Tutkijatohtori Joona Räsäsen kirjoituksen (HS Vieraskynä 28.1.) herättämät raivoisat vastareaktiot osoittavat, miten vaikeaa mutta samalla äärimmäisen tärkeää rehellinen ja avoin keskustelu miesten tasa-arvo-ongelmista on.
Syrjäytyneiden ja yksinäisten miesten syyllistäminen tilanteestaan ei ole rakentava ratkaisu. Seksistiset stereotypiat siitä, kuinka miehet eivät muka osaisi ilmaista tunteitaan, kertovat vain esittäjiensä ennakkoluuloista.
Tasa-arvon ytimessä on erilaisuuden hyväksyminen. Miehet eivät ole viallisia naisia, vaan miehiä, joiden on kelvattava juuri sellaisina kuin he ovat ja itse haluavat olla. Miehet eivät todellakaan tarvitse enää taakakseen mitään ylhäältä annettua, ahdasta ja kahlitsevaa modernin miehen mallia.
Miehet tarvitsevat lainsäädännöllisen sukupuolisyrjinnän lopettamista, koulutuksellista tasa-arvoa, mieserityistä puuttumista syrjäytymiseen ja ennen muuta kannustavaa ja positiivista asenneilmapiiriä, jossa miehiä ei enää pidetä uhkana ja ongelmana, vaan voimavarana ja mahdollisuutena.
Miesten hyvinvointi ei ole mitään naisilta pois, mutta miesten pahoinvoinnista kärsivät kaikki. Miehiin ja poikiin kohdistuva empatiavaje käy meille seurauksiltaan vuosi vuodelta kalliimmaksi. Siksi on tärkeää, että miesten tasa-arvo-ongelmien ratkaiseminen on seuraavan hallituksen tasa-arvopoliittisen ohjelman keskeinen tavoite. Vastuu miesten hyvinvoinnista kuuluu kaikille – naisillekin.
Kansainvälistä miestenpäivää vietetään 19.11. Suomessa tätä merkkipäivää ei perinteisesti ole huomioitu lainkaan, sillä suomalaisessa tasa-arvopolitiikassa vallalla olevan valtiofeministisen linjan mukaisesti tasa-arvon on katsottu olevan vain naisten oikeus. Niinpä mm. verorahoitteinen Yleisradio tuottaa kansainvälisen naistenpäivän aikaan kymmenittäin juttuja naisten asemasta ja oikeuksista, mutta jättää kansainvälisen miestenpäivän useimmiten täysin huomiotta. Uutisia miesten ja poikien tasa-arvo-ongelmista, asemasta ja oikeuksista ei YLE:n kanavilta kansainvälisenä miestenpäivänä löydy, koska Yleisradion toimituksellinen johto on päättänyt, ettei sellaisia tarvitse tehdä. Sama linja on havaittavissa myös suomalaisten viranomaisten ja poliittisten päättäjien ulostuloissa; siinä missä kansainvälisen naistenpäivän ympärille on luotu viikkoja kestävä tiedotustulitus, kansainvälinen miestenpäivä kuitataan useimmiten vain viime hetkellä laaditulla ja täysin tyhjänpäiväisellä hyvän miestenpäivän toivotuksella.
Jos kansainvälinen miestenpäivä kuitenkin, yllä mainitusta perinteestä huolimatta, muistetaan huomioida, on hyvin todennäköistä, että aiheeseen liittyvässä uutisessa, kolumnissa, pääkirjoituksessa, tiedotteessa tai toivotuksessa todetaan jotain tällaista: ”Kansainvälisenä miestenpäivänä on tärkeää korostaa, että mieskuva on ahdas ja miehiä kahlitseva. Perinteinen miehen rooli pitäisi purkaa. Miesten ja poikien pitäisi saada ilmaista tunteitaan ja olla herkkiä. Hyvää kansainvälistä miestenpäivää!”. Tämä ei ole suora tai sanatarkka sitaatti mistään yksittäisestä miestenpäivän viestistä, vaan enemmänkin synteesi vuosien mittaan vastaan tulleista kirjoituksista. Tätä voisi kutsua tavanomaiseksi miestenpäivän toivotukseksi.
Eikö tällainen tavanomainen miestenpäivän toivotus ole kaikessa stereotyyppisyydessään ja ennalta-arvattavuudessaan kuitenkin pohjimmiltaan positiivinen ja poikia sekä miehiä tukeva kannanotto? Päällisin puolin viesti tietenkin vaikuttaa myönteiselle: ahtaista ja kahlitsevista odotuksista on eittämättä hyvä astua avaraan vapauteen. Kukapa voisi olla sitä vastaan?
Tarkempi analyysi kuitenkin paljastaa suuria ongelmia tässä tavanomaisessa kansainvälisen miestenpäivän toivotuksessa. Ensinnäkin kansainvälisen miestenpäivän toivotukset vuosien ja vuosikymmenten varrelta on helppoa tiivistää yhdeksi synteesiksi siitä syystä, että vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen viesti on sama ja muuttumaton. Taustalla tuntuu olevan ajatus siitä, että kunhan vain mieskuva laajenee ja miehet vapauttavat itsensä ahdistavien ja traditionaalisten sukupuolirooliodotusten kahleista, niin kaikki on miesten ja poikien elämässä kunnossa. Mitään tasa-arvo-ongelmia heillä ei enää sen jälkeen ole.
On vähintäänkin erikoista, jos miesten ja poikien asemasta ei osata sanoa mitään muuta. Miesten ja poikien tasa-arvo-ongelmat ovat niin monilukuisia, että vaikka joka vuosi nostaisi niistä uuden teeman esille, ne eivät loppuisi useammassakaan vuosikymmenessä kesken. Ei voi välttyä vaikutelmalta, ettei tavanomaiseen miestenpäivän toivutukseen turvautuva tiedä juuri mitään miesten ja poikien ongelmista ja asemasta. Asiantuntemattomuus on tietysti helpointa peittää toistamalla vuodesta toiseen samaa mantraa.
Mieskuvan ja tunneilmaisun sijasta miesten ja poikien keskeisimmät tasa-arvo-ongelmat liittyvät Suomessa pitkälti miehiä ja poikia syrjivään lainsäädäntöön ja viranomaisiin. On olennaista ymmärtää, että vaikka mieskuva Suomessa muuttuisi millaiseksi ja vaikka miehet ja pojat muuttuisivat herkkääkin herkemmiksi, ei sillä olisi vähäisintäkään vaikutusta miehiä ja poikia syrjivään lainsäädäntöön tai miehiin ja poikiin kohdistuvaa sukupuolisyrjintää harjoittaviin viranomaisiin. Miehiä ja poikia sukupuolen perusteella syrjivä lainsäädäntö (asevelvollisuuslaki, tasa-arvolaki, rikoslaki), poikien syrjintä kouluarvostelussa, nuorten miesten syrjäytyminen, miesten itsemurhat, asunnottomuus, päihdeongelmat, lyhyempi elinajanodote, isien kaltoinkohtelu huoltajuuskiistoissa yms. lukemattomat ongelmat voidaan voittaa vain, jos lainsäädäntöä ja viranomaisten toimintaa muutetaan ja miesten ja poikien aseman parantamiseen kohdennetaan paljon nykyistä enemmän yhteiskunnan resursseja. Miesten ja poikien aseman parantaminen Suomessa edellyttää väistämättä konkreettisia lainsääsäädännöllisiä, hallinnollisia ja taloudellisia muutoksia nykyisiin rakenteisiin ja toimintatapoihin. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa pitää luopua traditionaalisen naiskeskeisestä (gynosentrisestä) tasa-arvopolitiikan linjasta. Käytännössä ja konkreettisesti se merkitsisi suurta murrosta perinteisiin valta-asemiin tasa-arvopolitiikassa ja resurssien mittavaa uudelleenjakoa. On selvää, että tavanomaiseen miestenpäivän toivotukseen turvautuvat tahot eivät halua tällaista muutosta, sillä se vaarantaisi heidän omat etuoikeutetut asemansa. Siksi he mieluummin puhuvat siitä, miten miesten ja poikien pitäisi muuttua.
Toinen tavanomaisen miestenpäivän toivotuksen ongelmakohta on sen perustuminen varsin stereotyyppisille oletuksille siitä, millaisia miehet ja pojat ovat ja millaista miehen tai pojan elämä Suomessa on. Oletetaan, että miesten ja poikien elämä on perinteisten sukupuoliroolien kahlitsemaa ja oletetaan, että miehet ja pojat perinteisen miehen mallin mukaan eivät ilmaisisi tunteitaan. Näissä oletuksissa sivuutetaan täysin yhteiskunnassa, kulttuurissa ja sitä myöten tietenkin myös miehiin ja poikiin kohdistuvissa odotuksissa vuosien ja vuosikymmenten mittaan tapahtunut muutos. Suomi on nykyään asenneilmapiiriltään huomattavasti suvaitsevampi maa kuin vielä muutamia vuosikymmeniä sitten ja niinpä tämän päivän pojat ja nuoret miehet kasvavat monessa suhteessa hyvin erilaisessa maailmassa, kuin viime vuosituhannella varttuneet. Siitä, että vaikkapa sota-aikana miesten on odotettu kestävän kovia paineita ja kauheita tilanteita valittamatta tai tunteenpurkauksiin sortumatta, ei voi oikein päätellä mitään siitä maailmasta, jossa mieheksi nyt kasvetaan. Tavanomaisen miestenpäivän toivotuksen esittäjät ovat jämähtäneet menneisyyteen. He eivät ymmärrä, tai myönnä, maailman ja miesten ja poikien elämän muuttuneen. Heidän olisi syytä tutustua miesten ja poikien arkitodellisuuteen. He saattaisivat yllättyä.
Lisäksi on harhaluulo kuvitella, että miehet ja pojat eivät olisi jossain menneisyyden vaiheessa ilmaisseet tunteitaan. Suuri osa ihmiskunnan historian kulttuuriperinnöstä perustuu miesten tunneilmaisulle, puhuttiinpa kirjallisuudesta, kuvataiteesta tai vaikkapa elokuvasta. Ympäröivä kulttuuri on vaikuttanut tietenkin siihen, millainen tapa ilmaista tunteitaan on yleisesti hyväksytty, mutta tunteitaan miehet ja pojat ovat ilmaisseet aina. Ei ole mitään syytä vaieta menneisyyden vääryyksistä ja epäoikeudenmukaisuuksista, mutta menneisyydestäkin on puhuttava rehellisesti ja tosiasioihin perustuen.
Keskimäärin pojat ja miehet ovat tunneilmaisussaan epäilemättä jonkin verran pidättyväisempiä ja vähemmän verbaalisia kuin tytöt ja naiset. Koska tilanne vaikuttaa olevan varsin universaalisti tämä, on syytä olettaa, että asiaan vaikuttavat kulttuuristen tekijöiden lisäksi myös sukupuolten väliset biologiset erot. Ajatus siitä, että miesten ja poikien pitäisi muuttua samanlaisiksi kuin tytöt ja naiset, ei ole tuore, mutta se on haitallinen. Tasa-arvoa ei edistetä tasapäistämisellä ja miesten ja naisten puristamisella samaan muottiin. Ahtaiden sukupuoliroolien kahleista ei vapauduta, jos yhdenlainen roolimalli korvataan toisenlaisella, mutta ihan yhtä kahlitsevalla, vastenmielisellä ja rajoittavalla sukupuoliroolimallilla. Miesten ja poikien on kelvattava juuri sellaisina, kuin he ovat ja he itse haluavat olla. On hyväksyttävää toivoa miehille ja pojille lisää vapautta, mutta ei ole hyväksyttävää vaatia, tai oikeastaan edes toivoa, millaisia miesten ja poikien tulisi olla. Olennaista tässä suhteessa on se, että miehet ja pojat ovat tutkitusti tyytyväisempiä elämäänsä ja kärsivät vähemmän mielenterveysongelmista kuin naiset ja tytöt. Suurin osa miehistä ja pojista ei selvästikään koe, että he eläisivät ahdistavan miehen mallin kahleissa. He päinvastoin tuntevat, että he voivat vaikuttaa itse elämäänsä ja toteuttaa itseään haluamallaan tavalla.
Tunteiden ilmaisu, tai luonteenpiirteet, kuten herkkyys, ovat tietysti paitsi ajankohdan ympäröivään kulttuuriin ja biologiseen sukupuoleen sidottuja, niin myös yksilöllisiä. On poikia ja miehiä, jotka ovat herkempiä ja ilmaisevat tunteitaan avoimemmin kuin toiset pojat ja miehet. Tunteitaan voi myös ilmaista monin eri tavoin. Jollekin miehelle esimerkiksi erokriisissä voi olla hyväksi päästä purkamaan tuntojaan puhumalla, joku toinen taas saattaa purkaa pahaa oloaan vaikkapa kuntoilemalla tai halkoja hakkaamalla. Olennaista on se, että miehet ja pojat saavat olla sellaisia, kuin he luonnostaan ovat ja haluavat olla. Erilaisuuden suvaitsemisessa ja hyväksymisessä meillä on varmasti kaikilla aina kehittämisen varaa, mutta suvaitsevaisuuden on tasapuolisesti koskettava kaikenlaisia miehiä ja poikia, eikä vain heitä, jotka täyttävät käytöksellään tavanomaisen miestenpäivän toivutuksen esittäjien heille asettamat toiveet ja odotukset. Tärkeää on tietysti myös se, että miesten erilaiselle tunneilmaisulle annetaan tilaa ja oikeanlaista, kannustavaa tukea. Tässä suhteessa on esimerkiksi tärkeää, että meillä on erokriisiin joutuneille miehille tarjolla vertaistukea miesryhmien muodossa, mutta myös tarvittaessa ammattilaistenkin tarjoamaa apua. Jälleen kerran havaitaan, että miesten tasa-arvo-ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan myös yhteiskunnalta taloudellista tukea.
Ikävä kyllä, usein juuri ne tahot ja toimijat, jotka miestenpäivän juhlapuheissaan väittävät toivovansa miesten ja poikien ilmaisevan avoimemmin itseään ja tunteitaan, suhtautuvat äärimmäisen vihamielisesti ja torjuvasti siihen, että pojat ja miehet kertovat avoimesti kohtaamastaan sukupuolisyrjinnästä ja tasa-arvo-ongelmistaan. Miesasialiikkeen toiminnassa on saanut toistuvasti tottua siihen, että täysin asialliset ja hyvin perustellut puheenvuorot miesten ja poikien tasa-arvo-ongelmista ja oikeuksista tyrmätään ”itkemisenä” tai kehotuksilla ”miehistyä”. Avoimuutta on miehiltä ja pojilta turha toivoa lisää, jos ei ole avoimin mielin ole valmis kuuntelemaan heitä ja myös kunnioittamaan heidän oikeuttaan ilmaista itseään vapaasti. Jos miehille ja pojille halutaan lisää väljyyttä ja vapautta olla, millaisia he itse haluavat, on sille vapaudelle annettava aidosti tilaa ja mahdollisuus, vaikka lopputulos ei aina olisikaan omien toiveiden ja odotusten mukainen.
Tavanomaisissa miestenpäivän toivotuksissa korostuu ikävällä tavalla se, miten traditionaalisille sukupuolirooleille niitä esittävien maailmankuva edelleen rakentuu. Poikien ja miesten on muututtava ja muutettava maailmaa. Heidän on itse ratkaistava tasa-arvo-ongelmansa, jotka (pohjimmiltaan) johtuvat vain heidän omasta käytöksestään, eivät ympäröivän yhteiskunnan rakenteista (kuten lainsäädännöstä). Naisille ja tytöille ei koskaan puhuta näin. He eivät ole koskaan omalla toiminnallaan vastuussa mistään tasa-arvo-ongelmistaan. Sellaisen esittäminen olisi syyllistämistä. Eikä heiltä koskaan vaadita omatoimisuutta tasa-arvo-ongelmien ratkaisemista, saati muuttumista toisenlaisiksi. Jokaisen naisen ja tytön on kelvattava sellaisena, kuin hän on, ja koko yhteiskunnan, pojat ja miehet erityisesti mukaan luettuina, odotetaan ryhtyvän pyyteettömästi tasa-arvotalkoisiin niiden rakenteiden ja asenteiden muuttamiseksi, joista naisten ja tyttöjen tasa-arvo-ongelmien katsotaan johtuvan. Pohjimmiltaan tätä stereotyyppisen mustavalkoista maailmankuvaa voi pitää paitsi miesvihamielisenä (misandrisena), niin myös naisvihamielisenä (misogyynisenä), koska siinä naisille ja tytöille on varattu vain avuttoman ja viattoman objektin rooli. Maailman aktiivinen muuttaminen jää yksin poikien ja miesten vastuulle.
Tavanomainen miestenpäivän toivotus kumpuaa pohjimmiltaan intersektionaalisesta feministisestä ideologiasta, joka on täysin todellisuudesta vieraantunut. Jos sukupuolten välistä tasa-arvoa todella tavoitellaan, meidän on lähtökohtaisesti hyväksyttävä se, ettei maailma ole mustavalkoinen. Pojat ja miehet ovat ihan yhtä arvokkaita ja yhtä haavoittuvia kuin naiset ja tytöt. On luovuttava syyllistämästä syrjittyjä miehiä ja poikia ongelmistaan. Vastuu miesten ja poikien aseman muuttamisesta paremmaksi ei kuulu vain miehille ja pojille. Jotta pojat ja miehet voisivat aidosti olla vapaita olemaan sellaisia, kuin he haluavat, se vaatii tasa-arvotyötä ja asennemuutosta myös naisilta ja tytöiltä. Meidän on yhdessä muutettava niitä yhteiskunnan rakenteita, lainsäädäntö mukaan lukien, jotka ovat miesten ja poikien tasa-arvoisten oikeuksien toteutumisen tiellä.
Suomen yhdeksästä eduskuntapuolueen puheenjohtajasta seitsemän on naisia ja kaksi miehiä. Suomen pääministeri on nainen ja maan hallituksessa on naisenemmistö.
Valtion budjetissa puoluetuesta on perinteisesti määrätty 5 % käytettäväksi naisten poliittiseen toimintaan. Budjettiesityksissään vuodelle 2022 ensin valtiovarainministeriö ja sitten hallitus esittivät jälleen tuota viiden prosentin naisrahaa: “Määrärahasta 35 456 825 euroa on tarkoitettu käytettäväksi puolueiden poliittisen toiminnan tukemiseen sekä puolueiden tiedotustoiminnan ja viestinnän tukemiseen. Tästä 5 prosenttia on tarkoitettu puolueille naisten poliittiseen toimintaan”. Miesten poliittiseen toimintaan ei ole rahaa ohjattu.
Perustuslain yhdenvertaisuuspykälän (6 §) mukaan “Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.” Miesten tasa-arvo ry (MTA) katsoo, että perusteita nimenomaan naisten poliittisen toiminnan tukemiseen ei ole.
MTA lähetti 11.9.2021 eduskunnan oikeusasiamiehille (EOA) kantelun, jossa pyydettiin tutkimaan, rikkooko valtiovarainministeriö ensi vuoden budjettiesityksessään sukupuolten yhdenvertaisuutta kohdistaessaan puoluetuesta 5% pelkästään naisten, muttei miesten poliittiseen toimintaan.
Nopeasti meille vastattiin, että asiaa ei aleta tutkia kanteluna ja että
“Oikeusasiamiehen tehtävä on perustuslain 109 §:n 1 momentin mukaan valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitavat noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa.
Talousarvioesitys käsitellään valtioneuvoston yleisistunnossa27.9.2021, minkä jälkeen se annetaan eduskunnalle. Valtion talousarvion hyväksyminen on eduskunnan päätettäväksi kuuluva asia. Eduskunnan oikeusasiamies ei hänelle kuuluvan laillisuusvalvonnan puitteissa voi puuttua eduskunnan päätösvaltaan kuuluvaan asiaa.”
Pitääkö nyt siis vetää se johtopäätös, että ministeriö voi vapaasti rikkoa lakia asiassa, joka kuuluu eduskunnan päätettäväksi ilman, että ylin laillisuusvalvoja voi siihen puuttua?
Toisaalta EOA:n sivuilla kerrotaan, että ”Kantelun voi periaatteessa tehdä joko oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle. Heidän tehtäviensä jaossa on joitakin pieniä eroja, jotka vaikuttavat siihen kumpi kantelun lopulta tutkii.” Ihmettelemme, miksei EOA ohjannut kantelua oikeuskanslerille, jonka ”tehtävänä on myös valvoa hallituksen toimien laillisuutta”. Siksikö, että samaa naisrahaa on oikeuskanslerin valvonnassa jaettu jo vuosikaudet?
Miehiin nähden naisia avittaa sekä politiikassa että yhteiskunnassa laajemminkin monia tekijöitä. Tyttöjen poikia parempi koulumenestys, poikien asevelvollisuus ja naisjärjestöjen valtionapu (laki eräiden naisjärjestöjen valtionavusta 663/2007) satavat nimenomaan naisten menestyksen laariin.
Sukupuoliperusteiselle, vain naisten poliittisen toiminnan tukemiselle ei ole mitään päivänvaloa kestävää perustetta.
Mitä tasa-arvon ongelmia miehillä on? Mediasta saa käsityksen, ettei sellaisia ole olemassakaan, ne ovat miesten itsensä aiheuttamia tai ainakin naisilla menee niissä asioissa huonommin. Miesten tasa-arvopuhetta jopa naurunalaistetaan. Tässä blogikirjoituksessa listataan ongelmia, jotka koskevat raskaimmin nimenomaan miehiä. Nyt käsitellään Suomen tilannetta, mutta tasa-arvotilanne on saman kaltainen kaikissa länsimaissa. Tämä on pitkä kirjoitus.
Miehet elävät puoli vuosikymmentä lyhyemmän elämän kuin naiset. Eliniänodotteen ero on tällä hetkellä 5,3 vuotta miesten tappioksi. Jos naisen elämä on koko vuoden mittainen, miehen kuolinpäivä on 8. joulukuuta. Näin isoon eroon ei ole biologista syytä ja historiallisesti ero eliniänodotteessa ei ole ollut näin suuri. Sen koommin länsimainen kulttuuri on muuttunut ja naisten hengissä pysymisestä kannetaan huolta eri tavalla kuin miesten.
Mies päätyy itsemurhaan yli kolme kertaa todennäköisemmin kuin nainen. Yli 75 % itsemurhan tehneistä on miehiä. Alle 50-vuotiaiden miesten yleisimpiä kuolinsyitä on itsemurha. Ero kasvaa iän myötä. Työikäinen mies tappaa itsensä kolme kertaa todennäköisemmin kuin nainen. Vanhuksilla ero on vielä suurempi, nelinkertainen. Tämä siitäkin huolimatta, että vanhoja miehiä on elossa vähemmän kuin naisia. Miltä tämä näyttäisi, jos sukupuolet olisivat toisinpäin? Pysäyttäisimmekö koko yhteiskunnan ja pohtisimmeko, miten naisten tilanne saataisiin inhimilliseksi? Olemassa oleva itsemurhien ehkäisyohjelma ei huomioi sukupuolta mitenkään.
“Antaisivatko nuivat reaktiot entistä suuremman syyn korkata kossu?“
Miehet kärsivät päihdeongelmista paljon naisia enemmän. Miehiä myös kuolee alkoholin käytön seurauksena kolme kertaa niin paljon kuin naisia. Huumeiden yliannostukseen ja muihin huumeisiin liittyviin syihin miehiä kuolee neljä kertaa enemmän. Miksi mies turvautuu päihteiden käyttöön niin paljon hanakammin? Jos mies sitten puhuisi tunteistaan, siis niistä negatiivisista, niin kuunneltaisiinko häntä vai antaisivatko nuivat reaktiot entistä suuremman syyn korkata kossu? Monien miesten tarinoissa toistuu kokemus, että miehen halutaan puhuvan niistä tunteista, joita muut haluavat kuulla. Ne mukavat tunteet eivät ole niitä, jotka ajavat vetämään nupin tunteettomaan tilaan.
Peruskoulun päättäneistä nuorista, jotka eivät osaa kunnolla lukea ja kirjoittaa on suurin osa poikia. Miehiä on vankiloissa yli kymmenen kertaa enemmän kuin naisia. Jostakin syystä miehen todennäköisyys syrjäytyä opinnoista ja päätyä elämänsä aikana vankilaan on aivan eri luokkaa kuin naisen. Pitkäaikaistyöttömistä 60 % on miehiä ja toimeentulotuen piirissä on eniten miehiä. Syrjäytyneisyys, väkivalta, asunnottomuus ja päihdeongelmat ovat yhteydessä rikoksiin, rikoksen uhriksi joutumiseen ja vankilakierteeseen. Toisaalta miehille annetaan pidempiä tuomioita samoista rikoksista, joista nainen pääsee vähemmällä.
“Häpeä estää hakemasta apua ja saattaa pitää kadulla loppuun asti.“
Neljän asunnottoman joukossa on kolme miestä ja yksi nainen. Miehen riski joutua kadulle ja jäädä sinne on kolme kertaa suurempi. Tarkkaa syytä niin erilaisiin elämänpolkuihin ei tiedetä. Usein kuvioon liittyvät päihteet. Tosin ne tulevat mukaan yleensä syrjäytymiskierteen jo alettua. Asunnottomuuden taustalla, kuten myös päihteidenkäytön ja itsemurhien, on syitä, jotka eivät heti avaudu.
Kyseessä saattavat olla kulttuuriset syyt, joiden vuoksi mies kokee olevansa luvattomalla tavalla heikko, jos hän hakee apua. Tai hakeutuu lääkäriin. Tai pyytää läheistä kuuntelemaan. Tai näyttää ylipäätään minkäänlaista haavoittuvuutta. Häpeä estää hakemasta apua ja saattaa pitää kadulla loppuun asti. Viime aikoina on alettu korostaa asunnottomien naisten asemaa ja sitä on perusteltu erityishaavoittuvuudella. Vähemmistö on nostettu tärkeydessä muiden asunnottomien yli sukupuolen perusteella, vaikka miehiä on kadulla kolme kertaa enemmän. Tämä kerroin kolme toistuu pahoinvoinnin yhteydessä monessa kohtaa.
Mediassa käsitellään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa jatkuvasti. Raa’an fyysisen väkivallan uhri on kuitenkin yleensä mies. Tämä jää kertomatta. Suurimmassa väkivallan riskissä ovat parikymppiset miehet. Miehen riski tulla tapetuksi on yli kaksinkertainen naiseen verrattuna. Lähisuhteissa naiset ovat yhtä väkivaltaisia kuin miehet. Tästä faktasta levitetään aktiivisesti väärää kuvaa. Istanbulin sopimus, jota on laajasti juhlittu naisten oikeuksien riemuvoittona, suojelee vain naisia. Yhteiskunnalliset toimenpiteet, joilla perheväkivaltaa ehkäistään, suojelevat naista ja syyttävät miestä. Myös väkivaltaista naista puolustetaan ja myös hakattua miestä syytetään. Miehiin kohdistuvaa perheväkivaltaa ei aina edes tunnusteta olevan olemassa. Laajalti käytetty Duluthin malli lähtee siitä, että perheväkivalta on miehen tekemää väkivaltaa naista kohtaan siksi, että nainen on nainen. Tuoreeltaan Yle toisti myyttejä perheväkivallasta ja syyttää koko yhteiskuntaa naisvihasta.
Suomalaisten kouluissa sukupuolten tasa-arvo on kaikkien teollisuusmaiden huonoin. Jostain syystä koulujärjestelmä palvelee tyttöjä paremmin kuin poikia. On väitetty, että peruskoulu on viritetty tyttöjen kehitysvaiheiden mukaan ja tästä syystä useat pojat putoavat kelkasta. Pojat kehittyvät tyttöjä hitaammin ja se tulisi ottaa huomioon. Tässä selitysmallissa pojat jäävät negatiiviseen valoon kehittymättöminä, vaikka sinänsä psykologiselta pohjalta selitys on tavallaan perusteltu.
“Feministiset uskomukset miehistä nyt vain ovat sellaisia.“
Toinen versio on, että poikien kehitys jätetään huomiotta. Heitä kohdellaan huonommin, heille annetaan tyttöjä huonompia arvosanoja samasta suorituksesta ja heitä rohkaistaan vähemmän. Tutkimustuloksista nähdään, että kun opettaja ei tiedä kenen koetta hän pisteyttää, laskevat tyttöjen arvosanat yhden kokonaisen numeron. Kysyttäessä asiaa peruskouluikäisiltä vaikuttaa, että valtaosa pojista kokee tulevansa tyttöjä huonommin kohdelluksi.
Harva opettaja syrjii poikia tahallaan, mutta voiko ilmapiiri olla yleisellä tasolla negatiivinen miessukupuolta kohtaan? Syrjintä voi olla tiedostamatonta. Vuonna 2016 Suomen kaikille 9-luokkalaisille jaettiin pamfletti nimeltään “Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä”. Feminismi on ideologia, joka avoimesti syyttää, alentaa ja demonisoi miehiä. Feministiset uskomukset miehistä nyt vain ovat sellaisia. Opetushallituksessa valtaa käyttävät feministit halusivat tuoda ideologiaansa nuorille, jotka ovat muodostamassa maailmankuvaansa. Jos etsitään todisteita miesvastaisuudesta, niin mikä sen savuavan aseen pitäisi olla, jos ei tämän?
Hyvät oppimistulokset voidaan saavuttaa ilman sukupuolten epätasa-arvoa. Viro on tästä hyvä esimerkki. Tulokset ovat Suomea paremmat, mutta sukupuolten välillä ei ole massiivista eroa. Tällä hetkellä korkeakouluopiskelijoista kaksi kolmasosaa on naisia. Tätä ei pidetä julkisuudessa tasa-arvo-ongelmana. Kun sukupuolijakauma oli toisinpäin, miesenemmistöä pidettiin naisten sortamisena.
Miesten yleinen terveydentila on huonompi kuin naisten. Yleisin syöpä on miesten eturauhassyöpä. Naisten yleisiä syöpiä, eli rinta- ja kohdunkaulan syöpää, seulotaan, mutta miesten eturauhassyöpää ei. Tämänhetkisillä tutkimusmetodeilla ei ole syytä miksi eturauhassyöpää ei seulottaisi. Siihen ei vain ole motivaatiota. Terveys on yksi suurimpia tekijöitä, jotka vaikuttavat miesten dramaattisesti lyhyempään elinajanodotteeseen. Miehille kasaantuvat ylipäätään useimmat ennenaikaiset kuolemat. Sekä fyysisellä että henkisellä terveydellä on niissä merkittävä rooli.
“Tämä fakta lakaistiin maton alle kaikissa suurissa medioissa ikään kuin sitä ei olisi olemassa.“
Koronavirus on tappanut miehiä kaksi kertaa niin paljon kuin naisia. Oli alusta asti selvää, että virus on miehille paljon vaarallisempi kuin naisille. Hengitystieinfektiot tuppaavat olemaan miehille kuolettavampia. Tämä fakta lakaistiin maton alle kaikissa suurissa medioissa ikään kuin sitä ei olisi olemassa. Suomessa terveysasioista vastuuta kantava Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL myönsi pitkin hampain vasta asiaa erikseen kysyttäessä, että miehen riski kuolla koronaan on suurempi. Sen sijaan kaikki valtamediat korostivat naisen raskaampaa kärsimystä.
Perustelut vaikuttavat keksityiltä, sillä viranomaislähteet eivät ole vahvistaneet, että perheväkivalta olisi lisääntynyt räjähdysmäisesti, myöskään naisten kokema. Päin vastoin, poliisin toteamat perheväkivaltatapaukset vähenivät 6 %. Naisten tekemä äärimmäinen väkivalta sen sijaan lisääntyi. Turvakodit eivät ole täyttyneet naisista aiempaa enempää. Mediat antavat korona-ajan perheväkivallasta täysin epärealistisen kuvan. Lisäksi on keksitty hankalasti todistettavia väitteitä esimerkiksi naisten tekemästä emotionaalisesta työstä, jota miehet oletettavasti eivät tee. Miesten kaksi kertaa korkeampi koronakuolleisuus ei median mukaan ole tasa-arvon epäkohta, vaan johtuu miesten omista elintavoista. Oma moka siis. Toimenpiteitä miesten korkeamman riskin huomioimiseksi ei ole tehty. Sitä ei myöskään ole otettu huomioon rokotusohjelmassa.
Korona on levinnyt työpaikoilla varsinkin rakennusalalla. Työmaat ovat lähes täysin miesvaltaisia ja miehet ovat sukupuolensa vuoksi korkeammassa riskiryhmässä. Erityisiä toimenpiteitä miesten suojaamiseksi ei ole tehty. Rakennustyömaiden tartuntaryppäistä uutisoidaan täysin sukupuolineutraalisti.
Työelämässä miesten tapaturmakuolleisuus on suurempi kuin naisten. Yli kymmenen kertaa kertaa suurempi. Miehet tekevät perinteiseen tapaan raskaimmat ja vaarallisimmat työt. Työntekijöitä kuolee tapaturmissa, mutta myös raskaan työn aiheuttamiin ammattitauteihin. Naisten kokemaa väkivaltaa esimerkiksi hoitotyössä pidetään tasa-arvo-ongelmana, mutta miesten tapaturmakuolleisuutta pidetään yleisenä työelämän ongelmana. Siihen ei suhtauduta sukupuolikysymyksenä siitä huolimatta, että lähes kaikki työssä kuolleista kuolleista ovat miehiä.
”Tämän lain tarkoituksena on – – edistää miesten ja naisten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä.”
Lainsäädäntö ja oikeusjärjestelmä eivät ole sokeita syntyperälle. Huoltajuuskiistoissa äiti voittaa kaksi kertaa todennäköisemmin kuin isä. On syytä epäillä, että taustalla on myytti kaikkien naisten hyvästä äitiydestä ja käsitys naisesta parempana lasten huoltajana. Laki mahdollistaa isyyshuijaukset. Jos nainen tietoisesti hankkiutuu raskaaksi toisen miehen kanssa ja antaa ymmärtää, että hänen oma miehensä on lapsen isä, on mies heikoilla. Jos mies ei saa tietää huijauksesta ja tee valitusta määräajan kuluessa isyyden tunnustamisesta, hän ei voi asialle mitään. Hän on velvollinen maksamaan elatusmaksuja vuosien ajan, vaikka kukaan ei väitä häntä lapsen isäksi.
Nainen saa lyhyemmän vankeusrangaistuksen kuin mies samasta rikoksesta. Naisten lyhyempiä tuomioita ei ole kirjattu lakiin, mutta käytäntö on tämä. Lisäksi laki tuntee käsitteen lapsensurma. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos äiti tappaa oman lapsensa, voi hän saada siitä lyhyemmän tuomion, kuin muusta taposta tai murhasta. Pitkän linjan juristi (nainen) kertoo, että jotkut naisasianajajat eivät suostu puolustamaan miestä, jota syytetään seksuaalirikoksista tai vaimonsa pahoinpitelystä.
Tasa-arvolaki nostaa naiset erityisasemaan jo ensimmäisessä luvussa. Kaikista laeista nimenomaan tasa-arvolaki tekee näin. ”Tämän lain tarkoituksena on – – edistää miesten ja naisten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä”.
“Sosiaali- ja terveysministeriö on ollut suurennuslasin alla, kun on käynyt ilmi, että se itse on viitannut kintaalla tasa-arvolain hengelle.“
Valtion virkakoneisto ei ole tasa-arvoinen lainsäädännön eikä käytännön tasolla. Sosiaali- ja terveysnimisteriön tasa-arvoyksikön tasa-arvotilanne on tällä hetkellä 16-1 miesten tappioksi. 17 työntekijän mukaan mahtuu vain yksi mies. Tilanne on ollut samanlainen jo vuosia. Ajoittain se on pulpahtanut vaimeasti julkisuuteen, mutta tilanteen on annettu jatkua samanlaisena.
Taannoin THL perusti työryhmän valmistelemaan ohjeistusta huoltajuuspäätösten olosuhdeselvitysten laatimiseen. Selvityksellä on suuri merkitys siihen, kumman kodin tuomioistuin näkee sopivimpana lapselle. Työryhmään nimitettiin yhdeksän naista eikä ainuttakaan miestä. Huoltajuuskiistoissa miehet ovat jo ennestään altavastaajina ja nyt ohjeistusta oli valmistelemassa pelkästään naisia. Tilanne muuttui, kun Miesten tasa-arvo ry teki asiasta kantelun ja täysin toispuoleinen sukupuolijakauma sai julkisuutta. Sosiaali- ja terveysministeriö on ollut suurennuslasin alla, kun on käynyt ilmi, että se itse on viitannut kintaalla tasa-arvolain hengelle. Työryhmissä täytyy olla kumpaakin sukupuolta vähintään 40 %. Miesten kohdalla tämä ei ole toteutunut edes etäisesti.
Puolueet saavat puoluetukea, mutta siitä on ohjattava viisi prosenttia puolueen naisjärjestölle.
Miesjärjestöä puolueet eivät ole velvoitettuja tukemaan millään tavalla. Naisjärjestöt saavat vuosittain satoja tuhansia euroja tukea muiden valtion ohjaamien kanavien kautta. Vuonna 2020 naisjärjestöjen saama tuki oli 918 000 euroa. Sitä edeltävinä vuosina summa on ollut noin 300 000 euroa. Feminismin saaman nosteen myötä myös naisjärjestöjen tuki yli kaksinkertaistui. Miesjärjestöt eivät saa euroakaan.
“Etuoikeutetut saadaan ohittaa tasa-arvotyössä. Tämä koskee siis jokaista poikaa ja miestä.“
Yhdistyneet kansakunnat eli YK tunnustaa sekin feminististä tasa-arvokäsitystä. Toisin sanoen nainen nähdään aina miestä huonommassa asemassa, vaikka tosiasiat kertoisivat muuta. UN Women on surullisenkuuluisa miesvastaisista ulostuloistaan. Taannoin he levittivät somessa suosittua mantraa siitä, että pojat ovat ahdistelevia ja huonokäytöksisiä ja heidät pitää saattaa vastuuseen. Siis lapset. Nyt ei syytetä edes aikuisia miehiä, vaan kasvuiässä olevia lapsia. Pojat saavat tottua siihen, että he ovat lähtökohtaisesti syyllisiä.
Agenda 2030 on YK:n kunnianhimoinen suunnitelma globaalien ongelmien hoitamiseksi. Kestävän kehityksen 5. tavoite on ”Sukupuolten tasa-arvon saavuttaminen sekä tyttöjen ja naisten voimaannuttaminen”. Tämä herätti huomiota, koska pojat ja miehet oli ohitettu itsestään selvänä etuoikeutettuna ryhmänä, jolla ei voi edes olla ongelmia. Kun artiklaa tarkastelee lähemmin, ovat miehet näkymättömissä. Väkivalta naisia kohtaan täytyy lopettaa, miehiä ei mainita lainkaan. Tyttöjen sukuelimien silpominen täytyy lakkauttaa, poikien ei. Teknologia täytyy saada paremmin tukemaan ihmisten voimaannuttamista, mutta vain naisten. Tässä kohtaa viimeistään alkoi olla selvää, että YK ei ajattele tasa-arvoa yksilöiden välisenä asiana. YK jakaa ihmiset alistettuihin ja etuoikeutettuihin. Etuoikeutetut saadaan ohittaa tasa-arvotyössä. Tämä koskee siis jokaista poikaa ja miestä.
“Kuka tuntee kuuluvansa yhteisöön, joka syyttää, vihaa ja halveksii?“
Media suhtautuu miehiin lievästi sanottuna nuivasti. Mies -etuliitteiset haukkumasanat ovat arkipäivää. Setämies on legitiimiä kielenkäyttöä. Miehen sanomisia saa pilkata miesselittämiseksi. Miehet siirretään pois valokeilasta myös miesvaltaisissa asioissa ja esiin nostetaan nainen, sukupuolen takia. Miehiin kohdistuvista ongelmista puhutaan korostetun sukupuolineutraalisti. Haastateltavat saattavat puhua suoraa miesvihaa ja se julkaistaan silti ilman minkäänlaista haloota. Asioita esitetään paikkaansa pitämättömässä valossa. Perheväkivalta on vain miesten tekemää ja se johtuu miesten asenneongelmasta. Ei siis molempien osapuolten päihdeongelmista, mielenterveysongelmista, ylisukupolvisesta kierteestä ja personallisuuden häiriöistä. Nämä tekijät perheväkivallan taustalla todellisuudessa ovat. Median suhdetta miehiin voi kuvata sanoilla henkinen väkivalta. Journalistinen ala on korkeakouluissa vahvasti kallellaan feminismiin. Vuoden toimittajan sekä journalismipomon titteleille vuonna 2020 ei nimetty yhtä ainutta miesehdokasta.
Yleinen ilmapiiri vaikuttaa hyvinvointiin. Tämä on ymmärretty psykologian piirissä kauan sitten. Naisten ongelmista syytetään yhteiskunnan väitettyä negatiivista suhtautumista naisiin. Yleinen ilmapiiri siis masentaa ja aiheuttaa mielenterveysongelmia. Tosiasiassa ilmapiiri on miestä kohtaan täysin murskaava. Tämä on yksi osatekijä itsemurhien, mielenterveysongelmien ja päihdeongelmien takana. Kuka tuntee kuuluvansa yhteisöön, joka syyttää, vihaa ja halveksii?
Itsestään selvin asia on säästetty tämä kirjoituksen viimeiseksi. Yhteiskunta pakottaa jokaisen nuoren miehen kouluttautumaan sotilaaksi, tekemään palkatonta työtä vuoden tai olemaan nilkkapannan kanssa mielipidearestissa. Lakisääteinen asevelvollisuus on helpoin tasa-arvon este poistettavaksi. Kyse on lainsäädännöstä ja sitä voidaan muuttaa vaikka heti. Sitä varten ei tarvitse etsiä mystisiä rakenteellisia syitä.
Miksi näistä asioista ei puhuta? Miksi näiden esille tuominen aiheuttaa pilkkaa ja ivaa? Tunnetaanko miestä kohtaan empatiaa? Tehdään koe. Kuvitellaan, että koronavirus tappaa naisia kaksi kertaa enemmän kuin miehiä. Millainen mentaliteetti yhteiskunnalla täytyisi olla, että se ohittaisi tämän faktan ja keksisi piileviä tasa-arvon ongelmia, joita korona aiheuttaa miehille? Mitä jos naisia kuoli työelämässä 13 kertaa enemmän kuin miehiä? Entä jos naiset kärsisivät päihdeongelmista kertaluokkia enemmän ja heitä olisi asunnottomina kolme kertaa enemmän kuin miehiä? Miltä kuulostaisi, jos siinä tilanteessa alettaisiin puhua toksisesta feminiinisyydestä, joka aiheuttaa naisten ongelmat? Päihdeongelmainen, asunnoton, itsemurhaa hautova nainen onkin itse asiassa mieleltään myrkyllinen. Hänen ongelmansa ratkeavat, kun hän ymmärtää muuttua. Kuinka empatiakyvytön täytyisi naista kohtaan olla?
Feminismi on jo pitkään ollut valtavirtaa. Naisia on kannustettu, nostettu ja voimaannutettu. Naisten oikeudet on nostettu keskiöön, naiset on glorifioitu ja naisten asemaa on parannettu jopa sukupuolitetulla lainsäädännöllä ja positiivisen syrjinnän keinoilla. Naisilla ei ole yhteiskunnallisia velvoitteita, miehillä on.
Entisaikojen normit nähdään naisten sortona ja jotkut tuntuvat pitävän jopa nykymiehiä kollektiivisesti sortoon osallisena patriarkaatin osana. Kuolleet ja haavoittuneet sotilaat sekä heikot ja syrjäytyneet pudokasmiehet on unohdettu, eikä heidän kärsimyksiään huomioida, kun miesten historiallista ylivaltaa arvioidaan nykynaisille hyvityksiä määritettäessä.
Monien mielestä sukupuolten mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen ovat jo vähintäänkin tasan. Siitä huolimatta viimeisen parin vuoden aikana feministiset piirit tuntuvat vain kiihdyttäneen sukupuolten vastakkainasettelua ja naisasian ajamista. Varsinkin tahot, jotka ovat saaneet taloudellista tukea toiminnalleen, ovat löytäneet – taikka oikeammin kehittäneet – uusia tasa-arvo-ongelmia. Liioittelusta ja suoranaisesta valehtelusta on tullut arkipäivää. Myös muutamilla valtiollisilla toimijoilla on syytä moraaliseen itsetutkiskeluun.
Naisistuneella medialla on oma roolinsa vinoutuneessa tiedonvälityksessä. Uutisointia ja vaikuttamista on se, mitä kerrotaan, mutta myös se, mitä ei kerrota. Kun esimerkiksi julkaistaan vain naisille suunnattujen kyselytutkimuksien tuloksia vaikkapa väkivallan kokemuksista, lukija saadaan helposti ajattelemaan, että nimenomaan naisten kokema väkivalta on erityinen ongelma, vaikka kertomatta jätetty miesten kokema väkivalta olisi yleisempää.
Alle on poimittu seitsemän esimerkkiä viimeaikaisista valheista, ylilyönneistä ja väärinkäytöksistä.
1. Oikeusministeri Henriksson ja väärä vihapuhetulkinta
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) kertoi 21.10.2019 Maaseudun Tulevaisuudessa1), että ”Vihapuhe kohdistuu naisiin enemmän kuin miehiin”. Kuitenkin vain pari viikkoa aikaisemmin valtineuvoston kanslian julkaiseman ”Viha vallassa: vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon” -tutkimuksen2) mukaan miehille osoitetaan vihaviestejä enemmän kuin naisille.
Tutkimuksen mukaan ”Merkittävän määrän vihamielisiä viestejä kohdanneista henkilöistä 41 oli miehiä ja 19 naisia. Kaiken kaikkiaan Twitter-seurannassamme miehet vastaanottivat enemmän vihamielisiä viestejä kuin naiset” ja edelleen ”Kyselyvastausten perusteella suomalaisista kuntapäättäjistä naiset kokevat vihapuhetta huomattavasti miehiä enemmän”. Naiset siis kokevat viestejä vihaviesteiksi miehiä enemmän, vaikka miehet vastaanottavat vihaviestejä enemmän. Oikeusministeri Henrikssonin mielestä siis naisten subjektiiviset vihaviestikokemukset ovat merkittävämpi epäkohta kuin se, että miehiin kohdistetaan vihaviestejä enemmän!
Henriksson sanoi jutussa myös, että “Joka kolmas nainen on joutunut Suomessa lähisuhdeväkivallan uhriksi”. Henrikssonin väite tarkoittaisi noin miljoonan suomalaisen naisen olevan lähisuhdeväkivallan uhreja. Kuitenkin rikos- ja pakkokeinotilaston mukaan lähisuhdeväkivallan naisuhreja on ollut vuosikaudet alle 6000 vuodessa. Miljoona uhria tulisi siis nykyisillä uhrimäärillä täyteen noin 170 vuoden kuluessa, joten Henriksson ottanee tässä mukaan koko suomalaisten historian jo ennen itsenäisyyden aikaa.
Merkillepantavaa on, että lehtijutun julkaisemisen jälkeen valtioneuvosto on päättänyt esittää naisiin javain naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan tehtävän perustamista.
2. Plan International Suomen valheellinen kampanjaväite
Syksyllä 2020 Plan International Suomi kampanjoi vain tyttöjen kokemaa verkkoväkivaltaa vastaan. Kampanjassaan3) Plan väitti tyttöjen kokevan verkkoväkivaltaa 27 kertaa todennäköisemmin kuin poikien. Väite on hurja. Jos esimerkiksi poikien todennäköisyys kokea verkkohäirintää olisi 0,04, tyttöjen kokema verkkohäirintä olisi jo täysin varmaa. Planin Facebook-seinällä käynnistyikin keskustelu asiasta ja lopulta Plan International Suomi joutui myöntämään, että lähdettä väitteelle ei löydy3). Nenäpäiväkeräyksestäkin varoja saanut järjestö Plan International Suomi on siis valehdellut feministisessä rahankeräyksessään.
3. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) liioitteleva uutisointi EU:n tasa-arvoministerien kokouksesta
EU:n tasa-arvoministerit keskustelivat epävirallisessa videokokouksessaan 20.11.2020 naisiin kohdistuvan väkivallan torjunnasta. Kokouksessa Suomea edusti pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist (r). Uutisoinnissaan kokouksesta4)STM kertoi, että ”Koronapandemian aikana lähisuhdeväkivalta ja erityisesti naisiin kohdistuva väkivalta on tutkimusten mukaan lisääntynyt.”
Ensinnä, todellisen tasa-arvon kannalta tuntuu erikoiselta, että tasa-arvoministerit lähtökohtaisesti keskustelevat vain naisiin kohdistuvan väkivallan torjunnasta. Miksi etukäteen on jo päätetty, että vain naisten väkivaltaa pitää torjua ja siitä keskustella? Miksei miesten kokemaan väkivaltaan haluta kiinnittää huomiota? Miehet kuitenkin kokevat väkivaltaa naisia enemmän!5)
Toiseksi, epämääräinen viittaus ”tutkimuksiin” pandemian vielä kestäessä alkoi kiinnostaa. Pyysimme saada tutkimukset nähtäväksemme. Vastoin uutiskirjeen tietoa, varsinaisia tutkimuksia Covid-19 -pandemian vaikutuksista naisiin kohdistuneeseen väkivaltaan joukossa ei ollut. ”Tutkimukset” osoittautuivat yksittäisiksi, valikoiduiksi tiedoiksi, jotka koostuivat erilaisista palvelevien puhelimien soittotilastoista, EU-jäsenmaiden erilaisista raportointitiedoista sekä tiedoista Keniasta, Bangladeshista, Liberiasta ja Venezuelasta. Lähdeluettelossa oli lisäksi mainittu poliittisten naisasialiikkeiden, kuten UN-Womenin julkaisuja. Eli näytti vahvasti siltä, että STM:ssä oli ensin määritetty haluttu tulos, eli naisiin kohdistuvan väkivallan kasvu, ja sitten etsitty sitä tukevat ”todisteet”.
4. Amnesty International Suomen osaston vale koronan vaikutuksesta lähisuhdeväkivaltaan
11.12.2020 Amnesty International Suomen osasto julkaisi facebookissa päivityksen6) , jossa se väitti, että korona on lisännyt parisuhdeväkivaltaa Suomessa ja että poliisin perheväkivaltaan liittyvät kotihälytykset kasvoivat 6% koronavuonna 2020 edellisvuoteen verrattuna. Vuosi ei tuolloin ollut edes kulunut loppuun.
Koska Amnesty on aiemminkin julkaissut täysin virheellistä tietoa, päätimme tarkastaa asian poliisin rikostilastosta7). Otimme vertailuun kokonaiset vuodet 2019 ja 2020. Tilastosta kävi ilmi, että vuodesta 2019 perheväkivaltatapaukset olivat laskeneet 266:lla tapauksella koronavuonna 2020, eli tapauksien lukumäärässä on 6% laskua, ei nousua.
5. ”Tasa-arvojärjestö” UN Women Suomen sukupuolierottelu
UN Women Suomi kertoo olevansa YK-taustainen järjestö, joka toimii tasa-arvon saavuttamiseksi ja naisten ja tyttöjen aseman parantamiseksi maailmassa. Miehet ja pojat ja heidän ongelmansa tässä YK-järjestössä jätetään huomiotta ja heidät nähdään lähinnä pahan tekijöinä. Näkyvyyttä järjestö tuntuu saavan mediassa runsaasti.
UN Women Suomi toikin misandrisen, miesvihamielisen puolensa hyvin esille 27.2.2021 julkaistussa twiitissaan: ”On aika poistaa ”pojat ovat poikia” lause sanavarastostamme. Se antaa olettaa, etteivät pojat hallitse käytöstään vain sukupuolensa vuoksi ja siten se oikeuttaa naisiin kohdistuvaa häirintää. Ajatus on paitsi virheellinen myös alentuva poikia kohtaan”. Twiitti julkaistiin päivä sen jälkeen, kun Iltalehti oli uutisoinut pelkästään tytöistä koostuneen joukon yläkoulupahoinpitelyn, jossa yksi tyttö pahoinpiteli ja muut tytöt videoivat pahoinpitelyä tamperelaisessa koulussa8). UN Women Suomi ei ole myöskään paheksunut Suomen rikoslain lapsensurma -rikosnimikettä, jota voidaan käyttää äidin rangaistuksen alentamiseksi, jos hän surmaa lapsensa synnytyksestä johtuvassa uupumuksessa tai ahdistuksessa9). Eli tämän ”tasa-arvojärjestön” mielestä naisille lakiin kirjattu alennettu rangaistus sukupuolesta johtuvasta hallitsemattomasta käytöksestä on hyväksyttävää, mutta määrittelemätön sanonta pojista poikina pitää poistaa sanavarastosta! Voi pojat!
6. Terveysviranomaiset ja miesten koronariski
Koronapandemian alusta alkaen maailmalta kantautui tietoja, joiden perusteella voitiin tulkita koronaviruksen olevan huomattavasti vaarallisempi miehille kuin naisille10). Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja STM on varoittanut ohjein ja suosituksin erikseen eri riskiryhmiin kuuluvia koronan vaaroista – paitsi miehiä.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) toimitusjohtaja Juha Tuominen kertoi TV1:n A-studiossa 3.3.2021, että HUS:ssa kolme neljästä (75%) koronaan kuolleesta on ollut miehiä.
THL ei ole kuitenkaan edelleenkään varoittanut miehiä suuremmasta koronariskistä eikä asettanut sukupuolta rokotusjärjestykseen vaikuttavaksi tekijäksi. Niinikään valtiollista, sukupuolen perusteella määräytyvää asevelvollisuutta suorittavia varusmiehiä ei ole katsottu aiheelliseksi nostaa rokotushierarkiassa puolustusvoimien pyynnöistä huolimatta. Sen sijaan vaalitoimitsijat aiotaan rokottaa tehtävänsä perusteella nopeutetusti, ennen kuntavaaleja.
Mielestämme viranomaisten toiminta osoittaa, että miesten henkeä ja terveyttä arvostetaan vähemmän kuin naisten henkeä ja terveyttä, eikä miehille haluta suoda mitään erityisasemaa, vaikka sille olisi perusteita. Näinhän asia on ollut jo vuosikymmenet myös syöpäseulontojen kohdalla.
7. THL, Iltalehti (IL) ja lähisuhdeväkivalta
IL julkaisi 5.3.2021 uutisen ”THL julkaisi surullisia lukuja vuoden 2019 perheväkivallasta – vielä pahempaa voi olla luvassa”11). Jutussa lehti kertoi, että lähisuhdeväkivalta lisääntyi Suomessa vuonna 2019 ja että poliisin ja tilastokeskuksen tiedot viittaavat tapausmäärän kasvuun. Suurimman osan uhreista kerrottiin olevan naisia.
Poliisin tilastot vuodelta 20207) olivat jutun teon aikana jo käytettävissä. Niiden mukaan ”Perheväkivalta, ilmoitetut jutut” aleni 4794 tapauksesta 4528 tapahtumaan, missä on laskua 266 tapahtumaa eli ilmoitetut perheväkivaltajutut alenivat 5,55%. Herää kysymys, miksi IL uutisoi vuonna 2021 vuoden 2019 tilastoista, vieläpä valikoiden, kun poliisin uudempikin tilasto jo on kenen tahansa käytettävissä? Onko tällainen ”voi olla -uutisointi” ylipäätään järkevää? Ihmisillä on vahva ennakkokäsitys siitä, että lähisuhdeväkivallan uhri on nainen ja rikoksentekijä mies. Onko tarkoitus siis ollut aiheuttaa vastakkainasettelua ja demonisoida miehiä? Medialta, myös iltapäivälehdiltä, pitää voida odottaa pahuuden maalailun sijaan lähteiden ristiin tarkastusta ja todennettua tietoa, ei luulottelua.
Miesten tasa-arvo ry katsoo, että poliittiset, ja aivan erityisesti identiteettipoliittiset ideologiat on suodatettava viranomaisten toiminnasta. Järjestöjen ja median on pysyttävä totuudessa silläkin uhalla, että vaikuttavuus kärsisi. Ilman näiden vaatimusten toteutumista kansan luottamus viranomaisiin, järjestöihin ja mediaan rapistuu ja ennen kuin huomaammekaan, elämme banaanivaltiossa. Tämä kehitys on ikävä kyllä jo alkanut.
Sanna Marinin hallitus on ottanut feminismin eli naisismin entistä vahvemmin politiikkansa perustaksi. Valtiofeminismissämme naisten asiaan keskittymistä perustellaan esimerkiksi sillä, että naiset saivat äänioikeuden ”vasta” vuonna 1906. Se unohdetaan mainita, että tavalliset miehet saivat äänioikeuden yhtä aikaa naisten kanssa. Myös naisten ”vuoroa” miesten valtakauden jälkeen kuulee käytettävän perusteena naisten nostolle. Tällöin kuitenkin jätetään huomiotta se, että vallinneet sukupuoliroolit perustuivat kollektiiviselle tarkoituksenmukaisuudelle, eivätkä nykymiehet ole olleet vaikuttamassa niiden syntyyn missään määrin.
Miesten ja poikien kannalta naisistinen kehitys on huolestuttavaa. Esimerkiksi poikien koulumenestyksen esteistä ei olla kiinnostuneita, vaikka niiden poistaminen olisi tutkimustiedon valossa mahdollista. Poikien sukuelinten leikkelyä ei haluta kriminalisoida, koska sille on olemassa uskonnollis-kulttuurillisia perusteita. Tyttöjen sukuelinten leikkely halutaan kriminalisoida kahteen kertaan, vaikka sillekin on uskonnollis-kulttuurillisia perusteita.
Miehet pakotetaan – palkatta ja eläkekertymättä – armeijaan rauhanaikana ja tykinruoaksi konflikteissa. Naisille on annettu mahdollisuus vapaaehtoiseen asepalvelukseen sen jälkeen, kun poliittinen naiseliitti oli keksinyt, että joskus miesten asevelvollisuus voi olla tasa-arvo-ongelma – naisille! Ja kun naisten euroa väitetään miesten euroa pienemmäksi, tätä miesten ilmaista maanpuolustustyötä ei laskelmissa huomioida.
”Naisen euron” ja ”miehen euron” suhdeluvulla vuoden alusta laskettua naisten ”palkkapäivää” vietetään vuosittain äänekkäästi. Vuonna 2019 tuo päivä oli marraskuun alussa, ja loppuvuoden suomalaisten naisten sanottiin työskentelevän ilman palkkaa. Samalla tavalla miesten ja naisten elinajanodotteista laskettuna miesten vuosi päättyy jo itsenäisyyspäivänä. Miesten tasa-arvo ry:n muistutuksista huolimatta miesten kuolinpäivää ei ole vietetty.
Naisilla on syöpäseulat, miehillä ei, vaikka miesten eturauhassyöpä on Suomen yleisin syöpä. Kaiken kaikkiaan naisten terveydenhuoltoon käytetään enemmän rahaa kuin miesten terveydenhuoltoon.
Kansainvälistä tyttöjen päivää juhlitaan 11. lokakuuta ja siihen osallistuu laajalti poliitikkoja, yrityksiä ja järjestöjä, eivätkä nämä tahot epäröi kertoa olevansa tyttöjen puolella. 16. toukokuuta vietettävästä kansainvälisestä poikien päivästä ei keskivertosuomalainen tiedä mitään, koska poikien puolelle ei ole asetuttu. Tänä vuonnakaan pojilla ei ollut mitään asiaa esimerkiksi pääministerin sijaiseksi, mutta tytöt ovat säännönmukaisesti kelvanneet.
Naisten päivää juhlitaan näkyvästi 8. maaliskuuta ja esimerkiksi kaupoissa on silloin naiserityisiä tarjouksia. Kansainvälisen miesten päivän huomiointi on jäänyt tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaran toksista maskuliinisuutta arvostelleen twiitin varaan. Samana päivänä, 19. marraskuuta vietettävä maailman vessapäivä ei ole antanut miestenpäivän juhlintaan vetoapua.
Oikeusministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön ja Eurostatin Tuhansien iskujen maa -tutkimuksen mukaan miehet ja naiset kokevat yhtä paljon lähisuhdeväkivaltaa. Viitteitä on olemassa jopa siitä, että miehet kokevat naisia enemmän vakavaa lähisuhdeväkivaltaa, mutta he eivät kehtaa ilmoittaa siitä. Silti Suomi on ratifioinut identiteettipoliittisesti värittyneen ns. Istanbulin sopimuksen, joka edellyttää naisten, muttei miesten kokeman väkivallan vastaisia toimia ja toimielimiä.
Lähisuhdeväkivaltaa on paheksuttu laajalti ja oikeutetusti, koska siinä tekijä tuhoaa turvallisuuden uhrin lähipiiristä. Kuitenkaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevista lähisuhdeväkivallan uhreista ei naisistisessa yhteiskunnassamme olla huolissaan, kunhan rikoksentekijä on nainen; vastasyntyneen lapsensa surmaavalle äidille on rikoslaissa alennettu rangaistus.
Asunnottomista ja itsemurhien tekijöistä suuri valtaosa on miehiä, mutta näiden aiheiden uutisoinneissa naiset ovat keskiössä, koska he ovat erityisiä. Lisäksi naiserityisiä toimia ja elimiä on suunnitteilla ja toiminnassa jatkuvasti. Näille ei tarvita mitään todellista tasa-arvoa tukevia perusteita; riittää, että tuetaan naisia tai tyttöjä. Mieserityisiä toimia ei ole tiedossa.
Miesvaltaisen poliisikoulutuksen pääsykokeissa naishakijoiden minimisuoritusrajat ovat miesten rajoja alemmat. Naisvaltaiseen opettajakoulutukseen haettaessa sukupuolitasoitusta ei anneta miehille. Pienikokoisten tai heikkojen miesten syrjinnästä naisiin nähden ei poliisikoulun pääsykokeissa kanneta huolta.
Koska tasa-arvo ei ole valmis, eikä koskaan valmistukaan, “tasa-arvo” saa jatkuvasti lisää rahaa eduskunnalta. Pintaraapaisuna valtion tämän vuoden budjetista:
Puoluetuesta viisi prosenttia eli vajaat kaksi miljoonaa euroa tulee ohjata puolueiden naisjärjestöjen toimintaan, vaikka naiskansanedustajat toimivat jo lainkin velvoittamana ihan samoissa puolue-elimissä kuin mieskansanedustajat. Ellei puolueella ole naisjärjestöä, se voi saada vain 95 % puoluetuesta. Jos puolueella on miesjärjestö, sille ei korvamerkitä mitään. Valtiovarainministeriön esityksessä vuodelle 2021 naisismierä on edelleen mukana
Sosiaali ja terveysministeriön työ- ja tasa-arvo-osaston (vuosibudjetti vajaat 6 miljoonaa euroa) tasa-arvoyksikön kaikki yhdeksäntoista viranhaltijaa ovat naisia. Tässä verovaroilla pyöritetyssä suojatyöpaikassa YT-neuvottelut eivät kuulu keinovalikoimaan, niinkuin miesvaltaisilla vientialoilla, jotka tuovat rahaa Suomeen
Kolmen naisjärjestön valtionapu 918 000 € (laki eräiden naisjärjestöjen valtionavusta)
Suomen hallituksen kansainvälinen tasa-arvopalkinto, joka voidaan antaa vain naisille, hallinnointikuluineen 450 000 €
Istanbulin sopimuksen yhteensovittamiselimen toimintaan 300 000 €
Naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan toimintaan 200 000 €
Voidaan todeta, että yhteiskunnassamme miesten rooli on lähinnä suojella ja palvella yhteisöä. Miehet jätetään oman onnensa nojaan ja heitä ei auteta. Miehillä on myös, YK:n ihmisoikeusjulistuksen ja Suomen perustuslain vastaisesti sukupuolesta johtuvia valtiollisia velvollisuuksia, joita naisilla ei ole. Naisilla on kuitenkin oikeus olla päättämässä ”tasa-arvoisesti” miesten velvollisuuksista.
Tasa-arvokeskustelussa vaikuttaa jatkuvasti siltä, että osapuolet puhuvat aidosti toistensa ohi. He eivät kiistä toistensa näkemyksiä eivätkä huuda toista hiljaiseksi peittääkseen oman argumenttinsa tyhjyyttä. He eivät kerta kaikkiaan ymmärrä toistensa näkemystä. Asiat, joilla he pointtinsa perustelevat, ovat yksinkertaisia ja ymmärrettäviä. Taustalla on jotain muuta, mikä estää heitä näkemästä vastapuolen logiikkaa.
Jos maailmankäsitykset ovat tarpeeksi kaukana toisistaan, alkavat ihmiset ajatella eri kieliopeilla. Kyse ei ole varsinaisesti kielestä vaan siitä, miten ajattelu etenee loogisesti asiasta toiseen konepellin alla, piuhojen tasolla. Miksi joku ei voi ymmärtää, että jokaisen puheenvuoro on yhtä tärkeä syntyperästä riippumatta? Miksi toinen ei vain hyväksy, että sorretun ääni painaa enemmän?
Tällä hetkellä vastakkain ovat yksilökeskeinen ja ryhmäkeskeinen maailmankuva. Hienommin sanottuna individualistinen ja kollektivistinen maailmankuva. Tai yksilöidentiteettiin ja ryhmäidentiteettiin perustuva maailmankuva. Näiden ero on yksinkertainen, mutta muodostaa perustan kaikelle ihmisiä koskevalle ajattelulle.
Individualistinen maailmankäsitys perustuu yksilöön. Tämä on länsimaisen ajattelutavan peruskivi. Oikeuskäsitys perustuu yksilöiden tasa-arvoon syntyperästä riippumatta. Kukin on vastuussa vain omista tekemisistään eikä häntä voi syyttää suvun, sukupuolen tai rodun perusteella. Yksilökeskeinen oikeus huipentuu ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen. Ihmisoikeuksien rikkomista pidetään siinä määrin vakavana, että sitä varten on olemassa kansainvälinen tuomioistuin, joka toimii kansallisten lakien yläpuolella.
Kollektivistinen maailmankuva perustuu ryhmään, johon ihminen kuuluu. Häntä arvioidaan sen mukaan, mikä hän on, ei sen mukaan kuka hän yksilönä on. Mitä hän tekee, ajattelee ja miten hän kohtelee toisia ei merkitse paljoakaan. Ryhmä on historian saatossa määräytynyt esimerkiksi suvun, klaanin tai heimon mukaan ja moderneina aikoina kansallisuuden mukaan. Siihen synnytään, sitä ei voi valita. Siitä ei voi oikeastaan päästä eroon ja jos ryhmästä heitetään ulos, ei ole enää kukaan.
Jalkapallon MM-kisat ja Suomi–Ruotsi-maaottelut perustuvat ryhmäidentiteettiin. Tässä yhteydessä yksilö tuntee kuuluvansa ryhmään, joka määrittyy kansallisuuden perusteella. Tältä pohjalta otetaan mittelö hyvässä hengessä ja jaetaan mitalit. Toisaalta myös heimosodat ja kansanmurhat perustuvat ryhmäidentiteettiin, jossa toinen osapuoli nähdään tapettavissa määrin hirveänä.
Feminismi on kollektivistinen ajatusmaailma. Se hahmottaa maailmaa pääasiassa kahden ryhmän kautta: miehet ja naiset. Tämän mukaan tehdään jako alistajiin sekä alistettuihin ja haetaan vastakkainasettelua näiden välillä oikeuden puolesta. Jos kysytään satunnaiselta kaduntallaajalta, ovatko miehet alistaneet naisia vuosituhansia, mitä hän todennäköisesti vastaa? Intersektionaalinen feminismi jakaa ihmiset vielä useampien kategorioiden mukaan: sukupuoli, rotu, seksuaalisuus, sukupuoli-identiteetti, vammaisuus ja niin edelleen.
Nämä ryhmät laitetaan samaan asetelmaan kuin aiemman aallon feminismissä, eli on sortajia ja sorrettuja. Sortajat täytyy paljastaa ja ottaa heiltä valta pois. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ihmiset jaetaan ryhmiin syntyperän mukaan, asetetaan moraaliseen puntariin ja aletaan ruotia, kuka on paha ja kuka hyvä. Tässä piilee ilmeinen ongelma: jos lähtökohdat ovat harhaiset, päädytään katastrofiin.
Mitä, jos yleistykset syntyperään eivät pidäkään paikkaansa? Jos jokaista pitäisi sittenkin arvioida omien tekojensa mukaan ja syyttämällä häntä syntyperän takia tehdäänkin valtava virhe? Päädytään perättömästi syyttämään yksilöä valtavista rikoksista: naisviha, rasismi, homofobia, sorto, väkivalta. Rangaistukset ovat vastaavasti raskaat: sortajan täytyy menettää kaikki. Opiskelupaikkoja jaettaessa heidät siirretään takariviin. Työelämässä he saavat työpaikan viimeisenä. Keskustelussa he puhuvat pahnan pohjimmaisena, jos ollenkaan. On siis luotu järjestelmä, joka on läpeensä seksistinen ja rasistinen, joka käyttää seksuaalisuutta lyömäaseena. Se syrjii ihmisiä perustein, joita yksilö ei voi itse valita. Tältä tilanne vaikuttaa länsimaisen, yksilökeskeisen oikeuden läpi katsottuna.
Tässä se juju onkin. Intersektionalismin maailmankuvassa pitää nimenomaan toimia edellä mainitulla tavalla. Käsitykset oikeudenmukaisuudesta ovat suoraan törmäyskurssilla länsimaisen oikeuden kanssa. Ihmisoikeudet ovat yksilön oikeuksia. Jos yksilö katoaa kuvioista, katoavat myös yksilön oikeudet – ja sitä myötä ihmisoikeudet. Intersektionalisteille oikeus toteutuu ryhmien välillä. Yksilöllä ei ole merkitystä, koska yksilö perustavalla tavalla puuttuu koko kuviosta.
Otetaan esimerkki työelämästä. Työpaikalle halutaan tasainen sukupuolijakauma, eli puolet miehiä, puolet naisia. Halutaan lopputuloksen tasa-arvo, jossa ihmisryhmät ovat prosenttiosuuksilla tasapainossa keskenään. Tämä on intersektionalistien ajatus tasa-arvosta. Hakijoista kuitenkin 80 % on miehiä. Lopputuloksen tasa-arvoon päästään vain syrjimällä miespuolisia työnhakijoita. Toisin sanoen tasa-arvo vaatii sukupuolisyrjintää. Ihmisoikeusrikkomuksesta on tullut sallittu, mutta ei pelkästään sallittu. Siitä on tullut moraalinen velvollisuus.
Sama pätee rotuun, seksuaalisuuteen ja kaikkiin muihin kriteereihin, joilla intersektionalistit jakavat ihmiset moraalisiin kasteihin. Tasa-arvon välineet ovat itse asiassa rotusyrjintää ja seksuaalista syrjintää. Ihmisoikeuksien julistuksen mukaan siis. Tässä tulee vastaan alussa mainittu kielioppien ero. Ajattelutavat ovat niin erilaiset, että puhujat päätyvät toistamaan argumenttinsa kerta toisensa jälkeen ja ovat aidosti ihmeissään, miksi toinen ei vain tajua.
Länsimainen ajattelutapa on perustavanlaatuisesti yksilökeskeinen. Siinä määrin, että länsimainen yksilö ei sitä juurikaan tiedosta. Intersektionalistien irtiotto länsimaisesta kulttuurista on paljon isompi, kuin valtavirrassa on ymmärretty. He eivät allekirjoita länsimaista perusperiaatetta eli ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta. Heidän oikeuskäsityksensä ei yksinkertaisesti pysty kunnioittamaan yksilöä. Kollektivistinen maailmankuva koostuu ryhmistä, piste. Sinä olet sinun syntyperäsi ja saat ansiosi mukaan.
Pitkänäperjantaina, Miesten tasa-arvo ry:n tietopyynnön jälkeen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL viimein julkaisi koronaviruksen kuolonuhrien sukupuolijakauman: Uhreista yli kaksi kolmasosaa on miehiä. Kun huomioidaan miesten yli viisi vuotta naisia lyhyempi elinajanodote, voidaan perustellusti todeta, että virus on huomattavasti vaarallisempi miehille kuin naisille.
Valtion tämän vuoden budjetissa tukensa lähes miljoonaan euroon kolminkertaistaneista kolmesta feministisesta naisjärjestöistä kaksi vaatii kuitenkin vain naisten ja heille mieluisan ”tasa-arvon” huomioimista koronakriisin hoidossa. Ideologisina edunvalvontajärjestöinä niitä ei kiinnosta se, keitä kriisi todellisuudessa koettelee pahiten. Feministisessä narratiivissa nainen on aina uhri, vaikka verrokkina mies kuolisi.
Naisjärjestöjen keskusliitto ry koronajulkilausumassaan 25.3 ”esittää huolensa lomautusten ja yt-neuvotteluiden kohdistumisesta naisiin”, vaikka lomautukset eivät kohdistu sukupuolen perusteella eivätkä kohtele naisia huonommin kuin miehiä. Esimerkiksi naisvaltainen terveydenhuolto on nyt ylityöllistetty ja sinne haalitaan parhaillaan työntekijöitä muilta naisvaltaisilta aloilta.
Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry vetoaa epämääräisiin, naisasianaisten itsensä tekemiin laskelmiin väittäessään miesten hyötyneen enemmän ”vuosina 2016-2018 toteutetuissa talous- ja etuusreformeissa”. Oireellista on erityisesti se, että Nytkisin ytimessä ovat käytännössä kaikkien poliittisten puolueiden naisjärjestöt. Demokraatti -verkkolehti siteeraa tätä naisjärjestöä mitään kyseenalaistamatta ( https://demokraatti.fi/koronavirus-iskee-eri-laajuudella-miehiin-ja-naisiin-sukupuoli-huomioitava-arvioissa/).
Naisjärjestöjen lisäksi myös muita toimijoita on noussut puolustamaan ”sopivaa ja oikeata” tasa-arvoa.
THL itse, huolimatta panttaamastaan miesten suuremmasta todennäköisyydestä kuolla virukseen, nostaa blogissaan esille vain terveydenhuoltoalan naisten riskin sairastua koronaan. Miesten, kuten bussinkuljettajien, poliisien tai varusmiesten koronariskeistä se ei edes mainitse. Sen mielestä vain naisten palkattomat kotityöt lisääntyvät, kun perheenjäsen sairastuu. Ei voi kuin ihmetellä, millä vuosikymmenellä THL:n ajatuksissa eletään.
Plan International vaatii vain tyttöjen puolustamista koronapandemian aikana. Poikia ei sen julkaisuissa tunnu olevan olemassakaan, vaikka se väittää olevansa lasten asialla.
Toimihenkilöliitto STTK löysi naiserityisiä ongelmia niin naisten työttömyydestä, liiallisesta työllisyydestä kuin kotitöistäkin. Tasa-arvo on liiton mielestä ihmisoikeus, mutta miesten pakollinen ilmaistyö asevelvollisuudessa ei ole sen kannanotoissa noussut koskaan esille.
Nyt, kun THL on julkaissut kuolonuhrien sukupuolijakauman, paljastavaa on se, mitä ei sanota.
Feministiselle linjalleen uskolliset YLE ja Helsingin Sanomat (HS) eivät kertoneet suomalaisten uhrien sukupuolijakaumaa tiedon julkaisemisen jälkeen. Sen sijaan HS kertoi samana päivänä esimerkiksi mustien ja vähemmistöjen sairastumisten osuuksista New Yorkissa, mitä ei voi pitää suomalaiselle lukijalle miesten kohonnutta riskiä merkittävämpänä uutisena.
YLE ja HS markkinoivat itseään luotettavuudella, mutta jättäessään kertomatta uhrien sukupuolijakauman ne laiminlyövät tiedonvälityksen objektiivisuuden ja jopa vaarantavat miesten terveyden. Tässä näkynee näiden molempien medioiden aiemmat päätökset nostaa uutisointeihin yhtä paljon molempia sukupuolia – miehiä käsittelevien juttujen kiintiö (40%) oli ehkä täyttynyt jo urheiluosioissa. Voi vain kuvitella, mikä mekkala YLEssä ja Hesarissa olisikaan, jos uhrien enemmistö olisi naisia!
Pitäisiköhän meidän suomalaisten jo pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä on oikea sukupuolten välinen tasa-arvo?
Suomessa on nyt hallitus, jossa on 12 naisministeriä ja 7 miesministeriä. Suomen tytöt pärjäävät koulussa poikia paremmin ja ero on maailman suurin. Vain miehet pakotetaan Suomessa palkatta vuodeksi armeijaan kesken aikuistumisen, samoihin aikoihin opiskelun tai töiden aloittamisen kanssa.
Tasa-arvo ei ole vielä valmis, sanotaan. Johtoryhmissä ei ole tarpeeksi naisia, toimitusjohtajina ei ole tarpeeksi naisia eikä esimerkiksi tietoalalla ole tarpeeksi naisia. Iso korjattava tasa-arvo-ongelma on se, että kaikki naiset eivät näytä haluavan noihin tehtäviin.
Naisvaltaisilla aloilla, kuten eläinlääkinnässä, oikeustieteissä tai hoiva-alalla tasa-arvo näyttää olevan kunnossa, koska nämä alat eivät nouse tasa-arvokeskusteluun. Vähän niinkuin varusmiespalveluksen velvollisuuskuviotkin.
Rahaa tasa-arvo-ongelmien kuntoon saamiseksi jaetaan anteliaasti. Valtion tämän vuoden budjetissa tasa-arvo- ja samapalkkaisuusohjelmaan on budjetoitu 500000 € ja feminististen naisjärjestöjen valtionapuun vajaat miljoona euroa. Viimemainittu on edellisvuodesta kolminkertaistettu. Kolminkertaistettu!
Mitä enemmän rahaa naisasiaan budjetoidaan, sitä enemmän siellä tuntuu olevan ongelmia. Esimerkiksi Naisjärjestöjen keskusliitto koronajulkilausumassaan 25.3 ”esittää huolensa lomautusten ja yt-neuvotteluiden kohdistumisesta naisiin”, vaikka enemmistö koronakuolleista on miehiä eivätkä lomautukset kohdistu sukupuolen perusteella. Liiton puheenjohtajana toimii feministi ja kansanedustaja Eva Biaudet (rkp).
Jotta naiset etenisivät politiikassa, puoluetuesta on ohjattava puolueiden naisjärjestöille tietty osuus. Tämä siitä huolimatta, että naiset toimivat ihan samalla tavalla miesten kanssa kaikkien puolueiden kaikissa puolue-elimissä. Vaikka joillakin puolueilla on miesjärjestöjä, niille rahaa ei korvamerkitä. Vuoden 2020 budjetin n 36 miljoonan puoluetuesta naisjärjestöille kilahtaa pari miljoonaa.
Tasa-arvo on ankkuroitu tiukasti myös valtion byrokratiaan. Voidaankin suorastaan puhua femokratiasta, kun esimerkiksi Sosiaali- ja terveysministeriön työ- ja tasa-arvo-osaston tasa-arvoyksikössä on 17 viranhaltijaa, kaikki naisia. Työ- ja tasa-arvo-osaston osuus valtion budjetista on vajaat 6 miljoonaa euroa.
Suomen hallituksen kansainvälinen tasa-arvopalkinto, joka voidaan antaa vain naisille, maksaa veronmaksajille hallinnointeineen 450000€ vuodessa.
Suomi on Euroopan unionin toiseksi väkivaltaisin maa naisille, kirjoittaa YLE antamatta lähdettä (https://yle.fi/uutiset/3-11167864). Hannu Lauerma, psykiatri ja psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri, kirjoitti Aamulehdessä 15.12.2018: ”Tilastokeskuksen tietojen valossa naisten osuus parisuhteessa tehdyistä törkeistä pahoinpitelyistä on ollut keskimäärin hieman yli 40 prosenttia. Terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisterin mukaan taas puolison tai partnerin pahoinpitelemien 20–64-vuotiaiden joukossa on ollut hoidettavana noin kaksi kertaa niin paljon miehiä kuin naisia. Tämä viittaa miesten korkeampaan kynnykseen ilmoittaa itseensä kohdistuneesta väkivallasta.”
Euroopan Kriminaalipolitiikan Instituutin Tuhansien iskujen maa -tutkkimuksen mukaan miehiin kohdistuu Suomessa enemmän väkivaltaa kuin naisiin ja parisuhteissa miehet ja naiset kokevat väkivaltaa yhtä paljon.
Suomi on allekirjoittanut yleissopimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta eli ns. Istanbulin sopimuksen, joka on jo aikaansaanut maahamme massiivisen byrokratian kuluineen. Uusin kuluerä, 300000 €, annettiin valtion tämän vuoden budjetissa Istanbulin sopimuksen yhteensovittamiselimen toimintaan. Uutena naiseränä on samalla myönnetty naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan määräraha 200000 €. Selvää on, että tuollainen raportoija löytää ja raportoi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, jollei muuten niin pitääkseen työpaikkansa.
Suomessa toimii myös ns. tasa-arvovaltuutettu esikuntineen miljoonan euron vuosibudjetilla. Varusmiespalvelukseen valtuutettu ei ole voinut puuttua, koska se on lakiin kirjatusti miesten juttu. Naisten ongelmiin valtuutettu puuttuu tomerasti, vaikka ne vaatisivat lakimuutoksia.
Tervetuloa, yhä kalliimmaksi ja kauemmaksi horisonttiin käyvä tasa-arvo!
Parranajovälineitä valmistava Gillette on käynnistänyt juuri uuden mainoskampanjan, jolla yritys aikoo sanojensa mukaan muuttaa maailmaa. Kampanjan tähtäimessä on, ajalle tyypilliseen tapaan, myrkyllinen maskuliinisuus. Tämän myyttisen taruolennon kukistamiseksi Gillette vaatii kaikkia miehiä kantamaan vastuunsa ja muuttamaan käytöstään. Gilletten mainoskampanja on herättänyt paljon kritiikkiä ympäri maailmaa, etenkin miesasia-aktivistien parissa.
Mitä vikaa on mainoksessa, jolla pyritään Gilletten ilmoituksen mukaan vastustamaan ahdistelua, kiusaamista ja väkivaltaa? Ahdistelu, kiusaaminen ja väkivalta eivät tietenkään ole hyväksyttäviä asioita. Niitä on pyrittävä kitkemään kaikin keinoin. Mainoksessa on se vika, että siinä kuvataan nimenomaan miehet ahdisteleviksi, ja väkivaltaisiksi kiusantekijöiksi. Tämä on yksiselitteisesti valhe. Ahdisteluun, kiusaamiseen ja väkivaltaan syyllistyvät tunnetusti naisetkin. Valtaosa miehistä on joka suhteessa kunnon ihmisiä, jotka eivät ole tehneet mitään pahaa kenellekään. Ylivoimainen valtaosa miehistä ei kiusaa, ahdistele tai käyttäydy väkivaltaisesti, eikä hyväksy sellaista käytöstä muutenkaan. Eikä tässä ole mitään uutta tai poikkeuksellista, vaan herrasmiesmäistä, jopa ritarillista, käytöstä on etenkin länsimaissa (jonne mainos on erityisesti suunnattu) ihannoitu jo vuosisatojen ajan. Gilletten perusteettomasti mustamaalamat kunnon miehet työskentelevät kovasti, pitävät tunnollisesti lähimmäisiensä hyvinvoinnista huolta ja kohtelevat kaikkia ympärillään herrasmiesmäisen kohteliaasti. He puolustavat, tukevat ja auttavat heikkoja ja syrjittyjä. He ovat kukin omalla tavallaan ja tyylillään miehekkäitä miehiä, eikä siinä ole yhtään mitään myrkyllistä tai ongelmallista. Toki mainoksessa todetaan, että jotkut (“some“, eli siis selvä vähemmistö) miehet olisivat jo ymmärtäneet muuttaa pahat tapansa, ja olisivat vihdoin alkaneet käyttäytyä ihmisiksi (epäilemättä koettuaan “valaistumisen” aamuisen parranajonsa lomassa), mutta valtaosan miehistä Gillette leimaa mainoksellaan aivan surutta ja täysin kiistattomasti (kiistäjiä on kyllä sittemmin riittänyt). On erittäin loukkaavaa antaa ymmärtää, että miesten enemmistön käytöksessään olisi (ollut) jotain moitittavaa. Nämä miehet eivät todellakaan tarvitse alentuvaa ohjailua, opastusta tai käytösopetusta miltään ylikansalliselta ja ylimieliseltä monialayritykseltä tai sen mainostoimistolta. Heillä ei ole mitään syytä muuttaa mitään tai muuttua millään tavoin, vaikka Gillette ei näytä hyväksyvän edes heidän olemassaoloaan. Kaikessa hiljaisuudessa juuri nämä miehet pitävät yhteiskunnan pyörät pyörimässä. Todellinen tasa-arvo-ongelma on siinä, etteivät nämä miehet saa nyky-yhteiskunnassa sitä arvostusta ja kunnioitusta, jonka he ehdottomasti ansaitsevat. Jos Gillette haluaisi edistää mainonnallaan jotain hyvää, se jakaisi näille miehille tunnustusta, eikä mustamaalaisi heitä sukupuolensa perusteella huonosti käyttäytyviksi häiriköiksi. Miksi miehiä on niin vaikea esittää mainonnassa positiivisessa valossa?
Pahinta Gilletten mainoskampanjassa on se, että se leimaa kaikki miehet ryhmänä. Miehet ovat ainoa kansanryhmä, jonka kohdalla voidaan toimia näin ala-arvoisesti. Jos mistään muusta ihmisryhmästä esittäisi mainonnassa vastaavia negatiivisia yleistyksiä ja stereotypioita, joutuisi tekemisistään vastuuseen. Seurauksena olisi vihapuhesyytöksiä, irtisanomisia, julkisia anteeksipyyntöjä ja mahdollisesti jopa oikeudenkäyntejä. Tasa-arvoisessa ja oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa ei voi olla sijaa tällaiselle kaksinaismoralismille. Niinpä Gilletten kampanjaa on arvioitava aivan samoilla kriteereillä, jolloin se on väistämättä todettava perusteitaan myöten seksistiseksi ja miesvihamieliseksi. Jopa vihapuheeksi ja kiihotukseksi kansanryhmää kohtaan. Gilletten mainoksen mukaan jokainen mies olisi henkilökohtaisesti vastuussa kaikkien muiden miesten käytöksestä. Näin asia ei tietenkään ole. Kollektiivisen syyllisyyden periaate ei kerta kaikkiaan kuulu länsimaiseen sivistys- ja oikeusvaltioon. Se on menneisyyden kaikuja 1900-luvun totalitaarisista diktatuureista. Jokainen mies, kuten jokainen nainenkin, vastaa vain omista tekemisistään ja tekemättä jättämisestään, ei kenenkään muun. Gilletten mainoksessa näkyy myös perinteisen miehiä kahlitsevan sukupuolistereotypian vaikutus. Tämän stereotypian mukaan miesten odotetaan itse kantavan vastuuta ja muuttavan maailmaa ihan omin avuin, ilman mitään empatiaa tai tukea. Miksi miesten pitäisi alistua jälleen kerran näin epäkiitolliseen ja raskaaseen rooliin? Jos maailmaa halutaan todella muuttaa tasa-arvoisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi paikaksi jokaiselle, kaikkien on kannettava yhdessä kortensa kekoon. Naisilla on iso rooli miesten aseman parantamisessa ja päinvastoin.
Gilletten mainoskampanjan kriitikoille on vastattu perinteiseen tyyliin asettamalla heidän miehisyytensä kyseenalaiseksi ja kehottamalla heitä miehistymään. Näin ”nokkelat” kommentit kertovat eniten niiden esittäjien arvomaailmasta ja maailmankatsomuksesta. Miksi miehen pitäisi vain hiljaa alistua osaansa ja stoalaisesti ottaa loukkaukset vastaan? Eikö miehekästä ole juuri se, että pitää puolensa ja ottaa rohkeasti kantaa havaitsemiinsa yhteiskunnallisiin epäkohtiin? Gillette on itse huonosti käyttäytyvä ja ylimielinen koulukiusaajayritys, jonka öykkäröintiin ei miestenkään tarvitse enää 2010-luvulla mukisematta tyytyä. Näin murretaan jälleen yksi miehiä kahlitseva sukupuolistereotypia. Toiset Gilletten puolustajista ovat vastanneet kritiikkiin esittämällä epäilyksensä siitä, että kriitikot olisivat itse saattaneet syyllistyä epäasialliseen käytökseen. Käytännössä he siis antavat tukensa Gilletten pyrkimykselle mustamaalata kaikki miehet sukupuolensa perusteella häiriköiksi. Todellisuudessa kyse on tietenkin siitä, että Gilletten miehiin kohdistamat syytökset ovat perättömiä. Perättömistä syytöksistä suuttuminen on aivan oikeutettua ja perusteltua. Ja, kuten yllä tulijo todettua, on aina niitä, jotka yrittävät epätoivoisesti väittää, ettei mainoksessa olisi esitetty, mitä siinä nimenomaan esitettiin.
Leppoisampana palautteena Gilletten kriitikoita kohtaan on huomautettu, että kyse on vain yhdestä mainoskampanjasta. Mitä väliä yhdellä mainoksella lopulta on? Jos kyse todella olisi vain yhdestä mainoksesta, sillä ei olisikaan suurta väliä, mutta itse asiassa Gilletten mainoskampanja on vain pieni osa miesvihamielisyyden valtavirtaistumista. Pisara meressä. Niinpä Gillette ansaitsee kuulla kunniansa.
Tietenkin Gilletten mainoskampanjan taustalla on viime kädessä, maailmanparantamisen sijasta, kyyninen pyrkimys lisätä myyntiä ja parantaa yrityksen tulosta. Kun yrityksen mainoskampanja herättää vilkasta keskustelua ja suuria tunteita – puolesta ja vastaan, saa yritys halvalla paljon näkyvyyttä. Vastaavaa huomiota olisi vaikeaa ja kallista rahalla ostaa. Gilletten oletuksena on, että kaikesta negatiivisesta palautteesta huolimatta suuri osa potentiaalisista kuluttajista ei välitä kohusta mitään, vaan kauppaan mennessään ostaa iloisena julkisuuden kautta niin tutuksi käyneen tuotteen. Niinpä Gilletteen ei pure vain kriittisen palautteen antaminen, vaan sen tuotteet on asetettava boikottiin. Vain boikotti voi tuottaa toivotun tuloksen.
Gilletteen, kuten muihinkin yrityksiin, boikotin aiheuttama myyntilukujen lasku puree varmuudella. Se pakottaa yrityksen arvioimaan uudelleen toimintatapojaan ja mainontaansa. Kuluttaja on aina oikeassa, ja kuluttajalla on valtaa. Aiheesta on turha väitellä sen pidempään sosiaalisen median besserwissereiden ja maailmanparantajien kanssa. Pieni kulutuspäätös riittää, kunhan se pitää ja sen tekee tarpeeksi moni. Onneksi Gilletten järkyttävän ylihintaisille, laadultaan korkeintaan keskinkertaisille ja ympäristöä kohtuuttomasti kuormittaville kertakäyttötuotteille on olemassa runsaasti parempia vaihtoehtoja. Gillette tyytyköön kampanjansa puolustelijoilta keräämiinsä rahoihin.
Tasa-arvon uranuurtaja 