Tasa-arvo ei ole vielä valmis, sanotaan. Johtoryhmissä ei ole tarpeeksi naisia, toimitusjohtajina ei ole tarpeeksi naisia eikä esimerkiksi tietoalalla ole tarpeeksi naisia. Iso korjattava tasa-arvo-ongelma on se, että kaikki naiset eivät näytä haluavan noihin tehtäviin.
Naisvaltaisilla aloilla, kuten eläinlääkinnässä, oikeustieteissä tai hoiva-alalla tasa-arvo näyttää olevan kunnossa, koska nämä alat eivät nouse tasa-arvokeskusteluun. Vähän niinkuin varusmiespalveluksen velvollisuuskuviotkin.
Rahaa tasa-arvo-ongelmien kuntoon saamiseksi jaetaan anteliaasti. Valtion tämän vuoden budjetissa tasa-arvo- ja samapalkkaisuusohjelmaan on budjetoitu 500000 € ja feminististen naisjärjestöjen valtionapuun vajaat miljoona euroa. Viimemainittu on edellisvuodesta kolminkertaistettu. Kolminkertaistettu!
Mitä enemmän rahaa naisasiaan budjetoidaan, sitä enemmän siellä tuntuu olevan ongelmia. Esimerkiksi Naisjärjestöjen keskusliitto koronajulkilausumassaan 25.3 ”esittää huolensa lomautusten ja yt-neuvotteluiden kohdistumisesta naisiin”, vaikka enemmistö koronakuolleista on miehiä eivätkä lomautukset kohdistu sukupuolen perusteella. Liiton puheenjohtajana toimii feministi ja kansanedustaja Eva Biaudet (rkp).
Jotta naiset etenisivät politiikassa, puoluetuesta on ohjattava puolueiden naisjärjestöille tietty osuus. Tämä siitä huolimatta, että naiset toimivat ihan samalla tavalla miesten kanssa kaikkien puolueiden kaikissa puolue-elimissä. Vaikka joillakin puolueilla on miesjärjestöjä, niille rahaa ei korvamerkitä. Vuoden 2020 budjetin n 36 miljoonan puoluetuesta naisjärjestöille kilahtaa pari miljoonaa.
Tasa-arvo on ankkuroitu tiukasti myös valtion byrokratiaan. Voidaankin suorastaan puhua femokratiasta, kun esimerkiksi Sosiaali- ja terveysministeriön työ- ja tasa-arvo-osaston tasa-arvoyksikössä on 17 viranhaltijaa, kaikki naisia. Työ- ja tasa-arvo-osaston osuus valtion budjetista on vajaat 6 miljoonaa euroa.
Suomen hallituksen kansainvälinen tasa-arvopalkinto, joka voidaan antaa vain naisille, maksaa veronmaksajille hallinnointeineen 450000€ vuodessa.
Suomi on Euroopan unionin toiseksi väkivaltaisin maa naisille, kirjoittaa YLE antamatta lähdettä (https://yle.fi/uutiset/3-11167864). Hannu Lauerma, psykiatri ja psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri, kirjoitti Aamulehdessä 15.12.2018: ”Tilastokeskuksen tietojen valossa naisten osuus parisuhteessa tehdyistä törkeistä pahoinpitelyistä on ollut keskimäärin hieman yli 40 prosenttia. Terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisterin mukaan taas puolison tai partnerin pahoinpitelemien 20–64-vuotiaiden joukossa on ollut hoidettavana noin kaksi kertaa niin paljon miehiä kuin naisia. Tämä viittaa miesten korkeampaan kynnykseen ilmoittaa itseensä kohdistuneesta väkivallasta.”
Euroopan Kriminaalipolitiikan Instituutin Tuhansien iskujen maa -tutkkimuksen mukaan miehiin kohdistuu Suomessa enemmän väkivaltaa kuin naisiin ja parisuhteissa miehet ja naiset kokevat väkivaltaa yhtä paljon.
Suomi on allekirjoittanut yleissopimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta eli ns. Istanbulin sopimuksen, joka on jo aikaansaanut maahamme massiivisen byrokratian kuluineen. Uusin kuluerä, 300000 €, annettiin valtion tämän vuoden budjetissa Istanbulin sopimuksen yhteensovittamiselimen toimintaan. Uutena naiseränä on samalla myönnetty naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan määräraha 200000 €. Selvää on, että tuollainen raportoija löytää ja raportoi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, jollei muuten niin pitääkseen työpaikkansa.
Suomessa toimii myös ns. tasa-arvovaltuutettu esikuntineen miljoonan euron vuosibudjetilla. Varusmiespalvelukseen valtuutettu ei ole voinut puuttua, koska se on lakiin kirjatusti miesten juttu. Naisten ongelmiin valtuutettu puuttuu tomerasti, vaikka ne vaatisivat lakimuutoksia.
Tervetuloa, yhä kalliimmaksi ja kauemmaksi horisonttiin käyvä tasa-arvo!
Tasa-arvon uranuurtaja 