arvo-ongelmista, asemasta ja oikeuksista ei YLE:n kanavilta kansainvälisenä miestenpäivänä löydy, koska Yleisradion toimituksellinen johto on päättänyt, ettei sellaisia tarvitse tehdä. Sama linja on havaittavissa myös suomalaisten viranomaisten ja poliittisten päättäjien ulostuloissa; siinä missä kansainvälisen naistenpäivän ympärille on luotu viikkoja kestävä tiedotustulitus, kansainvälinen miestenpäivä kuitataan useimmiten vain viime hetkellä laaditulla ja täysin tyhjänpäiväisellä hyvän miestenpäivän toivotuksella.
Jos kansainvälinen miestenpäivä kuitenkin, yllä mainitusta perinteestä huolimatta, muistetaan huomioida, on hyvin todennäköistä, että aiheeseen liittyvässä uutisessa, kolumnissa, pääkirjoituksessa, tiedotteessa tai toivotuksessa todetaan jotain tällaista: ”Kansainvälisenä miestenpäivänä on tärkeää korostaa, että mieskuva on ahdas ja miehiä kahlitseva. Perinteinen miehen rooli pitäisi purkaa. Miesten ja poikien pitäisi saada ilmaista tunteitaan ja olla herkkiä. Hyvää kansainvälistä miestenpäivää!”. Tämä ei ole suora tai sanatarkka sitaatti mistään yksittäisestä miestenpäivän viestistä, vaan enemmänkin synteesi vuosien mittaan vastaan tulleista kirjoituksista. Tätä voisi kutsua tavanomaiseksi miestenpäivän toivotukseksi.
Eikö tällainen tavanomainen miestenpäivän toivotus ole kaikessa stereotyyppisyydessään ja ennalta-arvattavuudessaan kuitenkin pohjimmiltaan positiivinen ja poikia sekä miehiä tukeva kannanotto? Päällisin puolin viesti tietenkin vaikuttaa myönteiselle: ahtaista ja kahlitsevista odotuksista on eittämättä hyvä astua avaraan vapauteen. Kukapa voisi olla sitä vastaan?
Tarkempi analyysi kuitenkin paljastaa suuria ongelmia tässä tavanomaisessa kansainvälisen miestenpäivän toivotuksessa. Ensinnäkin kansainvälisen miestenpäivän toivotukset vuosien ja vuosikymmenten varrelta on helppoa tiivistää yhdeksi synteesiksi siitä syystä, että vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen viesti on sama ja muuttumaton. Taustalla tuntuu olevan ajatus siitä, että kunhan vain mieskuva laajenee ja miehet vapauttavat itsensä ahdistavien ja traditionaalisten sukupuolirooliodotusten kahleista, niin kaikki on miesten ja poikien elämässä kunnossa. Mitään tasa-arvo-ongelmia heillä ei enää sen jälkeen ole.
On vähintäänkin erikoista, jos miesten ja poikien asemasta ei osata sanoa mitään muuta. Miesten ja poikien tasa-arvo-ongelmat ovat niin monilukuisia, että vaikka joka vuosi nostaisi niistä uuden teeman esille, ne eivät loppuisi useammassakaan vuosikymmenessä kesken. Ei voi välttyä vaikutelmalta, ettei tavanomaiseen miestenpäivän toivutukseen turvautuva tiedä juuri mitään miesten ja poikien ongelmista ja asemasta. Asiantuntemattomuus on tietysti helpointa peittää toistamalla vuodesta toiseen samaa mantraa.
Mieskuvan ja tunneilmaisun sijasta miesten ja poikien keskeisimmät tasa-arvo-ongelmat liittyvät Suomessa pitkälti miehiä ja poikia syrjivään lainsäädäntöön ja viranomaisiin. On olennaista ymmärtää, että vaikka mieskuva Suomessa muuttuisi millaiseksi ja vaikka miehet ja pojat muuttuisivat herkkääkin herkemmiksi, ei sillä olisi vähäisintäkään vaikutusta miehiä ja poikia syrjivään lainsäädäntöön tai miehiin ja poikiin kohdistuvaa sukupuolisyrjintää harjoittaviin viranomaisiin. Miehiä ja poikia sukupuolen perusteella syrjivä lainsäädäntö (asevelvollisuuslaki, tasa-arvolaki, rikoslaki), poikien syrjintä kouluarvostelussa, nuorten miesten syrjäytyminen, miesten itsemurhat, asunnottomuus, päihdeongelmat, lyhyempi elinajanodote, isien kaltoinkohtelu huoltajuuskiistoissa yms. lukemattomat ongelmat voidaan voittaa vain, jos lainsäädäntöä ja viranomaisten toimintaa muutetaan ja miesten ja poikien aseman parantamiseen kohdennetaan paljon nykyistä enemmän yhteiskunnan resursseja. Miesten ja poikien aseman parantaminen Suomessa edellyttää väistämättä konkreettisia lainsääsäädännöllisiä, hallinnollisia ja taloudellisia muutoksia nykyisiin rakenteisiin ja toimintatapoihin. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa pitää luopua traditionaalisen naiskeskeisestä (gynosentrisestä) tasa-arvopolitiikan linjasta. Käytännössä ja konkreettisesti se merkitsisi suurta murrosta perinteisiin valta-asemiin tasa-arvopolitiikassa ja resurssien mittavaa uudelleenjakoa. On selvää, että tavanomaiseen miestenpäivän toivotukseen turvautuvat tahot eivät halua tällaista muutosta, sillä se vaarantaisi heidän omat etuoikeutetut asemansa. Siksi he mieluummin puhuvat siitä, miten miesten ja poikien pitäisi muuttua.
Toinen tavanomaisen miestenpäivän toivotuksen ongelmakohta on sen perustuminen varsin stereotyyppisille oletuksille siitä, millaisia miehet ja pojat ovat ja millaista miehen tai pojan elämä Suomessa on. Oletetaan, että miesten ja poikien elämä on perinteisten sukupuoliroolien kahlitsemaa ja oletetaan, että miehet ja pojat perinteisen miehen mallin mukaan eivät ilmaisisi tunteitaan. Näissä oletuksissa sivuutetaan täysin yhteiskunnassa, kulttuurissa ja sitä myöten tietenkin myös miehiin ja poikiin kohdistuvissa odotuksissa vuosien ja vuosikymmenten mittaan tapahtunut muutos. Suomi on nykyään asenneilmapiiriltään huomattavasti suvaitsevampi maa kuin vielä muutamia vuosikymmeniä sitten ja niinpä tämän päivän pojat ja nuoret miehet kasvavat monessa suhteessa hyvin erilaisessa maailmassa, kuin viime vuosituhannella varttuneet. Siitä, että vaikkapa sota-aikana miesten on odotettu kestävän kovia paineita ja kauheita tilanteita valittamatta tai tunteenpurkauksiin sortumatta, ei voi oikein päätellä mitään siitä maailmasta, jossa mieheksi nyt kasvetaan. Tavanomaisen miestenpäivän toivotuksen esittäjät ovat jämähtäneet menneisyyteen. He eivät ymmärrä, tai myönnä, maailman ja miesten ja poikien elämän muuttuneen. Heidän olisi syytä tutustua miesten ja poikien arkitodellisuuteen. He saattaisivat yllättyä.
Lisäksi on harhaluulo kuvitella, että miehet ja pojat eivät olisi jossain menneisyyden vaiheessa ilmaisseet tunteitaan. Suuri osa ihmiskunnan historian kulttuuriperinnöstä perustuu miesten tunneilmaisulle, puhuttiinpa kirjallisuudesta, kuvataiteesta tai vaikkapa elokuvasta. Ympäröivä kulttuuri on vaikuttanut tietenkin siihen, millainen tapa ilmaista tunteitaan on yleisesti hyväksytty, mutta tunteitaan miehet ja pojat ovat ilmaisseet aina. Ei ole mitään syytä vaieta menneisyyden vääryyksistä ja epäoikeudenmukaisuuksista, mutta menneisyydestäkin on puhuttava rehellisesti ja tosiasioihin perustuen.
Keskimäärin pojat ja miehet ovat tunneilmaisussaan epäilemättä jonkin verran pidättyväisempiä ja vähemmän verbaalisia kuin tytöt ja naiset. Koska tilanne vaikuttaa olevan varsin universaalisti tämä, on syytä olettaa, että asiaan vaikuttavat kulttuuristen tekijöiden lisäksi myös sukupuolten väliset biologiset erot. Ajatus siitä, että miesten ja poikien pitäisi muuttua samanlaisiksi kuin tytöt ja naiset, ei ole tuore, mutta se on haitallinen. Tasa-arvoa ei edistetä tasapäistämisellä ja miesten ja naisten puristamisella samaan muottiin. Ahtaiden sukupuoliroolien kahleista ei vapauduta, jos yhdenlainen roolimalli korvataan toisenlaisella, mutta ihan yhtä kahlitsevalla, vastenmielisellä ja rajoittavalla sukupuoliroolimallilla. Miesten ja poikien on kelvattava juuri sellaisina, kuin he ovat ja he itse haluavat olla. On hyväksyttävää toivoa miehille ja pojille lisää vapautta, mutta ei ole hyväksyttävää vaatia, tai oikeastaan edes toivoa, millaisia miesten ja poikien tulisi olla. Olennaista tässä suhteessa on se, että miehet ja pojat ovat tutkitusti tyytyväisempiä elämäänsä ja kärsivät vähemmän mielenterveysongelmista kuin naiset ja tytöt. Suurin osa miehistä ja pojista ei selvästikään koe, että he eläisivät ahdistavan miehen mallin kahleissa. He päinvastoin tuntevat, että he voivat vaikuttaa itse elämäänsä ja toteuttaa itseään haluamallaan tavalla.
Tunteiden ilmaisu, tai luonteenpiirteet, kuten herkkyys, ovat tietysti paitsi ajankohdan ympäröivään kulttuuriin ja biologiseen sukupuoleen sidottuja, niin myös yksilöllisiä. On poikia ja miehiä, jotka ovat herkempiä ja ilmaisevat tunteitaan avoimemmin kuin toiset pojat ja miehet. Tunteitaan voi myös ilmaista monin eri tavoin. Jollekin miehelle esimerkiksi erokriisissä voi olla hyväksi päästä purkamaan tuntojaan puhumalla, joku toinen taas saattaa purkaa pahaa oloaan vaikkapa kuntoilemalla tai halkoja hakkaamalla. Olennaista on se, että miehet ja pojat saavat olla sellaisia, kuin he luonnostaan ovat ja haluavat olla. Erilaisuuden suvaitsemisessa ja hyväksymisessä meillä on varmasti kaikilla aina kehittämisen varaa, mutta suvaitsevaisuuden on tasapuolisesti koskettava kaikenlaisia miehiä ja poikia, eikä vain heitä, jotka täyttävät käytöksellään tavanomaisen miestenpäivän toivutuksen esittäjien heille asettamat toiveet ja odotukset. Tärkeää on tietysti myös se, että miesten erilaiselle tunneilmaisulle annetaan tilaa ja oikeanlaista, kannustavaa tukea. Tässä suhteessa on esimerkiksi tärkeää, että meillä on erokriisiin joutuneille miehille tarjolla vertaistukea miesryhmien muodossa, mutta myös tarvittaessa ammattilaistenkin tarjoamaa apua. Jälleen kerran havaitaan, että miesten tasa-arvo-ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan myös yhteiskunnalta taloudellista tukea.
Ikävä kyllä, usein juuri ne tahot ja toimijat, jotka miestenpäivän juhlapuheissaan väittävät toivovansa miesten ja poikien ilmaisevan avoimemmin itseään ja tunteitaan, suhtautuvat äärimmäisen vihamielisesti ja torjuvasti siihen, että pojat ja miehet kertovat avoimesti kohtaamastaan sukupuolisyrjinnästä ja tasa-arvo-ongelmistaan. Miesasialiikkeen toiminnassa on saanut toistuvasti tottua siihen, että täysin asialliset ja hyvin perustellut puheenvuorot miesten ja poikien tasa-arvo-ongelmista ja oikeuksista tyrmätään ”itkemisenä” tai kehotuksilla ”miehistyä”. Avoimuutta on miehiltä ja pojilta turha toivoa lisää, jos ei ole avoimin mielin ole valmis kuuntelemaan heitä ja myös kunnioittamaan heidän oikeuttaan ilmaista itseään vapaasti. Jos miehille ja pojille halutaan lisää väljyyttä ja vapautta olla, millaisia he itse haluavat, on sille vapaudelle annettava aidosti tilaa ja mahdollisuus, vaikka lopputulos ei aina olisikaan omien toiveiden ja odotusten mukainen.
Tavanomaisissa miestenpäivän toivotuksissa korostuu ikävällä tavalla se, miten traditionaalisille sukupuolirooleille niitä esittävien maailmankuva edelleen rakentuu. Poikien ja miesten on muututtava ja muutettava maailmaa. Heidän on itse ratkaistava tasa-arvo-ongelmansa, jotka (pohjimmiltaan) johtuvat vain heidän omasta käytöksestään, eivät ympäröivän yhteiskunnan rakenteista (kuten lainsäädännöstä). Naisille ja tytöille ei koskaan puhuta näin. He eivät ole koskaan omalla toiminnallaan vastuussa mistään tasa-arvo-ongelmistaan. Sellaisen esittäminen olisi syyllistämistä. Eikä heiltä koskaan vaadita omatoimisuutta tasa-arvo-ongelmien ratkaisemista, saati muuttumista toisenlaisiksi. Jokaisen naisen ja tytön on kelvattava sellaisena, kuin hän on, ja koko yhteiskunnan, pojat ja miehet erityisesti mukaan luettuina, odotetaan ryhtyvän pyyteettömästi tasa-arvotalkoisiin niiden rakenteiden ja asenteiden muuttamiseksi, joista naisten ja tyttöjen tasa-arvo-ongelmien katsotaan johtuvan. Pohjimmiltaan tätä stereotyyppisen mustavalkoista maailmankuvaa voi pitää paitsi miesvihamielisenä (misandrisena), niin myös naisvihamielisenä (misogyynisenä), koska siinä naisille ja tytöille on varattu vain avuttoman ja viattoman objektin rooli. Maailman aktiivinen muuttaminen jää yksin poikien ja miesten vastuulle.
Tavanomainen miestenpäivän toivotus kumpuaa pohjimmiltaan intersektionaalisesta feministisestä ideologiasta, joka on täysin todellisuudesta vieraantunut. Jos sukupuolten välistä tasa-arvoa todella tavoitellaan, meidän on lähtökohtaisesti hyväksyttävä se, ettei maailma ole mustavalkoinen. Pojat ja miehet ovat ihan yhtä arvokkaita ja yhtä haavoittuvia kuin naiset ja tytöt. On luovuttava syyllistämästä syrjittyjä miehiä ja poikia ongelmistaan. Vastuu miesten ja poikien aseman muuttamisesta paremmaksi ei kuulu vain miehille ja pojille. Jotta pojat ja miehet voisivat aidosti olla vapaita olemaan sellaisia, kuin he haluavat, se vaatii tasa-arvotyötä ja asennemuutosta myös naisilta ja tytöiltä. Meidän on yhdessä muutettava niitä yhteiskunnan rakenteita, lainsäädäntö mukaan lukien, jotka ovat miesten ja poikien tasa-arvoisten oikeuksien toteutumisen tiellä.
Suomen yhdeksästä eduskuntapuolueen puheenjohtajasta seitsemän on naisia ja kaksi miehiä. Suomen pääministeri on nainen ja maan hallituksessa on naisenemmistö.
Valtion budjetissa puoluetuesta on perinteisesti määrätty 5 % käytettäväksi naisten poliittiseen toimintaan. Budjettiesityksissään vuodelle 2022 ensin valtiovarainministeriö ja sitten hallitus esittivät jälleen tuota viiden prosentin naisrahaa: “Määrärahasta 35 456 825 euroa on tarkoitettu käytettäväksi puolueiden poliittisen toiminnan tukemiseen sekä puolueiden tiedotustoiminnan ja viestinnän tukemiseen. Tästä 5 prosenttia on tarkoitettu puolueille naisten poliittiseen toimintaan”. Miesten poliittiseen toimintaan ei ole rahaa ohjattu.
Perustuslain yhdenvertaisuuspykälän (6 §) mukaan “Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.” Miesten tasa-arvo ry (MTA) katsoo, että perusteita nimenomaan naisten poliittisen toiminnan tukemiseen ei ole.
MTA lähetti 11.9.2021 eduskunnan oikeusasiamiehille (EOA) kantelun, jossa pyydettiin tutkimaan, rikkooko valtiovarainministeriö ensi vuoden budjettiesityksessään sukupuolten yhdenvertaisuutta kohdistaessaan puoluetuesta 5% pelkästään naisten, muttei miesten poliittiseen toimintaan.
Nopeasti meille vastattiin, että asiaa ei aleta tutkia kanteluna ja että
“Oikeusasiamiehen tehtävä on perustuslain 109 §:n 1 momentin mukaan valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitavat noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa.
Talousarvioesitys käsitellään valtioneuvoston yleisistunnossa27.9.2021, minkä jälkeen se annetaan eduskunnalle. Valtion talousarvion hyväksyminen on eduskunnan päätettäväksi kuuluva asia. Eduskunnan oikeusasiamies ei hänelle kuuluvan laillisuusvalvonnan puitteissa voi puuttua eduskunnan päätösvaltaan kuuluvaan asiaa.”
Pitääkö nyt siis vetää se johtopäätös, että ministeriö voi vapaasti rikkoa lakia asiassa, joka kuuluu eduskunnan päätettäväksi ilman, että ylin laillisuusvalvoja voi siihen puuttua?
Toisaalta EOA:n sivuilla kerrotaan, että ”Kantelun voi periaatteessa tehdä joko oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle. Heidän tehtäviensä jaossa on joitakin pieniä eroja, jotka vaikuttavat siihen kumpi kantelun lopulta tutkii.” Ihmettelemme, miksei EOA ohjannut kantelua oikeuskanslerille, jonka ”tehtävänä on myös valvoa hallituksen toimien laillisuutta”. Siksikö, että samaa naisrahaa on oikeuskanslerin valvonnassa jaettu jo vuosikaudet?
Miehiin nähden naisia avittaa sekä politiikassa että yhteiskunnassa laajemminkin monia tekijöitä. Tyttöjen poikia parempi koulumenestys, poikien asevelvollisuus ja naisjärjestöjen valtionapu (laki eräiden naisjärjestöjen valtionavusta 663/2007) satavat nimenomaan naisten menestyksen laariin.
Sukupuoliperusteiselle, vain naisten poliittisen toiminnan tukemiselle ei ole mitään päivänvaloa kestävää perustetta.
Mitä tasa-arvon ongelmia miehillä on? Mediasta saa käsityksen, ettei sellaisia ole olemassakaan, ne ovat miesten itsensä aiheuttamia tai ainakin naisilla menee niissä asioissa huonommin. Miesten tasa-arvopuhetta jopa naurunalaistetaan. Tässä blogikirjoituksessa listataan ongelmia, jotka koskevat raskaimmin nimenomaan miehiä. Nyt käsitellään Suomen tilannetta, mutta tasa-arvotilanne on saman kaltainen kaikissa länsimaissa. Tämä on pitkä kirjoitus.
Miehet elävät puoli vuosikymmentä lyhyemmän elämän kuin naiset. Eliniänodotteen ero on tällä hetkellä 5,3 vuotta miesten tappioksi. Jos naisen elämä on koko vuoden mittainen, miehen kuolinpäivä on 8. joulukuuta. Näin isoon eroon ei ole biologista syytä ja historiallisesti ero eliniänodotteessa ei ole ollut näin suuri. Sen koommin länsimainen kulttuuri on muuttunut ja naisten hengissä pysymisestä kannetaan huolta eri tavalla kuin miesten.
Mies päätyy itsemurhaan yli kolme kertaa todennäköisemmin kuin nainen. Yli 75 % itsemurhan tehneistä on miehiä. Alle 50-vuotiaiden miesten yleisimpiä kuolinsyitä on itsemurha. Ero kasvaa iän myötä. Työikäinen mies tappaa itsensä kolme kertaa todennäköisemmin kuin nainen. Vanhuksilla ero on vielä suurempi, nelinkertainen. Tämä siitäkin huolimatta, että vanhoja miehiä on elossa vähemmän kuin naisia. Miltä tämä näyttäisi, jos sukupuolet olisivat toisinpäin? Pysäyttäisimmekö koko yhteiskunnan ja pohtisimmeko, miten naisten tilanne saataisiin inhimilliseksi? Olemassa oleva itsemurhien ehkäisyohjelma ei huomioi sukupuolta mitenkään.
“Antaisivatko nuivat reaktiot entistä suuremman syyn korkata kossu?“
Miehet kärsivät päihdeongelmista paljon naisia enemmän. Miehiä myös kuolee alkoholin käytön seurauksena kolme kertaa niin paljon kuin naisia. Huumeiden yliannostukseen ja muihin huumeisiin liittyviin syihin miehiä kuolee neljä kertaa enemmän. Miksi mies turvautuu päihteiden käyttöön niin paljon hanakammin? Jos mies sitten puhuisi tunteistaan, siis niistä negatiivisista, niin kuunneltaisiinko häntä vai antaisivatko nuivat reaktiot entistä suuremman syyn korkata kossu? Monien miesten tarinoissa toistuu kokemus, että miehen halutaan puhuvan niistä tunteista, joita muut haluavat kuulla. Ne mukavat tunteet eivät ole niitä, jotka ajavat vetämään nupin tunteettomaan tilaan.
Peruskoulun päättäneistä nuorista, jotka eivät osaa kunnolla lukea ja kirjoittaa on suurin osa poikia. Miehiä on vankiloissa yli kymmenen kertaa enemmän kuin naisia. Jostakin syystä miehen todennäköisyys syrjäytyä opinnoista ja päätyä elämänsä aikana vankilaan on aivan eri luokkaa kuin naisen. Pitkäaikaistyöttömistä 60 % on miehiä ja toimeentulotuen piirissä on eniten miehiä. Syrjäytyneisyys, väkivalta, asunnottomuus ja päihdeongelmat ovat yhteydessä rikoksiin, rikoksen uhriksi joutumiseen ja vankilakierteeseen. Toisaalta miehille annetaan pidempiä tuomioita samoista rikoksista, joista nainen pääsee vähemmällä.
“Häpeä estää hakemasta apua ja saattaa pitää kadulla loppuun asti.“
Neljän asunnottoman joukossa on kolme miestä ja yksi nainen. Miehen riski joutua kadulle ja jäädä sinne on kolme kertaa suurempi. Tarkkaa syytä niin erilaisiin elämänpolkuihin ei tiedetä. Usein kuvioon liittyvät päihteet. Tosin ne tulevat mukaan yleensä syrjäytymiskierteen jo alettua. Asunnottomuuden taustalla, kuten myös päihteidenkäytön ja itsemurhien, on syitä, jotka eivät heti avaudu.
Kyseessä saattavat olla kulttuuriset syyt, joiden vuoksi mies kokee olevansa luvattomalla tavalla heikko, jos hän hakee apua. Tai hakeutuu lääkäriin. Tai pyytää läheistä kuuntelemaan. Tai näyttää ylipäätään minkäänlaista haavoittuvuutta. Häpeä estää hakemasta apua ja saattaa pitää kadulla loppuun asti. Viime aikoina on alettu korostaa asunnottomien naisten asemaa ja sitä on perusteltu erityishaavoittuvuudella. Vähemmistö on nostettu tärkeydessä muiden asunnottomien yli sukupuolen perusteella, vaikka miehiä on kadulla kolme kertaa enemmän. Tämä kerroin kolme toistuu pahoinvoinnin yhteydessä monessa kohtaa.
Mediassa käsitellään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa jatkuvasti. Raa’an fyysisen väkivallan uhri on kuitenkin yleensä mies. Tämä jää kertomatta. Suurimmassa väkivallan riskissä ovat parikymppiset miehet. Miehen riski tulla tapetuksi on yli kaksinkertainen naiseen verrattuna. Lähisuhteissa naiset ovat yhtä väkivaltaisia kuin miehet. Tästä faktasta levitetään aktiivisesti väärää kuvaa. Istanbulin sopimus, jota on laajasti juhlittu naisten oikeuksien riemuvoittona, suojelee vain naisia. Yhteiskunnalliset toimenpiteet, joilla perheväkivaltaa ehkäistään, suojelevat naista ja syyttävät miestä. Myös väkivaltaista naista puolustetaan ja myös hakattua miestä syytetään. Miehiin kohdistuvaa perheväkivaltaa ei aina edes tunnusteta olevan olemassa. Laajalti käytetty Duluthin malli lähtee siitä, että perheväkivalta on miehen tekemää väkivaltaa naista kohtaan siksi, että nainen on nainen. Tuoreeltaan Yle toisti myyttejä perheväkivallasta ja syyttää koko yhteiskuntaa naisvihasta.
Suomalaisten kouluissa sukupuolten tasa-arvo on kaikkien teollisuusmaiden huonoin. Jostain syystä koulujärjestelmä palvelee tyttöjä paremmin kuin poikia. On väitetty, että peruskoulu on viritetty tyttöjen kehitysvaiheiden mukaan ja tästä syystä useat pojat putoavat kelkasta. Pojat kehittyvät tyttöjä hitaammin ja se tulisi ottaa huomioon. Tässä selitysmallissa pojat jäävät negatiiviseen valoon kehittymättöminä, vaikka sinänsä psykologiselta pohjalta selitys on tavallaan perusteltu.
“Feministiset uskomukset miehistä nyt vain ovat sellaisia.“
Toinen versio on, että poikien kehitys jätetään huomiotta. Heitä kohdellaan huonommin, heille annetaan tyttöjä huonompia arvosanoja samasta suorituksesta ja heitä rohkaistaan vähemmän. Tutkimustuloksista nähdään, että kun opettaja ei tiedä kenen koetta hän pisteyttää, laskevat tyttöjen arvosanat yhden kokonaisen numeron. Kysyttäessä asiaa peruskouluikäisiltä vaikuttaa, että valtaosa pojista kokee tulevansa tyttöjä huonommin kohdelluksi.
Harva opettaja syrjii poikia tahallaan, mutta voiko ilmapiiri olla yleisellä tasolla negatiivinen miessukupuolta kohtaan? Syrjintä voi olla tiedostamatonta. Vuonna 2016 Suomen kaikille 9-luokkalaisille jaettiin pamfletti nimeltään “Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä”. Feminismi on ideologia, joka avoimesti syyttää, alentaa ja demonisoi miehiä. Feministiset uskomukset miehistä nyt vain ovat sellaisia. Opetushallituksessa valtaa käyttävät feministit halusivat tuoda ideologiaansa nuorille, jotka ovat muodostamassa maailmankuvaansa. Jos etsitään todisteita miesvastaisuudesta, niin mikä sen savuavan aseen pitäisi olla, jos ei tämän?
Hyvät oppimistulokset voidaan saavuttaa ilman sukupuolten epätasa-arvoa. Viro on tästä hyvä esimerkki. Tulokset ovat Suomea paremmat, mutta sukupuolten välillä ei ole massiivista eroa. Tällä hetkellä korkeakouluopiskelijoista kaksi kolmasosaa on naisia. Tätä ei pidetä julkisuudessa tasa-arvo-ongelmana. Kun sukupuolijakauma oli toisinpäin, miesenemmistöä pidettiin naisten sortamisena.
Miesten yleinen terveydentila on huonompi kuin naisten. Yleisin syöpä on miesten eturauhassyöpä. Naisten yleisiä syöpiä, eli rinta- ja kohdunkaulan syöpää, seulotaan, mutta miesten eturauhassyöpää ei. Tämänhetkisillä tutkimusmetodeilla ei ole syytä miksi eturauhassyöpää ei seulottaisi. Siihen ei vain ole motivaatiota. Terveys on yksi suurimpia tekijöitä, jotka vaikuttavat miesten dramaattisesti lyhyempään elinajanodotteeseen. Miehille kasaantuvat ylipäätään useimmat ennenaikaiset kuolemat. Sekä fyysisellä että henkisellä terveydellä on niissä merkittävä rooli.
“Tämä fakta lakaistiin maton alle kaikissa suurissa medioissa ikään kuin sitä ei olisi olemassa.“
Koronavirus on tappanut miehiä kaksi kertaa niin paljon kuin naisia. Oli alusta asti selvää, että virus on miehille paljon vaarallisempi kuin naisille. Hengitystieinfektiot tuppaavat olemaan miehille kuolettavampia. Tämä fakta lakaistiin maton alle kaikissa suurissa medioissa ikään kuin sitä ei olisi olemassa. Suomessa terveysasioista vastuuta kantava Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL myönsi pitkin hampain vasta asiaa erikseen kysyttäessä, että miehen riski kuolla koronaan on suurempi. Sen sijaan kaikki valtamediat korostivat naisen raskaampaa kärsimystä.
Perustelut vaikuttavat keksityiltä, sillä viranomaislähteet eivät ole vahvistaneet, että perheväkivalta olisi lisääntynyt räjähdysmäisesti, myöskään naisten kokema. Päin vastoin, poliisin toteamat perheväkivaltatapaukset vähenivät 6 %. Naisten tekemä äärimmäinen väkivalta sen sijaan lisääntyi. Turvakodit eivät ole täyttyneet naisista aiempaa enempää. Mediat antavat korona-ajan perheväkivallasta täysin epärealistisen kuvan. Lisäksi on keksitty hankalasti todistettavia väitteitä esimerkiksi naisten tekemästä emotionaalisesta työstä, jota miehet oletettavasti eivät tee. Miesten kaksi kertaa korkeampi koronakuolleisuus ei median mukaan ole tasa-arvon epäkohta, vaan johtuu miesten omista elintavoista. Oma moka siis. Toimenpiteitä miesten korkeamman riskin huomioimiseksi ei ole tehty. Sitä ei myöskään ole otettu huomioon rokotusohjelmassa.
Korona on levinnyt työpaikoilla varsinkin rakennusalalla. Työmaat ovat lähes täysin miesvaltaisia ja miehet ovat sukupuolensa vuoksi korkeammassa riskiryhmässä. Erityisiä toimenpiteitä miesten suojaamiseksi ei ole tehty. Rakennustyömaiden tartuntaryppäistä uutisoidaan täysin sukupuolineutraalisti.
Työelämässä miesten tapaturmakuolleisuus on suurempi kuin naisten. Yli kymmenen kertaa kertaa suurempi. Miehet tekevät perinteiseen tapaan raskaimmat ja vaarallisimmat työt. Työntekijöitä kuolee tapaturmissa, mutta myös raskaan työn aiheuttamiin ammattitauteihin. Naisten kokemaa väkivaltaa esimerkiksi hoitotyössä pidetään tasa-arvo-ongelmana, mutta miesten tapaturmakuolleisuutta pidetään yleisenä työelämän ongelmana. Siihen ei suhtauduta sukupuolikysymyksenä siitä huolimatta, että lähes kaikki työssä kuolleista kuolleista ovat miehiä.
”Tämän lain tarkoituksena on – – edistää miesten ja naisten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä.”
Lainsäädäntö ja oikeusjärjestelmä eivät ole sokeita syntyperälle. Huoltajuuskiistoissa äiti voittaa kaksi kertaa todennäköisemmin kuin isä. On syytä epäillä, että taustalla on myytti kaikkien naisten hyvästä äitiydestä ja käsitys naisesta parempana lasten huoltajana. Laki mahdollistaa isyyshuijaukset. Jos nainen tietoisesti hankkiutuu raskaaksi toisen miehen kanssa ja antaa ymmärtää, että hänen oma miehensä on lapsen isä, on mies heikoilla. Jos mies ei saa tietää huijauksesta ja tee valitusta määräajan kuluessa isyyden tunnustamisesta, hän ei voi asialle mitään. Hän on velvollinen maksamaan elatusmaksuja vuosien ajan, vaikka kukaan ei väitä häntä lapsen isäksi.
Nainen saa lyhyemmän vankeusrangaistuksen kuin mies samasta rikoksesta. Naisten lyhyempiä tuomioita ei ole kirjattu lakiin, mutta käytäntö on tämä. Lisäksi laki tuntee käsitteen lapsensurma. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos äiti tappaa oman lapsensa, voi hän saada siitä lyhyemmän tuomion, kuin muusta taposta tai murhasta. Pitkän linjan juristi (nainen) kertoo, että jotkut naisasianajajat eivät suostu puolustamaan miestä, jota syytetään seksuaalirikoksista tai vaimonsa pahoinpitelystä.
Tasa-arvolaki nostaa naiset erityisasemaan jo ensimmäisessä luvussa. Kaikista laeista nimenomaan tasa-arvolaki tekee näin. ”Tämän lain tarkoituksena on – – edistää miesten ja naisten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä”.
“Sosiaali- ja terveysministeriö on ollut suurennuslasin alla, kun on käynyt ilmi, että se itse on viitannut kintaalla tasa-arvolain hengelle.“
Valtion virkakoneisto ei ole tasa-arvoinen lainsäädännön eikä käytännön tasolla. Sosiaali- ja terveysnimisteriön tasa-arvoyksikön tasa-arvotilanne on tällä hetkellä 16-1 miesten tappioksi. 17 työntekijän mukaan mahtuu vain yksi mies. Tilanne on ollut samanlainen jo vuosia. Ajoittain se on pulpahtanut vaimeasti julkisuuteen, mutta tilanteen on annettu jatkua samanlaisena.
Taannoin THL perusti työryhmän valmistelemaan ohjeistusta huoltajuuspäätösten olosuhdeselvitysten laatimiseen. Selvityksellä on suuri merkitys siihen, kumman kodin tuomioistuin näkee sopivimpana lapselle. Työryhmään nimitettiin yhdeksän naista eikä ainuttakaan miestä. Huoltajuuskiistoissa miehet ovat jo ennestään altavastaajina ja nyt ohjeistusta oli valmistelemassa pelkästään naisia. Tilanne muuttui, kun Miesten tasa-arvo ry teki asiasta kantelun ja täysin toispuoleinen sukupuolijakauma sai julkisuutta. Sosiaali- ja terveysministeriö on ollut suurennuslasin alla, kun on käynyt ilmi, että se itse on viitannut kintaalla tasa-arvolain hengelle. Työryhmissä täytyy olla kumpaakin sukupuolta vähintään 40 %. Miesten kohdalla tämä ei ole toteutunut edes etäisesti.
Puolueet saavat puoluetukea, mutta siitä on ohjattava viisi prosenttia puolueen naisjärjestölle.
Miesjärjestöä puolueet eivät ole velvoitettuja tukemaan millään tavalla. Naisjärjestöt saavat vuosittain satoja tuhansia euroja tukea muiden valtion ohjaamien kanavien kautta. Vuonna 2020 naisjärjestöjen saama tuki oli 918 000 euroa. Sitä edeltävinä vuosina summa on ollut noin 300 000 euroa. Feminismin saaman nosteen myötä myös naisjärjestöjen tuki yli kaksinkertaistui. Miesjärjestöt eivät saa euroakaan.
“Etuoikeutetut saadaan ohittaa tasa-arvotyössä. Tämä koskee siis jokaista poikaa ja miestä.“
Yhdistyneet kansakunnat eli YK tunnustaa sekin feminististä tasa-arvokäsitystä. Toisin sanoen nainen nähdään aina miestä huonommassa asemassa, vaikka tosiasiat kertoisivat muuta. UN Women on surullisenkuuluisa miesvastaisista ulostuloistaan. Taannoin he levittivät somessa suosittua mantraa siitä, että pojat ovat ahdistelevia ja huonokäytöksisiä ja heidät pitää saattaa vastuuseen. Siis lapset. Nyt ei syytetä edes aikuisia miehiä, vaan kasvuiässä olevia lapsia. Pojat saavat tottua siihen, että he ovat lähtökohtaisesti syyllisiä.
Agenda 2030 on YK:n kunnianhimoinen suunnitelma globaalien ongelmien hoitamiseksi. Kestävän kehityksen 5. tavoite on ”Sukupuolten tasa-arvon saavuttaminen sekä tyttöjen ja naisten voimaannuttaminen”. Tämä herätti huomiota, koska pojat ja miehet oli ohitettu itsestään selvänä etuoikeutettuna ryhmänä, jolla ei voi edes olla ongelmia. Kun artiklaa tarkastelee lähemmin, ovat miehet näkymättömissä. Väkivalta naisia kohtaan täytyy lopettaa, miehiä ei mainita lainkaan. Tyttöjen sukuelimien silpominen täytyy lakkauttaa, poikien ei. Teknologia täytyy saada paremmin tukemaan ihmisten voimaannuttamista, mutta vain naisten. Tässä kohtaa viimeistään alkoi olla selvää, että YK ei ajattele tasa-arvoa yksilöiden välisenä asiana. YK jakaa ihmiset alistettuihin ja etuoikeutettuihin. Etuoikeutetut saadaan ohittaa tasa-arvotyössä. Tämä koskee siis jokaista poikaa ja miestä.
“Kuka tuntee kuuluvansa yhteisöön, joka syyttää, vihaa ja halveksii?“
Media suhtautuu miehiin lievästi sanottuna nuivasti. Mies -etuliitteiset haukkumasanat ovat arkipäivää. Setämies on legitiimiä kielenkäyttöä. Miehen sanomisia saa pilkata miesselittämiseksi. Miehet siirretään pois valokeilasta myös miesvaltaisissa asioissa ja esiin nostetaan nainen, sukupuolen takia. Miehiin kohdistuvista ongelmista puhutaan korostetun sukupuolineutraalisti. Haastateltavat saattavat puhua suoraa miesvihaa ja se julkaistaan silti ilman minkäänlaista haloota. Asioita esitetään paikkaansa pitämättömässä valossa. Perheväkivalta on vain miesten tekemää ja se johtuu miesten asenneongelmasta. Ei siis molempien osapuolten päihdeongelmista, mielenterveysongelmista, ylisukupolvisesta kierteestä ja personallisuuden häiriöistä. Nämä tekijät perheväkivallan taustalla todellisuudessa ovat. Median suhdetta miehiin voi kuvata sanoilla henkinen väkivalta. Journalistinen ala on korkeakouluissa vahvasti kallellaan feminismiin. Vuoden toimittajan sekä journalismipomon titteleille vuonna 2020 ei nimetty yhtä ainutta miesehdokasta.
Yleinen ilmapiiri vaikuttaa hyvinvointiin. Tämä on ymmärretty psykologian piirissä kauan sitten. Naisten ongelmista syytetään yhteiskunnan väitettyä negatiivista suhtautumista naisiin. Yleinen ilmapiiri siis masentaa ja aiheuttaa mielenterveysongelmia. Tosiasiassa ilmapiiri on miestä kohtaan täysin murskaava. Tämä on yksi osatekijä itsemurhien, mielenterveysongelmien ja päihdeongelmien takana. Kuka tuntee kuuluvansa yhteisöön, joka syyttää, vihaa ja halveksii?
Itsestään selvin asia on säästetty tämä kirjoituksen viimeiseksi. Yhteiskunta pakottaa jokaisen nuoren miehen kouluttautumaan sotilaaksi, tekemään palkatonta työtä vuoden tai olemaan nilkkapannan kanssa mielipidearestissa. Lakisääteinen asevelvollisuus on helpoin tasa-arvon este poistettavaksi. Kyse on lainsäädännöstä ja sitä voidaan muuttaa vaikka heti. Sitä varten ei tarvitse etsiä mystisiä rakenteellisia syitä.
Miksi näistä asioista ei puhuta? Miksi näiden esille tuominen aiheuttaa pilkkaa ja ivaa? Tunnetaanko miestä kohtaan empatiaa? Tehdään koe. Kuvitellaan, että koronavirus tappaa naisia kaksi kertaa enemmän kuin miehiä. Millainen mentaliteetti yhteiskunnalla täytyisi olla, että se ohittaisi tämän faktan ja keksisi piileviä tasa-arvon ongelmia, joita korona aiheuttaa miehille? Mitä jos naisia kuoli työelämässä 13 kertaa enemmän kuin miehiä? Entä jos naiset kärsisivät päihdeongelmista kertaluokkia enemmän ja heitä olisi asunnottomina kolme kertaa enemmän kuin miehiä? Miltä kuulostaisi, jos siinä tilanteessa alettaisiin puhua toksisesta feminiinisyydestä, joka aiheuttaa naisten ongelmat? Päihdeongelmainen, asunnoton, itsemurhaa hautova nainen onkin itse asiassa mieleltään myrkyllinen. Hänen ongelmansa ratkeavat, kun hän ymmärtää muuttua. Kuinka empatiakyvytön täytyisi naista kohtaan olla?
Parranajovälineitä valmistava Gillette on käynnistänyt juuri uuden mainoskampanjan, jolla yritys aikoo sanojensa mukaan muuttaa maailmaa. Kampanjan tähtäimessä on, ajalle tyypilliseen tapaan, myrkyllinen maskuliinisuus. Tämän myyttisen taruolennon kukistamiseksi Gillette vaatii kaikkia miehiä kantamaan vastuunsa ja muuttamaan käytöstään. Gilletten mainoskampanja on herättänyt paljon kritiikkiä ympäri maailmaa, etenkin miesasia-aktivistien parissa.
Mitä vikaa on mainoksessa, jolla pyritään Gilletten ilmoituksen mukaan vastustamaan ahdistelua, kiusaamista ja väkivaltaa? Ahdistelu, kiusaaminen ja väkivalta eivät tietenkään ole hyväksyttäviä asioita. Niitä on pyrittävä kitkemään kaikin keinoin. Mainoksessa on se vika, että siinä kuvataan nimenomaan miehet ahdisteleviksi, ja väkivaltaisiksi kiusantekijöiksi. Tämä on yksiselitteisesti valhe. Ahdisteluun, kiusaamiseen ja väkivaltaan syyllistyvät tunnetusti naisetkin. Valtaosa miehistä on joka suhteessa kunnon ihmisiä, jotka eivät ole tehneet mitään pahaa kenellekään. Ylivoimainen valtaosa miehistä ei kiusaa, ahdistele tai käyttäydy väkivaltaisesti, eikä hyväksy sellaista käytöstä muutenkaan. Eikä tässä ole mitään uutta tai poikkeuksellista, vaan herrasmiesmäistä, jopa ritarillista, käytöstä on etenkin länsimaissa (jonne mainos on erityisesti suunnattu) ihannoitu jo vuosisatojen ajan. Gilletten perusteettomasti mustamaalamat kunnon miehet työskentelevät kovasti, pitävät tunnollisesti lähimmäisiensä hyvinvoinnista huolta ja kohtelevat kaikkia ympärillään herrasmiesmäisen kohteliaasti. He puolustavat, tukevat ja auttavat heikkoja ja syrjittyjä. He ovat kukin omalla tavallaan ja tyylillään miehekkäitä miehiä, eikä siinä ole yhtään mitään myrkyllistä tai ongelmallista. Toki mainoksessa todetaan, että jotkut (“some“, eli siis selvä vähemmistö) miehet olisivat jo ymmärtäneet muuttaa pahat tapansa, ja olisivat vihdoin alkaneet käyttäytyä ihmisiksi (epäilemättä koettuaan “valaistumisen” aamuisen parranajonsa lomassa), mutta valtaosan miehistä Gillette leimaa mainoksellaan aivan surutta ja täysin kiistattomasti (kiistäjiä on kyllä sittemmin riittänyt). On erittäin loukkaavaa antaa ymmärtää, että miesten enemmistön käytöksessään olisi (ollut) jotain moitittavaa. Nämä miehet eivät todellakaan tarvitse alentuvaa ohjailua, opastusta tai käytösopetusta miltään ylikansalliselta ja ylimieliseltä monialayritykseltä tai sen mainostoimistolta. Heillä ei ole mitään syytä muuttaa mitään tai muuttua millään tavoin, vaikka Gillette ei näytä hyväksyvän edes heidän olemassaoloaan. Kaikessa hiljaisuudessa juuri nämä miehet pitävät yhteiskunnan pyörät pyörimässä. Todellinen tasa-arvo-ongelma on siinä, etteivät nämä miehet saa nyky-yhteiskunnassa sitä arvostusta ja kunnioitusta, jonka he ehdottomasti ansaitsevat. Jos Gillette haluaisi edistää mainonnallaan jotain hyvää, se jakaisi näille miehille tunnustusta, eikä mustamaalaisi heitä sukupuolensa perusteella huonosti käyttäytyviksi häiriköiksi. Miksi miehiä on niin vaikea esittää mainonnassa positiivisessa valossa?
Pahinta Gilletten mainoskampanjassa on se, että se leimaa kaikki miehet ryhmänä. Miehet ovat ainoa kansanryhmä, jonka kohdalla voidaan toimia näin ala-arvoisesti. Jos mistään muusta ihmisryhmästä esittäisi mainonnassa vastaavia negatiivisia yleistyksiä ja stereotypioita, joutuisi tekemisistään vastuuseen. Seurauksena olisi vihapuhesyytöksiä, irtisanomisia, julkisia anteeksipyyntöjä ja mahdollisesti jopa oikeudenkäyntejä. Tasa-arvoisessa ja oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa ei voi olla sijaa tällaiselle kaksinaismoralismille. Niinpä Gilletten kampanjaa on arvioitava aivan samoilla kriteereillä, jolloin se on väistämättä todettava perusteitaan myöten seksistiseksi ja miesvihamieliseksi. Jopa vihapuheeksi ja kiihotukseksi kansanryhmää kohtaan. Gilletten mainoksen mukaan jokainen mies olisi henkilökohtaisesti vastuussa kaikkien muiden miesten käytöksestä. Näin asia ei tietenkään ole. Kollektiivisen syyllisyyden periaate ei kerta kaikkiaan kuulu länsimaiseen sivistys- ja oikeusvaltioon. Se on menneisyyden kaikuja 1900-luvun totalitaarisista diktatuureista. Jokainen mies, kuten jokainen nainenkin, vastaa vain omista tekemisistään ja tekemättä jättämisestään, ei kenenkään muun. Gilletten mainoksessa näkyy myös perinteisen miehiä kahlitsevan sukupuolistereotypian vaikutus. Tämän stereotypian mukaan miesten odotetaan itse kantavan vastuuta ja muuttavan maailmaa ihan omin avuin, ilman mitään empatiaa tai tukea. Miksi miesten pitäisi alistua jälleen kerran näin epäkiitolliseen ja raskaaseen rooliin? Jos maailmaa halutaan todella muuttaa tasa-arvoisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi paikaksi jokaiselle, kaikkien on kannettava yhdessä kortensa kekoon. Naisilla on iso rooli miesten aseman parantamisessa ja päinvastoin.
Gilletten mainoskampanjan kriitikoille on vastattu perinteiseen tyyliin asettamalla heidän miehisyytensä kyseenalaiseksi ja kehottamalla heitä miehistymään. Näin ”nokkelat” kommentit kertovat eniten niiden esittäjien arvomaailmasta ja maailmankatsomuksesta. Miksi miehen pitäisi vain hiljaa alistua osaansa ja stoalaisesti ottaa loukkaukset vastaan? Eikö miehekästä ole juuri se, että pitää puolensa ja ottaa rohkeasti kantaa havaitsemiinsa yhteiskunnallisiin epäkohtiin? Gillette on itse huonosti käyttäytyvä ja ylimielinen koulukiusaajayritys, jonka öykkäröintiin ei miestenkään tarvitse enää 2010-luvulla mukisematta tyytyä. Näin murretaan jälleen yksi miehiä kahlitseva sukupuolistereotypia. Toiset Gilletten puolustajista ovat vastanneet kritiikkiin esittämällä epäilyksensä siitä, että kriitikot olisivat itse saattaneet syyllistyä epäasialliseen käytökseen. Käytännössä he siis antavat tukensa Gilletten pyrkimykselle mustamaalata kaikki miehet sukupuolensa perusteella häiriköiksi. Todellisuudessa kyse on tietenkin siitä, että Gilletten miehiin kohdistamat syytökset ovat perättömiä. Perättömistä syytöksistä suuttuminen on aivan oikeutettua ja perusteltua. Ja, kuten yllä tulijo todettua, on aina niitä, jotka yrittävät epätoivoisesti väittää, ettei mainoksessa olisi esitetty, mitä siinä nimenomaan esitettiin.
Leppoisampana palautteena Gilletten kriitikoita kohtaan on huomautettu, että kyse on vain yhdestä mainoskampanjasta. Mitä väliä yhdellä mainoksella lopulta on? Jos kyse todella olisi vain yhdestä mainoksesta, sillä ei olisikaan suurta väliä, mutta itse asiassa Gilletten mainoskampanja on vain pieni osa miesvihamielisyyden valtavirtaistumista. Pisara meressä. Niinpä Gillette ansaitsee kuulla kunniansa.
Tietenkin Gilletten mainoskampanjan taustalla on viime kädessä, maailmanparantamisen sijasta, kyyninen pyrkimys lisätä myyntiä ja parantaa yrityksen tulosta. Kun yrityksen mainoskampanja herättää vilkasta keskustelua ja suuria tunteita – puolesta ja vastaan, saa yritys halvalla paljon näkyvyyttä. Vastaavaa huomiota olisi vaikeaa ja kallista rahalla ostaa. Gilletten oletuksena on, että kaikesta negatiivisesta palautteesta huolimatta suuri osa potentiaalisista kuluttajista ei välitä kohusta mitään, vaan kauppaan mennessään ostaa iloisena julkisuuden kautta niin tutuksi käyneen tuotteen. Niinpä Gilletteen ei pure vain kriittisen palautteen antaminen, vaan sen tuotteet on asetettava boikottiin. Vain boikotti voi tuottaa toivotun tuloksen.
Gilletteen, kuten muihinkin yrityksiin, boikotin aiheuttama myyntilukujen lasku puree varmuudella. Se pakottaa yrityksen arvioimaan uudelleen toimintatapojaan ja mainontaansa. Kuluttaja on aina oikeassa, ja kuluttajalla on valtaa. Aiheesta on turha väitellä sen pidempään sosiaalisen median besserwissereiden ja maailmanparantajien kanssa. Pieni kulutuspäätös riittää, kunhan se pitää ja sen tekee tarpeeksi moni. Onneksi Gilletten järkyttävän ylihintaisille, laadultaan korkeintaan keskinkertaisille ja ympäristöä kohtuuttomasti kuormittaville kertakäyttötuotteille on olemassa runsaasti parempia vaihtoehtoja. Gillette tyytyköön kampanjansa puolustelijoilta keräämiinsä rahoihin.
Kansainvälistä miestenpäivää vietetään vuosittain 19.11. Kansainvälisen miestenpäivän tavoitteena on edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa ja puuttua miehiin ja poikiin kohdistuvaan syrjintään. Tänä vuonna kansainvälisen miestenpäivän teemana ovat positiiviset miehiset roolimallit.
Kasvavalle lapselle keskeisen miehisen roolimallin tarjoaa yleensä oma isä. Valitettavasti monet lapset, Suomessakin kymmenettuhannet, kasvavat isättömänä, mikä on heidän hyvinvointinsa ja tulevaisuutensa kannalta tutkitusti huono asia. Isyyden ja isien merkitystä ei arvosteta Suomessa alkuunkaan riittävästi. Arvostuksen vähäisyyttä kuvaa se, että Isänpäivä on haluttu korvata läheisenpäivällä, ja se, ettei ansioituneita isiä palkita samassa mitassa kuin ansioituneet äidit palkitaan.
Mitä enemmän isättömyys on yleistynyt, sitä olennaisempaa olisi, että lapsen seuraava etappi: päiväkodit ja koulut tarjoaisivat positiivisia miehen malleja.
Valitettavasti näin ei ole. Miehet ovat pahasti aliedustettuja päiväkodeissa ja kouluissa. Siinä missä naisten aliedustusta erilaisilla aloilla, tai ainakin heidän aliedustustaan eri alojen johtotehtävissä, on pidetty tasa-arvon kannalta ongelmallisena, ei miesten aliedustusta ole haluttu tunnustaa tasa-arvo-ongelmaksi, eikä tilanteen tasoittamiseksi ole ryhdytty toimiin. Ei ole ihme, etteivät pojat viihdy naisvaltaisessa ja tytöille räätälöidyssä koulumaailmassa. Jo päiväkoti-iässä poikia kannustetaan ja kehutaan vähemmän kuin tyttöjä.
Positiivisten miehisten roolimallien sijasta kasvaville pojille ja kehittyville nuorille miehille on yhteiskunnallisessa keskustelussa tarjottu vain syyllisyyttä. OAJ:n puheenjohtaja kuittasi poikien huonomman koulumenestyksen syytämällä poikia laiskoiksi, elinkeinoministeri puolestaan nuorten miesten syrjäytymisen puhumalla pilkallisesti ”peräkammarin pojista”. Vasta oululaisen kaupunginvaltuutetun puhe, jossa asunnottomista (4/5-osaa asunnottomista on miehiä) puhuttiin ihmisroskana, herätti laajempia protesteja. Ei puhettakaan siitä, että koulun pitäisi uudistua pojille sopivammaksi, tai että yhteiskunnan pitäisi tukea syrjäytymisvarassa olevia tai jo syrjäytyneitä miehiä nykyistä tehokkaammin.
Naisten ja tyttöjen ongelmat koetaan koko yhteiskunnan yhteisiksi huolenaiheiksi, joiden ratkomiseen miesten ja poikienkin odotetaan innolla omistautuvan, mutta kun pojilla ja miehillä on ongelmia, heidän odotetaan vain ottavan itseään niskasta ja ratkaisevan ne yksin ja omin avuin. Esimerkiksi naisten osuutta Eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittisissa valiokunnissa on pidetty liian vähäisenä, ja siihen on vaadittu äänekkäästi muutosta. Siihen, että asevelvollisuus koskee vain miehiä ja että naiset ovat pahasti aliedustettuja armeijassa, ei muutosvaatimuksia ole kohdistettu. Toiminta on siis ihan perinteisen miehisen roolimallin mukaista ja sitä vahvistavaa. Pojan ja miehen on opittava pärjäämään omillaan ja heikkouden osoittamisesta seuraa vain halveksuntaa, ei tukea. Pojat ja miehet ovat kärsivät massiivisesta empatiavajeesta.
Tämän päälle pojat ja nuoret miehet saavat tasa-arvokeskustelussa jatkuvasti törmätä miesten demonisointiin. Heille sanotaan, että miehisyys on myrkyllistä. Heille väitetään, että ”poikakulttuuri” on kaiken pahan alku ja juuri. Heille myös opetetaan, että he ovat kollektiivisesti vastuussa kaikista maailman ongelmista (kuten seksuaalisesta ahdistelusta), koska he nauttivat ”miehisistä etuoikeuksista”. Ajan henki on sellainen, ettei mies voi edes vastalauseitta toimia uimavalvojana naisten uimavuoron aikana, vaikka naissiivoojia pyörii tämän tästä miesten peseytymis- ja pukeutumistiloissa.
Eikä populaarikulttuuri tarjoa sen parempaa. Mainosten miehet ovat idiootteja ja viihdeohjelmissa miehiin kohdistuva väkivalta on loputon huumorin lähde, etenkin jos väkivallantekijä on nainen. Populaarikulttuurin mieskuva ei kovin positiivisia malleja tarjoa.
Näin negatiivisessa ja avoimen miesvihamielisessä ilmapiirissä kasvaminen ei ole varmasti helppoa, kun kaikkialla vastaan tuleva ja loputtomasti jatkuva seksistinen ja halventava asennoituminen miehiä kohtaan tympii ja kyllästyttää kovanahkaisempia ja kokeneempia aikuisia miehiäkin. Jos miehistä ja miehisyydestä ei ole kerta kaikkiaan mitään positiivista ja rakentavaa sanottavaa, eikö aiheen kommentoinnin voisi jättää väliin kokonaan?
Mikä siis neuvoksi? Kuinka voisimme vastata kansainvälisen miestenpäivän haasteeseen ja tarjota positiivisia miehisiä roolimalleja pojille ja nuorille miehille? Helppoa se ei ole. Kun Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja syksyllä esitti toiveenaan, että me kannustaisimme ja tukisimme poikia siinä missä tyttöjäkin, tasa-arvovaltuutettu piti kannanottoa ”surullisena vastakkainasetteluna”.
Kun miehet ovat nostaneet esille tunteitaan ja puhuneet niistä avoimesti, he ovat saaneet kimppuunsa Minna Canth – palkitun sisällöntuottajan, joka on tehnyt sosiaalisessa mediassa hyvin selväksi, että miesten olisi hänen mielestään syytä vaieta tunteistaan. Muutosvastarinta on syvässä.
Ainoa ratkaisu on, ettei näille öykkäreille anna valtaa. On uskallettava puhua vaikeistakin asioista selkeästi ja anteeksipyytelemättä. Kanadalainen psykologian professori Jordan B. Peterson tarjoaa tästä hyvän esimerkin. Hän puhuu varsin perinteisistä arvoista rohkeasti ja vakuuttavasti. Hän ei epäröi asettaa vaatimuksia pojille ja miehille (petaa sänkysi ja seiso suorassa), mutta hän ei suhtaudu kohdeyleisöönsä halveksuen tai ylimielisesti, vaan kunnioituksella. Tämä on epäilemättä keskeinen syy hänen suosioonsa. Oli Petersonin ajatuksista mitä mieltä hyvänsä, hänen tyylissään ja tavassaan toimia, on paljon sellaista, mistä voisimme ottaa oppia.
Perustana tässä on moneen kertaan testattu ja hyväksi havaittu kultainen sääntö: kohtele lähimmäisiäsi niin kuin haluat itseäsi kohdeltavan. Jos haluamme, että pojistamme kasvaa vastuullisia, hyvän itsetunnon omaavia ja toiset huomioon ottavia aikuisia miehiä, meidän on itse kohdeltava heitä sen mukaisesti. Jatkuva negatiivisuus ja syyllistäminen ei luo mitään positiivista, vaan ainoastaan ahdistavan ja masentavan ilmapiirin. Heikoista on pidettävä huolta, vaikka he olisivat miehiä, ja ongelmiin on puututtava, vaikka ne koskisivat poikia. Kun pojille tehdään pienestä pitäen selväksi, että he kelpaavat omana itsenään ja että heitä vaikeuksissa tuetaan ja kannustetaan, he oppivat varttuessaan kantamaan itse vastuuta ja huolehtimaan myös muista apua tarvitsevista.
On lottovoitto syntyä Suomeen, kunhan syntyy tytöksi, sanoi nuorisotyöntekijä Hanna-Kaisa Lähde 12.10 saatuaan Nuorisoyhteistyö-Allianssin palkinnon nuorten osallisuuden edistämisestä. Lähteen mukaan pojat ovat syrjäytymisvaarassa ja syrjäytyneistä suuri enemmistö onkin miehiä.
Suomessa virkakoneisto, poliittinen eliitti ja media kuitenkin julistavat vuodesta toiseen tyttöjen ja naisten aseman olevan alisteinen ja huono. Kasvotonta patriarkaattia – ja siinä sivussa miehiä – syyllistetään vuosisatojen aikana tehdystä naisten sorrosta, vaikka esimerkiksi sukupuoliroolit ovat seurausta menneiden aikojen kollektiivisesta tarkoituksenmukaisuudesta. Roolien syntyyn ei nykymiehillä ole ollut osaa eikä arpaa. Ja jos jossakin kehittyvässä maassa tytöt tai naiset kokevat minkäänlaista syrjintää sukupuolensa takia, se uutisoidaan myös suomalaisena tasa-arvo-ongelmana. Suomalaisia miehiä syrjivä asevelvollisuus sen sijaan ei ole Suomessa uutinen eikä ongelma.
Isänä miehen asema mutkistuu entisestään; kun vielä joitakin vuosia sitten mieheltä odotettiin perheensä elättämistä, nykyiset vaatimukset ovat selkiintymättömiä ja ristiriitaisia. Miehen edellytetään kuluttavan armeijassa noin vuoden elämästään viiden euron päivärahalla, palaavan siviiliin täysissä sielun ja ruumin voimissa ilman kotiuttamisrahaa ja ryhtyvän vaatimusten mukaiseksi feministi-isäksi ja naisten oikeuksien puolustajaksi. Isän odotetaan tuovan rahaa talouteen, mutta tekevän myös ainakin puolet feministien kotitöiksi määrittämistä töistä. Kotitöiksi ei lueta kodin remontoimista taikka kodin teknistä ylläpitoa naiselle mieluisana; tällainen on vain miesten puuhastelua. Oikeita kotitöitä ovat siivous, tiskaus ja ruoanlaitto.
Jottei mies erehtyisi luulemaan, että hän voisi olla hyvä isä, on alettu vaatia isänpäivän muuttamista läheisenpäiväksi, “koska kaikilla lapsilla ei ole isää”. Kaikilla lapsilla ei ole äitiäkään, mutta äitienpäivän asema on vankka. Ikään kuin varmistuksena sille, ettei isiä vahingossakaan alettaisi arvostaa liikaa, isänpäivä ei ole virallinen liputuspäivä, niin kuin äitienpäivä. Luonnollisesti meillä vietetään näkyvästi naisten päivää ja tyttöjenpäivää, mutta miestenpäivää ja poikienpäivää ei juhlisteta. Feministinaisvaltaiset tasa-arvoelimet tosin sanovat, että miesten päivä on joka päivä. Miehenä tätä on vaikea havaita, paitsi ehkä intissä ja sometotuuksien #metoo-viidakoissa.
Milloin mies sitten muuttuu täysivaltaiseksi isäksi – siis jos sellainen on olemassa? Onko se silloin, kun naisen munasolu hedelmöityy – miehen oman tai jonkun muun siittiöllä? Vai onko se silloin kun lapsi syntyy – siis jos äiti päättää sen synnyttää? Entä onko sillä niin väliä – yhteiskuntaahan kehitetään jatkuvasti naisten itsellisyyttä arvostavaan ja isyyttä väheksyvään suuntaan?
Isällä ei juuri ole sanomista sikiöön liittyvissä asioissa. Abortti on jätetty käytännössä yksin naisen päätettäväksi. Jos siis nainen haluaa eroon sikiöstä, hän saa lopettaa miehen isyyden alkuunsa ja hankkia abortin kuulematta miestä. Jos taas nainen ei halua aborttia, miehestä tulee naisen niin halutessa isä, haluaa mies sitä tai ei. Jos mies ei halua naista eikä lasta, elatusmaksut hän joutuu naisen niin halutessa maksamaan, vaikka hyvissä ajoin raskauden alussa ilmoittaisi, ettei halua vastuuta lapsesta.
Kun lapsi syntyy, Suomessa isä voi, vastoin biologiaa, olla joku muukin kuin se, jonka siittiö hedelmöitti munasolun. Jos äiti on aviossa, aviomies on automaattisesti isä – vaikkei olisi tuntenut eikä tavannut äitiä yhdeksää kuukautta aikaisemmin. Toki, äidin tahdosta riippuen, biologista isääkin voidaan jäljittää.
Hedelmättömyyshoitojen kautta syntyneellä lapsella on vielä toistaiseksi Suomessa oikeus saada tietää biologinen isänsä 18 vuotta täytettyään, mutta esimerkkejä muunlaisistakin käytännöistä on olemassa ihan lähelläkin. Itsellisten naisten tai naisparien oikeuksia parantavia ja miesten isäoikeuksia kaventavia käytäntöjä halutaan Suomeenkin. Itsellisten miesten ja miesparien lapsettomuusasioiden voi ennustaa olevan astetta huonommalla mallilla myös tulevaisuudessa.
Lapsen synnyttyä isän merkitys lapselle pääsee vahvistumaan. Hyvää isää ja miehen läsnäoloa tarvitsevat niin pienet pojat, pienet tytöt kuin lasten äiditkin, aivan kuten isät tarvitsevat lapsiaan ja puolisoaan. Isän tehtävä on vastuullinen ja velvoittava, mutta myös antoisa.
Miesten tasa-arvo ry haluaa toivottaa kaikille isille hyvää isänpäivää ja onnea ja menestystä perheensä kanssa! Toivomme, että isät muistaisivat huomioida myös oman jaksamisensa miespaineiden kasvavassa ristitulessa. Me jatkamme toimintaa Suomen isien aseman parantamiseksi myös tulevaisuudessa.
On hienoa, että toimittaja Taneli Heikka nostaa kolumnissaan[i] : “Käynnistettäisiinkö #mentoo-kampanja?” esiin usein vaietun ja vältellyn aiheen; miehiin kohdistuvan väkivallan. Voisi kenties kuvitella, että maassa, jossa henkirikosten uhreista noin 70 prosenttia on miehiä, aiheesta kirjoitettaisiin paljonkin. Näin meillä Suomessa ei valitettavasti kuitenkaan tapahdu. Heikan kolumni on siis harvinaislaatuinen, ja sellaisena arvostettava, keskustelunavaus.
Valitettavasti on pakko todeta, että muuta hyvää Heikan kolumnissa ei sitten olekaan. Ensinnä vastaan iskee Heikan täysin varaukseton ja suhteeton #MeToo-kampanjan ylistys. #MeToo-kampanjan alku oli lupaavaa, mutta tälläkään kertaa tärkeästä aiheesta ei onnistuttu keskustelemaan asiallisesti, erilaisia näkökulmia kunnioittaen ja ylilyönteihin sortumatta. Hyvät tarkoitusperät, joita epäilemättä monella #MeToo-kampanjaan lähteneellä oli, ovat hautautuneet miesten kollektiivisen syyllistämisen, miehiin kohdistuvan ahdistelun vähättelyn, väitetysti ahdisteluun syyllistyneiden oikeuksien polkemisen alle. Pahimmillaan #MeToo-kampanja on kääntynyt hysteeriseksi noitavainoksi. Aika näyttää, miten pysyviä muutoksia yhteiskunnassamme #MeToo-kampanja on saanut aikaan, mutta monet sen vaikutuksista ovat olleet erittäin negatiivisia. Tekopyhä uusmoralismi kahlitsee nyt seksuaalisuuttamme, länsimaisen oikeusvaltion perusperiaatteet ovat rapautuneet somelynkkausten myötä ja sukupuolten välinen vastakkainasettelu sekä epäluottamus ovat lisääntyneet. Aihetta optimismiin on vasta, kun #MeToo-kampanjan virheistä otetaan opiksi, eikä niitä enää toisteta.
Toisekseen Heikka sortuu perinteiseen väkivallan sukupuolittamiseen. Naiset hän vapauttaa kaikesta vastuusta. Tämän vuoksi Heikan analyysi jää torsoksi. Tutkitusti me tiedämme, että miehet kokevat parisuhteissa väkivaltaa ihan siinä missä naisetkin, että naiset ovat parisuhteissa kontrolloivampia ja valmiimpia aloittamaan väkivallan käytön ja että lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan äidit syyllistyvät useammin kuin isät. Seurustelusuhteissa pojat ovat tyttöjä useammin väkivallan kohteita. Tällainen tyttöjen poikiin kohdistama väkivalta on nuorison parissa jopa hyväksyttyä. Väkivallan uhrin, olipa hän mies tai nainen, kannalta on loppujen lopuksi yhdentekevää pahoinpiteleekö häntä nainen vai mies. Väkivalta on väkivaltaa, ja oikeudenmukaisessa ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassa kaiken väkivallan on oltava yhtä tuomittavaa, sen uhrin tai tekijän sukupuolesta riippumatta.
Suorittamansa sukupuolittamisen sokeuttamana Heikka tekee väärän johtopäätöksen miehiin kohdistuvan väkivallan syistä. Taustalla ei suinkaan ole mikään ”poikakulttuuri”, tai poikayhteisön sisäsyntyinen hierarkiakamppailu. Pojat eivät elä millään autiolla saarella, erityksissä muusta ihmiskunnasta. Pojat elävät ihan siinä samassa kulttuurissa, kuin me kaikki muutkin. Tässä kulttuurissa isät on ulkoistettu perheistä ja koululaitos on erittäin naisvaltainen. Pojilla ei ole positiivisia miehenmalleja, eivätkä he tahdo poikina oikein kelvata koulumaailmaan. Tässä kulttuurissa miehen henki ja terveys eivät ole yhtä arvokkaita kuin naisen. Viranomaiset ja poliitikot, maan ylintä johtoa myöten, ovat meillä tehneet poliittisen päätöksen siitä, että meillä vastustetaan aktiivisesti vain ja ainoastaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Väkivallan miesuhreille ei vallanpitäjiltämme tukea tai ymmärrystä heru. Tätä samaa sanomaa tiedotusvälineet toitottavat pojillekin mitään kyseenalaistamatta vuodesta toiseen. Tässä kulttuurissa miehiin kohdistuvaa väkivaltaa ei pidetä ihmisoikeus- tai tasa-arvo-ongelmana, vaan naurun asiana. Populaarikulttuuri tulvii elokuvia, konsoli-pelejä, tv-sarjoja ja musiikkia, jossa miehiin kohdistuvalle väkivallalle vitsaillaan ja joilla kuluttajat siihen turrutetaan.
Suomessa pojat kasvavat miehiksi ympäristössä, jossa heille tehdään monin eri tavoin erittäin selväksi, että heidän henkeään ja oikeuttaan elää ilman väkivaltaa ja sen uhkaa ei tarvitse kunnioittaa siinä määrin kuin tyttöjen (naisten). Kun sitä eivät tee muut, miksi he tekisivät itsekään toisin? Sitä niitetään, mitä on kylvetty. Pojat nähdään edelleen yhteiskunnallisena raaka-aineena, josta voidaan jalostaa työvoimaa, veronmaksajia ja tarvittaessa uhrattavaa tykinruokaa. Siinä missä nainen on arvokas olemalla nainen, on miehen tehtävä ”miehen työ” ja lunastettava tavalla tai toisella olemassaolon oikeutuksensa. Yhteiskunnassa, jossa miesten kovuutta, kaikesta huolimatta yhä yleisesti ihannoidaan niin miesten kuin naistenkin joukossa, väkivalta voi olla väline, jolla päämääränsä voi saavuttaa.
Jos siis haluamme oikeasti vähentää miehiin kohdistuvaa väkivaltaa, meidän on huomioitava väkivallan koko kirjo. Poikien ja miesten syyllistämisen sijasta meidän on tiedostettava väkivaltaongelman ja sen kulttuuristen taustojen koko laajuus. Meidän on muutettava tasa-arvopolitiikan linjaa suhteessa väkivaltaan siten, että viranomaiset ja päättäjät jatkossa vastustavat yhtä lailla kaikkea väkivaltaa. Myös median ja viihdeteollisuuden on kriittisesti tarkasteltava toimintatapojaan ja tarjoamaansa sisältöä. Vastuu siitä, että huomenna syntyvä poikalapsi saa kasvaa ja elää ilman väkivaltaa, kuuluu meille kaikille yhteisesti.
Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara kommentoi eilen twitterissä YLE:n sivuilla julkaistua, toimittaja Kai Jaskarin kirjoittamaa, kolumnia seuraavasti:
Jos YLE:n kolumnin[i] ihan oikeasti vaivautuu lukemaan, selviää pian, ettei siinä kirjoiteta vain keski-ikäisistä valkoisista miehistä, vaan miesten kokemuksista ylipäätään. Niistä kai miehillä on vielä toistaiseksi oikeus puhua ja kirjoittaa? Varsin moni mies todella tuntee, että he joutuvat toistuvasti syyllistämisen ja mustamaalauksen kohteeksi nykyisessä tasa-arvokeskustelussa. Eikä miesten tuntemuksissa ole näinä aikoina mitään ihmeteltävää, ehdittiinhän sosiaalisessa mediassa eilisenä naistenpäivänä (8.3.2018) kansanedustaja Sanna Marinin (sdp.) johdolla pillastua jopa siitä, että Ilta-Sanomien naistenpäivän kunniaksi julkaisemassa jutussa suomalaiset julkkismiehet kehtasivat kehua naisia maasta taivaaseen. Miehiä ei ilmeisesti olisi saanut kansainvälisenä naistenpäivänä päästää ääneen lainkaan.
On häpeällistä, että tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara suhtautuu avoimen vähättelevästi ja ylimielisesti miesten, ja aivan erityisesti valkoisten keski-ikäisistä miesten, kokemuksiin ja heihin kohdistuvaan syrjintään ja seksismiin. Todellista tasa-arvoa voidaan lopulta rakentaa vain yhdessä, kaikkia osapuolia kuunnellen ja kunnioittaen. Kuten toimittaja Kai Jaskarin kolumnissa hienosti todetaan: ”Ilman miehiä tasa-arvo ei tule koskaan toteutumaan. Miesten sympatioita ja tukea ei voiteta syyllistämällä heitä.” Onko tämä tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaran mielestä liikaa vaadittu?
Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaran twitter-kommentti on ala-arvoinen ja seksistinen miehiä kohtaan. Se osoittaa, ettei hän ota miesten kokemuksia ja mielipiteitä lainkaan tosissaan ja että hän haluaisi mieluiten vaientaa miehet tasa-arvokeskustelussa. Samalla se on malliesimerkki siitä, että toimittaja Jaskari osuu kolumnissaan oikeaan: ”Muutenkin tuntuu siltä, että nykyisessä keskusteluilmapiirissä on sallittua töniä keski-ikäisiä miehiä ikään kuin sirkushuvina.”. Kun on mies, ja etenkin keski-ikäinen valkoinen mies, ei sukupuolten välisestä tasa-arvosta saisi edes puhua, eikä henkilökohtaisilla kokemuksilla ja mielipiteillä ole mitään arvoa. Ei ainakaan tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaran mielestä. Ihmisen kokemusten arvo riippuu siis maan keskeisimmän tasa-arvoviranomaisen mielestä hänen sukupuolestaan, iästään ja ihonväristään. Mistään tasa-arvosta ei siis ole tietoakaan. Tällaisella koulukiusaajan asenteella ei rakentavaa keskustelua tasa-arvosta edistetä, vaan ainoastaan syvennetään vastakkainasetteluja entisestään.
Tasa-arvovaltuutetun kannalta erityisen raskauttavaa on, että vasta viime marraskuussa tasa-arvovaltuutetun toimiston virallisella Twitter-tilillä kuitattiin uutinen kouluhenkilökunnan koulupoikiin kohdistaman seksuaalisen häirinnän yleisyydestä kutsumalla poikien kertomuksia kokemuksistaan ”pelleilyvastauksiksi”[ii]. Kun Twiitistä nousi kohu, se deletoitiin, mutta mitään anteeksipyyntöä häirinnän uhreiksi joutuneille pojille ei koskaan esitetty.
Näyttää sille, että tasa-arvovaltuutetun toimistolla vallitsee poikien ja miesten tasa-arvo-ongelmia vähättelevä ilmapiiri. Tasa-arvovaltuutettu hyväksyy vain sellaisen puheen tasa-arvosta, joka sopii hänen omaan, erittäin kapeaan käsitykseensä tasa-arvosta. Kaiken sellaisen tiedon, mikä järkyttäisi hänen ennakkoluulojaan, hän torjuu pois. Näin toimimalla tasa-arvovaltuutettu ylläpitää perinteistä miehisen sukupuoliroolin odotusta. Ongelmistaan ja kokemuksistaan avoimesti puhuvat ja ulkopuolista apua hakevat pojat ja miehet uhkaavat tuota ”vaikenevan miehen” stereotypiaa. Siksi heidät pitää vaientaa vähättelemällä ja häpäisemällä.
Toisin kuin tasa-arvokeskustelussa usein esitetään, eivät miehet, tai edes keski-ikäiset valkoiset miehet, ole suinkaan automaattisesti näiden henkilökohtaisten ominaisuuksien vuoksi etuoikeutettuja ja yhteiskunnallisen vallankäyttäjiä. Kuvitelma siitä, että ihmiset voitaisiin jakaa syntyperäisten ominaisuuksiensa vuoksi jonkinlaisiin luokkiin ja että nämä luokitellut ihmisryhmät olisivat homogeenisia monoliitteja, on lapsellinen. Se on myös vaarallinen, sillä historia on täynnä esimerkkejä siitä, miten käy, kun ihmisiä aletaan tällaisen ideologiaperusteisen luokittelun perusteella asettaa arvojärjestykseen ja kohtelemaan eriarvoisesti. Ihmiset ovat yksilöitä. Jokainen ihminen on ainutkertainen olento, jolla on oikeus tulla kohdelluksi omana itsenään ja jonka ihmis- ja perusoikeuksia on tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti kunnioittava. Ihmisyyden ja yksilöllisyyden kunnioituksen on oltava kaiken tasa-arvotyön perusta.
Todellisuudessa miehiä, ja jopa keski-ikäisiä valkoisia miehiä, on tietenkin moneen lähtöön. Jotkut toki ovat hyväosaisia ja hyvätuloisia. Jotkut heistä ovat jopa, tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaran tavoin, etuoikeutettuja vallankäyttäjiä, yhteiskunnan eliittiä. Mutta miehiä, keski-ikäisiä valkoisia miehiä, on suurin joukoin syrjäytyneissä, leipäjonoissa, työttömissä, asunnottomien asuntoloissa ja vankiloissa. Heillä ei ole Jukka Maarianvaaran tavoin mitään merkittävää yhteiskunnallista valtaa, heillä ei ole hänen laillaan kevyttä ja hyväpalkkaista sisätyötä, vaan monet heistä tekevät pitkiä päiviä vaarallisissa ja raskaissa töissä elättääkseen itsensä ja perheensä. He yrittävät vain selvitä päivästä toiseen ja pitävät siinä samalla yhteiskunnan rattaat pyörimässä saamatta siitä koskaan mitään kiitosta. Heidän kohdallaan, sukupuolesta ihonväristä ja iästä on ainoastaan haittaa, koska yhteiskunnan hyvinvointipalveluita ja turvaverkkoja ei ole kehitetty heidänlaisiaan varten. Kun asiat menevät huonosti, he putoavat aivan oman onnensa nojaan. Tasa-arvoviranomaisia, kuten tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaraa, ei heidän kohtalonsa voisi vähemmän kiinnostaa.
Kuvitteleeko tämän episodin jälkeen enää kukaan, että tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara suhtautuisi täydellä vakavuudella miesten, saati sitten keski-ikäisten valkoisten miesten, hänelle lähettämiin kanteluihin? Että hän oikeasti puolustaisi myös heidän oikeuttaan tasa-arvoon ja vastustaisi aktiivisesti heihin kohdistuvaa syrjintää? Kuinka todennäköistä se on?
Joukko islantilaisia poliitikkoja on tehnyt lakialoitteen, jonka tarkoituksena on kieltää pojille ei-lääketieteellisistä syistä tehtävien ympärileikkausten tekeminen. Aloitteen tekijät katsovat, että lapsen oikeuksien suojeleminen on tärkeämpää kuin uskollisten ja kulttuuristen rituaalien suorittaminen. Heidän mielestään uskonnonvapautta on kunnioitettava, mutta sen varjolla ei saa polkea toisten ihmisoikeuksia. Ei edes poikien. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset, joihin Suomi on Islannin tavoin sitoutunut, nimenomaisesti velvoittavat valtiot edistämään sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista ja myös purkamaan niitä perinteitä, jotka vaarantavat lasten oikeuden terveyteen. Tyttöjen sukupuolielinten silpominen on jo Islannissa kielletty lailla, joten poikien suojeleminen uskonnolliskulttuuriselta silpomiselta yhtä lailla on ehdottomasti myös tasa-arvokysymys.
Suomessa poliitikot ovat ottaneet tiedon islantilaisten suunnitelmista tavoilleen uskollisella tyylillä, eli vaikenemalla. Rohkeutta seistä tasapuolisesti myös poikien ihmisoikeuksien takana on toistaiseksi löytynyt vain keskustan kansanedustaja Mikko Kärnältä, joka on luvannut esittää seuraavassa Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa, joka pidetään huhtikuussa juuri Islannissa, että kaikki ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset kiellettäisiin kaikissa Pohjoismaissa.
Suomalaiset viranomaiset ovat niin ikään olleet hiljaa Islannin tapahtumista. Virkistävän poikkeuksen muodostaa ainoastaan lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila, joka on jo pidemmän aikaa vaatinut kulttuurisista syistä lapsille tehtävien silpomisten kriminalisointia Suomessa. Lapsiasiavaltuutettu Kurttila on epäilemättä saanut aktiivisuudestaan negatiivistakin palautetta, mutta se ei ole saanut häntä taipumaan. On ihailtavaa, että tällaista suoraselkäisyyttä ja moraalia vielä löytyy Suomesta.
Lapsiasiavaltuutettu Kurttilan suorituksen arvoa nostaa entisestään vertailu tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaran toimintaan. Tasa-arvovaltuutettu Maarianvaara ei ole nähnyt tarpeelliseksi puolustaa poikavauvojen tasa-arvoisia ihmisoikeuksia. Siinä missä lapsiasiavaltuutettu Kurttila on ollut asiassa aktiivinen ja rohkea, on tasa-arvovaltuutettu Maarianvaara ollut erittäin passiivinen ja väistellyt kaikin keinoin hänelle ilmeisen epämieluisaa aihetta.
Lapsille ei-lääketieteellisistä syistä tehtävien ympärileikkausten kieltäminen on ollut suomalaisen miesasialiikkeen keskeisiä tavoitteita. Miesasialiikkeen tavoitteisiin kuuluu tietenkin myös maanpuolustusjärjestelmän uudistaminen tasa-arvoiseksi. Nykyjärjestelmä ei ole tasa-arvoinen, sillä ”yleisestä” asevelvollisuudesta on vapautettu ihmisryhmiä asuinpaikan (Ahvenanmaa), uskonnon (Jehovan todistaja) ja sukupuolen (naiset) perusteella.
Helsingin hovioikeus totesikin juuri, että Jehovan todistajien vapautus asevelvollisuudesta on ristiriidassa perustuslaissa säädetyn yhdenvertaisuuspykälän kanssa. Hovioikeudessa yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä ajoi asevelvollisuudesta kieltäytyneen, Jehovan todistajiin kuulumattoman, miehen asiaa. Yhdenvertaisuusvaltuutettu Pimiä on pitänyt tärkeänä perustuslaissa säädetyn yhdenvertaisuusperiaatteen vahvistamista Suomessa.
Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara ei sitä vastoin ole nähnyt tarpeelliseksi puuttua siihen, että nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä on siinäkin mielessä ristiriidassa perustuslain yhdenvertaisuuspykälän kanssa, että se on miehiä sukupuolen perusteella syrjivä. Tasa-arvovaltuutettu on perinteisesti väistellyt ottamasta kantaa miehiä syrjivään asevelvollisuuteen sillä perusteella, että se on lakiin kirjattu. Yhdenvertaisuusvaltuutettu ei kuitenkaan arkaillut puolustaa yhdenvertaisuutta, vaikka Jehovan todistajien erivapaus perustuu lakiin. Kyse ei nyt ole siitä, että tasa-arvovaltuutetun pitäisi ryhtyä kenenkään asianajajaksi, mutta hän voisi halutessaan aktiivisesti ajaa miehiä syrjivän lainsäädännön muuttamista tasa-arvoiseksi.
Tasa-arvon uranuurtaja 