Kansainvälistä miestenpäivää vietetään 19.11. Suomessa tätä merkkipäivää ei perinteisesti ole huomioitu lainkaan, sillä suomalaisessa tasa-arvopolitiikassa vallalla olevan valtiofeministisen linjan mukaisesti tasa-arvon on katsottu olevan vain naisten oikeus. Niinpä mm. verorahoitteinen Yleisradio tuottaa kansainvälisen naistenpäivän aikaan kymmenittäin juttuja naisten asemasta ja oikeuksista, mutta jättää kansainvälisen miestenpäivän useimmiten täysin huomiotta. Uutisia miesten ja poikien tasa-arvo-ongelmista, asemasta ja oikeuksista ei YLE:n kanavilta kansainvälisenä miestenpäivänä löydy, koska Yleisradion toimituksellinen johto on päättänyt, ettei sellaisia tarvitse tehdä. Sama linja on havaittavissa myös suomalaisten viranomaisten ja poliittisten päättäjien ulostuloissa; siinä missä kansainvälisen naistenpäivän ympärille on luotu viikkoja kestävä tiedotustulitus, kansainvälinen miestenpäivä kuitataan useimmiten vain viime hetkellä laaditulla ja täysin tyhjänpäiväisellä hyvän miestenpäivän toivotuksella.
Jos kansainvälinen miestenpäivä kuitenkin, yllä mainitusta perinteestä huolimatta, muistetaan huomioida, on hyvin todennäköistä, että aiheeseen liittyvässä uutisessa, kolumnissa, pääkirjoituksessa, tiedotteessa tai toivotuksessa todetaan jotain tällaista: ”Kansainvälisenä miestenpäivänä on tärkeää korostaa, että mieskuva on ahdas ja miehiä kahlitseva. Perinteinen miehen rooli pitäisi purkaa. Miesten ja poikien pitäisi saada ilmaista tunteitaan ja olla herkkiä. Hyvää kansainvälistä miestenpäivää!”. Tämä ei ole suora tai sanatarkka sitaatti mistään yksittäisestä miestenpäivän viestistä, vaan enemmänkin synteesi vuosien mittaan vastaan tulleista kirjoituksista. Tätä voisi kutsua tavanomaiseksi miestenpäivän toivotukseksi.
Eikö tällainen tavanomainen miestenpäivän toivotus ole kaikessa stereotyyppisyydessään ja ennalta-arvattavuudessaan kuitenkin pohjimmiltaan positiivinen ja poikia sekä miehiä tukeva kannanotto? Päällisin puolin viesti tietenkin vaikuttaa myönteiselle: ahtaista ja kahlitsevista odotuksista on eittämättä hyvä astua avaraan vapauteen. Kukapa voisi olla sitä vastaan?
Tarkempi analyysi kuitenkin paljastaa suuria ongelmia tässä tavanomaisessa kansainvälisen miestenpäivän toivotuksessa. Ensinnäkin kansainvälisen miestenpäivän toivotukset vuosien ja vuosikymmenten varrelta on helppoa tiivistää yhdeksi synteesiksi siitä syystä, että vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen viesti on sama ja muuttumaton. Taustalla tuntuu olevan ajatus siitä, että kunhan vain mieskuva laajenee ja miehet vapauttavat itsensä ahdistavien ja traditionaalisten sukupuolirooliodotusten kahleista, niin kaikki on miesten ja poikien elämässä kunnossa. Mitään tasa-arvo-ongelmia heillä ei enää sen jälkeen ole.
On vähintäänkin erikoista, jos miesten ja poikien asemasta ei osata sanoa mitään muuta. Miesten ja poikien tasa-arvo-ongelmat ovat niin monilukuisia, että vaikka joka vuosi nostaisi niistä uuden teeman esille, ne eivät loppuisi useammassakaan vuosikymmenessä kesken. Ei voi välttyä vaikutelmalta, ettei tavanomaiseen miestenpäivän toivutukseen turvautuva tiedä juuri mitään miesten ja poikien ongelmista ja asemasta. Asiantuntemattomuus on tietysti helpointa peittää toistamalla vuodesta toiseen samaa mantraa.
Mieskuvan ja tunneilmaisun sijasta miesten ja poikien keskeisimmät tasa-arvo-ongelmat liittyvät Suomessa pitkälti miehiä ja poikia syrjivään lainsäädäntöön ja viranomaisiin. On olennaista ymmärtää, että vaikka mieskuva Suomessa muuttuisi millaiseksi ja vaikka miehet ja pojat muuttuisivat herkkääkin herkemmiksi, ei sillä olisi vähäisintäkään vaikutusta miehiä ja poikia syrjivään lainsäädäntöön tai miehiin ja poikiin kohdistuvaa sukupuolisyrjintää harjoittaviin viranomaisiin. Miehiä ja poikia sukupuolen perusteella syrjivä lainsäädäntö (asevelvollisuuslaki, tasa-arvolaki, rikoslaki), poikien syrjintä kouluarvostelussa, nuorten miesten syrjäytyminen, miesten itsemurhat, asunnottomuus, päihdeongelmat, lyhyempi elinajanodote, isien kaltoinkohtelu huoltajuuskiistoissa yms. lukemattomat ongelmat voidaan voittaa vain, jos lainsäädäntöä ja viranomaisten toimintaa muutetaan ja miesten ja poikien aseman parantamiseen kohdennetaan paljon nykyistä enemmän yhteiskunnan resursseja. Miesten ja poikien aseman parantaminen Suomessa edellyttää väistämättä konkreettisia lainsääsäädännöllisiä, hallinnollisia ja taloudellisia muutoksia nykyisiin rakenteisiin ja toimintatapoihin. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa pitää luopua traditionaalisen naiskeskeisestä (gynosentrisestä) tasa-arvopolitiikan linjasta. Käytännössä ja konkreettisesti se merkitsisi suurta murrosta perinteisiin valta-asemiin tasa-arvopolitiikassa ja resurssien mittavaa uudelleenjakoa. On selvää, että tavanomaiseen miestenpäivän toivotukseen turvautuvat tahot eivät halua tällaista muutosta, sillä se vaarantaisi heidän omat etuoikeutetut asemansa. Siksi he mieluummin puhuvat siitä, miten miesten ja poikien pitäisi muuttua.
Toinen tavanomaisen miestenpäivän toivotuksen ongelmakohta on sen perustuminen varsin stereotyyppisille oletuksille siitä, millaisia miehet ja pojat ovat ja millaista miehen tai pojan elämä Suomessa on. Oletetaan, että miesten ja poikien elämä on perinteisten sukupuoliroolien kahlitsemaa ja oletetaan, että miehet ja pojat perinteisen miehen mallin mukaan eivät ilmaisisi tunteitaan. Näissä oletuksissa sivuutetaan täysin yhteiskunnassa, kulttuurissa ja sitä myöten tietenkin myös miehiin ja poikiin kohdistuvissa odotuksissa vuosien ja vuosikymmenten mittaan tapahtunut muutos. Suomi on nykyään asenneilmapiiriltään huomattavasti suvaitsevampi maa kuin vielä muutamia vuosikymmeniä sitten ja niinpä tämän päivän pojat ja nuoret miehet kasvavat monessa suhteessa hyvin erilaisessa maailmassa, kuin viime vuosituhannella varttuneet. Siitä, että vaikkapa sota-aikana miesten on odotettu kestävän kovia paineita ja kauheita tilanteita valittamatta tai tunteenpurkauksiin sortumatta, ei voi oikein päätellä mitään siitä maailmasta, jossa mieheksi nyt kasvetaan. Tavanomaisen miestenpäivän toivotuksen esittäjät ovat jämähtäneet menneisyyteen. He eivät ymmärrä, tai myönnä, maailman ja miesten ja poikien elämän muuttuneen. Heidän olisi syytä tutustua miesten ja poikien arkitodellisuuteen. He saattaisivat yllättyä.
Lisäksi on harhaluulo kuvitella, että miehet ja pojat eivät olisi jossain menneisyyden vaiheessa ilmaisseet tunteitaan. Suuri osa ihmiskunnan historian kulttuuriperinnöstä perustuu miesten tunneilmaisulle, puhuttiinpa kirjallisuudesta, kuvataiteesta tai vaikkapa elokuvasta. Ympäröivä kulttuuri on vaikuttanut tietenkin siihen, millainen tapa ilmaista tunteitaan on yleisesti hyväksytty, mutta tunteitaan miehet ja pojat ovat ilmaisseet aina. Ei ole mitään syytä vaieta menneisyyden vääryyksistä ja epäoikeudenmukaisuuksista, mutta menneisyydestäkin on puhuttava rehellisesti ja tosiasioihin perustuen.
Keskimäärin pojat ja miehet ovat tunneilmaisussaan epäilemättä jonkin verran pidättyväisempiä ja vähemmän verbaalisia kuin tytöt ja naiset. Koska tilanne vaikuttaa olevan varsin universaalisti tämä, on syytä olettaa, että asiaan vaikuttavat kulttuuristen tekijöiden lisäksi myös sukupuolten väliset biologiset erot. Ajatus siitä, että miesten ja poikien pitäisi muuttua samanlaisiksi kuin tytöt ja naiset, ei ole tuore, mutta se on haitallinen. Tasa-arvoa ei edistetä tasapäistämisellä ja miesten ja naisten puristamisella samaan muottiin. Ahtaiden sukupuoliroolien kahleista ei vapauduta, jos yhdenlainen roolimalli korvataan toisenlaisella, mutta ihan yhtä kahlitsevalla, vastenmielisellä ja rajoittavalla sukupuoliroolimallilla. Miesten ja poikien on kelvattava juuri sellaisina, kuin he ovat ja he itse haluavat olla. On hyväksyttävää toivoa miehille ja pojille lisää vapautta, mutta ei ole hyväksyttävää vaatia, tai oikeastaan edes toivoa, millaisia miesten ja poikien tulisi olla. Olennaista tässä suhteessa on se, että miehet ja pojat ovat tutkitusti tyytyväisempiä elämäänsä ja kärsivät vähemmän mielenterveysongelmista kuin naiset ja tytöt. Suurin osa miehistä ja pojista ei selvästikään koe, että he eläisivät ahdistavan miehen mallin kahleissa. He päinvastoin tuntevat, että he voivat vaikuttaa itse elämäänsä ja toteuttaa itseään haluamallaan tavalla.
Tunteiden ilmaisu, tai luonteenpiirteet, kuten herkkyys, ovat tietysti paitsi ajankohdan ympäröivään kulttuuriin ja biologiseen sukupuoleen sidottuja, niin myös yksilöllisiä. On poikia ja miehiä, jotka ovat herkempiä ja ilmaisevat tunteitaan avoimemmin kuin toiset pojat ja miehet. Tunteitaan voi myös ilmaista monin eri tavoin. Jollekin miehelle esimerkiksi erokriisissä voi olla hyväksi päästä purkamaan tuntojaan puhumalla, joku toinen taas saattaa purkaa pahaa oloaan vaikkapa kuntoilemalla tai halkoja hakkaamalla. Olennaista on se, että miehet ja pojat saavat olla sellaisia, kuin he luonnostaan ovat ja haluavat olla. Erilaisuuden suvaitsemisessa ja hyväksymisessä meillä on varmasti kaikilla aina kehittämisen varaa, mutta suvaitsevaisuuden on tasapuolisesti koskettava kaikenlaisia miehiä ja poikia, eikä vain heitä, jotka täyttävät käytöksellään tavanomaisen miestenpäivän toivutuksen esittäjien heille asettamat toiveet ja odotukset. Tärkeää on tietysti myös se, että miesten erilaiselle tunneilmaisulle annetaan tilaa ja oikeanlaista, kannustavaa tukea. Tässä suhteessa on esimerkiksi tärkeää, että meillä on erokriisiin joutuneille miehille tarjolla vertaistukea miesryhmien muodossa, mutta myös tarvittaessa ammattilaistenkin tarjoamaa apua. Jälleen kerran havaitaan, että miesten tasa-arvo-ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan myös yhteiskunnalta taloudellista tukea.
Ikävä kyllä, usein juuri ne tahot ja toimijat, jotka miestenpäivän juhlapuheissaan väittävät toivovansa miesten ja poikien ilmaisevan avoimemmin itseään ja tunteitaan, suhtautuvat äärimmäisen vihamielisesti ja torjuvasti siihen, että pojat ja miehet kertovat avoimesti kohtaamastaan sukupuolisyrjinnästä ja tasa-arvo-ongelmistaan. Miesasialiikkeen toiminnassa on saanut toistuvasti tottua siihen, että täysin asialliset ja hyvin perustellut puheenvuorot miesten ja poikien tasa-arvo-ongelmista ja oikeuksista tyrmätään ”itkemisenä” tai kehotuksilla ”miehistyä”. Avoimuutta on miehiltä ja pojilta turha toivoa lisää, jos ei ole avoimin mielin ole valmis kuuntelemaan heitä ja myös kunnioittamaan heidän oikeuttaan ilmaista itseään vapaasti. Jos miehille ja pojille halutaan lisää väljyyttä ja vapautta olla, millaisia he itse haluavat, on sille vapaudelle annettava aidosti tilaa ja mahdollisuus, vaikka lopputulos ei aina olisikaan omien toiveiden ja odotusten mukainen.
Tavanomaisissa miestenpäivän toivotuksissa korostuu ikävällä tavalla se, miten traditionaalisille sukupuolirooleille niitä esittävien maailmankuva edelleen rakentuu. Poikien ja miesten on muututtava ja muutettava maailmaa. Heidän on itse ratkaistava tasa-arvo-ongelmansa, jotka (pohjimmiltaan) johtuvat vain heidän omasta käytöksestään, eivät ympäröivän yhteiskunnan rakenteista (kuten lainsäädännöstä). Naisille ja tytöille ei koskaan puhuta näin. He eivät ole koskaan omalla toiminnallaan vastuussa mistään tasa-arvo-ongelmistaan. Sellaisen esittäminen olisi syyllistämistä. Eikä heiltä koskaan vaadita omatoimisuutta tasa-arvo-ongelmien ratkaisemista, saati muuttumista toisenlaisiksi. Jokaisen naisen ja tytön on kelvattava sellaisena, kuin hän on, ja koko yhteiskunnan, pojat ja miehet erityisesti mukaan luettuina, odotetaan ryhtyvän pyyteettömästi tasa-arvotalkoisiin niiden rakenteiden ja asenteiden muuttamiseksi, joista naisten ja tyttöjen tasa-arvo-ongelmien katsotaan johtuvan. Pohjimmiltaan tätä stereotyyppisen mustavalkoista maailmankuvaa voi pitää paitsi miesvihamielisenä (misandrisena), niin myös naisvihamielisenä (misogyynisenä), koska siinä naisille ja tytöille on varattu vain avuttoman ja viattoman objektin rooli. Maailman aktiivinen muuttaminen jää yksin poikien ja miesten vastuulle.
Tavanomainen miestenpäivän toivotus kumpuaa pohjimmiltaan intersektionaalisesta feministisestä ideologiasta, joka on täysin todellisuudesta vieraantunut. Jos sukupuolten välistä tasa-arvoa todella tavoitellaan, meidän on lähtökohtaisesti hyväksyttävä se, ettei maailma ole mustavalkoinen. Pojat ja miehet ovat ihan yhtä arvokkaita ja yhtä haavoittuvia kuin naiset ja tytöt. On luovuttava syyllistämästä syrjittyjä miehiä ja poikia ongelmistaan. Vastuu miesten ja poikien aseman muuttamisesta paremmaksi ei kuulu vain miehille ja pojille. Jotta pojat ja miehet voisivat aidosti olla vapaita olemaan sellaisia, kuin he haluavat, se vaatii tasa-arvotyötä ja asennemuutosta myös naisilta ja tytöiltä. Meidän on yhdessä muutettava niitä yhteiskunnan rakenteita, lainsäädäntö mukaan lukien, jotka ovat miesten ja poikien tasa-arvoisten oikeuksien toteutumisen tiellä.
Tasa-arvon uranuurtaja 