Ihmisoikeudet ja intersektionaalisuus

 

Tasa-arvokeskustelussa vaikuttaa jatkuvasti siltä, että osapuolet puhuvat aidosti toistensa ohi. He eivät kiistä toistensa näkemyksiä eivätkä huuda toista hiljaiseksi peittääkseen oman argumenttinsa tyhjyyttä. He eivät kerta kaikkiaan ymmärrä toistensa näkemystä. Asiat, joilla he pointtinsa perustelevat, ovat yksinkertaisia ja ymmärrettäviä. Taustalla on jotain muuta, mikä estää heitä näkemästä vastapuolen logiikkaa.

Jos maailmankäsitykset ovat tarpeeksi kaukana toisistaan, alkavat ihmiset ajatella eri kieliopeilla. Kyse ei ole varsinaisesti kielestä vaan siitä, miten ajattelu etenee loogisesti asiasta toiseen konepellin alla, piuhojen tasolla. Miksi joku ei voi ymmärtää, että jokaisen puheenvuoro on yhtä tärkeä syntyperästä riippumatta? Miksi toinen ei vain hyväksy, että sorretun ääni painaa enemmän?

Tällä hetkellä vastakkain ovat yksilökeskeinen ja ryhmäkeskeinen maailmankuva. Hienommin sanottuna individualistinen ja kollektivistinen maailmankuva. Tai yksilöidentiteettiin ja ryhmäidentiteettiin perustuva maailmankuva. Näiden ero on yksinkertainen, mutta muodostaa perustan kaikelle ihmisiä koskevalle ajattelulle.

Individualistinen maailmankäsitys perustuu yksilöön. Tämä on länsimaisen ajattelutavan peruskivi. Oikeuskäsitys perustuu yksilöiden tasa-arvoon syntyperästä riippumatta. Kukin on vastuussa vain omista tekemisistään eikä häntä voi syyttää suvun, sukupuolen tai rodun perusteella. Yksilökeskeinen oikeus huipentuu ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen. Ihmisoikeuksien rikkomista pidetään siinä määrin vakavana, että sitä varten on olemassa kansainvälinen tuomioistuin, joka toimii kansallisten lakien yläpuolella.

Kollektivistinen maailmankuva perustuu ryhmään, johon ihminen kuuluu. Häntä arvioidaan sen mukaan, mikä hän on, ei sen mukaan kuka hän yksilönä on. Mitä hän tekee, ajattelee ja miten hän kohtelee toisia ei merkitse paljoakaan. Ryhmä on historian saatossa määräytynyt esimerkiksi suvun, klaanin tai heimon mukaan ja moderneina aikoina kansallisuuden mukaan. Siihen synnytään, sitä ei voi valita. Siitä ei voi oikeastaan päästä eroon ja jos ryhmästä heitetään ulos, ei ole enää kukaan.

Jalkapallon MM-kisat ja Suomi–Ruotsi-maaottelut perustuvat ryhmäidentiteettiin. Tässä yhteydessä yksilö tuntee kuuluvansa ryhmään, joka määrittyy kansallisuuden perusteella. Tältä pohjalta otetaan mittelö hyvässä hengessä ja jaetaan mitalit. Toisaalta myös heimosodat ja kansanmurhat perustuvat ryhmäidentiteettiin, jossa toinen osapuoli nähdään tapettavissa määrin hirveänä.

Feminismi on kollektivistinen ajatusmaailma. Se hahmottaa maailmaa pääasiassa kahden ryhmän kautta: miehet ja naiset. Tämän mukaan tehdään jako alistajiin sekä alistettuihin ja haetaan vastakkainasettelua näiden välillä oikeuden puolesta. Jos kysytään satunnaiselta kaduntallaajalta, ovatko miehet alistaneet naisia vuosituhansia, mitä hän todennäköisesti vastaa? Intersektionaalinen feminismi jakaa ihmiset vielä useampien kategorioiden mukaan: sukupuoli, rotu, seksuaalisuus, sukupuoli-identiteetti, vammaisuus ja niin edelleen.

Nämä ryhmät laitetaan samaan asetelmaan kuin aiemman aallon feminismissä, eli on sortajia ja sorrettuja. Sortajat täytyy paljastaa ja ottaa heiltä valta pois. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ihmiset jaetaan ryhmiin syntyperän mukaan, asetetaan moraaliseen puntariin ja aletaan ruotia, kuka on paha ja kuka hyvä. Tässä piilee ilmeinen ongelma: jos lähtökohdat ovat harhaiset, päädytään katastrofiin.

Mitä, jos yleistykset syntyperään eivät pidäkään paikkaansa? Jos jokaista pitäisi sittenkin arvioida omien tekojensa mukaan ja syyttämällä häntä syntyperän takia tehdäänkin valtava virhe? Päädytään perättömästi syyttämään yksilöä valtavista rikoksista: naisviha, rasismi, homofobia, sorto, väkivalta. Rangaistukset ovat vastaavasti raskaat: sortajan täytyy menettää kaikki. Opiskelupaikkoja jaettaessa heidät siirretään takariviin. Työelämässä he saavat työpaikan viimeisenä. Keskustelussa he puhuvat pahnan pohjimmaisena, jos ollenkaan. On siis luotu järjestelmä, joka on läpeensä seksistinen ja rasistinen, joka käyttää seksuaalisuutta lyömäaseena. Se syrjii ihmisiä perustein, joita yksilö ei voi itse valita. Tältä tilanne vaikuttaa länsimaisen, yksilökeskeisen oikeuden läpi katsottuna.

Tässä se juju onkin. Intersektionalismin maailmankuvassa pitää nimenomaan toimia edellä mainitulla tavalla. Käsitykset oikeudenmukaisuudesta ovat suoraan törmäyskurssilla länsimaisen oikeuden kanssa. Ihmisoikeudet ovat yksilön oikeuksia. Jos yksilö katoaa kuvioista, katoavat myös yksilön oikeudet – ja sitä myötä ihmisoikeudet. Intersektionalisteille oikeus toteutuu ryhmien välillä. Yksilöllä ei ole merkitystä, koska yksilö perustavalla tavalla puuttuu koko kuviosta.

Otetaan esimerkki työelämästä. Työpaikalle halutaan tasainen sukupuolijakauma, eli puolet miehiä, puolet naisia. Halutaan lopputuloksen tasa-arvo, jossa ihmisryhmät ovat prosenttiosuuksilla tasapainossa keskenään. Tämä on intersektionalistien ajatus tasa-arvosta. Hakijoista kuitenkin 80 % on miehiä. Lopputuloksen tasa-arvoon päästään vain syrjimällä miespuolisia työnhakijoita. Toisin sanoen tasa-arvo vaatii sukupuolisyrjintää. Ihmisoikeusrikkomuksesta on tullut sallittu, mutta ei pelkästään sallittu. Siitä on tullut moraalinen velvollisuus.

Sama pätee rotuun, seksuaalisuuteen ja kaikkiin muihin kriteereihin, joilla intersektionalistit jakavat ihmiset moraalisiin kasteihin. Tasa-arvon välineet ovat itse asiassa rotusyrjintää ja seksuaalista syrjintää. Ihmisoikeuksien julistuksen mukaan siis. Tässä tulee vastaan alussa mainittu kielioppien ero. Ajattelutavat ovat niin erilaiset, että puhujat päätyvät toistamaan argumenttinsa kerta toisensa jälkeen ja ovat aidosti ihmeissään, miksi toinen ei vain tajua.

Länsimainen ajattelutapa on perustavanlaatuisesti yksilökeskeinen. Siinä määrin, että länsimainen yksilö ei sitä juurikaan tiedosta. Intersektionalistien irtiotto länsimaisesta kulttuurista on paljon isompi, kuin valtavirrassa on ymmärretty. He eivät allekirjoita länsimaista perusperiaatetta eli ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta. Heidän oikeuskäsityksensä ei yksinkertaisesti pysty kunnioittamaan yksilöä. Kollektivistinen maailmankuva koostuu ryhmistä, piste. Sinä olet sinun syntyperäsi ja saat ansiosi mukaan.