Viime aikoina on tasa-arvokeskustelussa toistuvasti törmätty ongelmalliseen ilmaisuun ”toksinen maskuliinisuus”, jonka kritisoinnille on miesnäkökulmasta painavat perusteensa. Toksinen maskuliinisuus tarkoittaa nimittäin ihan kirjaimellisesti myrkyllistä miehisyyttä. Siinä ei ole mitään epäselvää. Maskuliinisuus, eli miehisyys, puolestaan tarkoittaa niitä ominaisuuksia, käyttäytymistä ja rooleja, jotka liittyvät miehenä ja poikana olemiseen ja elämiseen. Nämä osaset, joihin vaikuttuvat sekä biologia sekä kulttuuri, voivat jonkin verran vaihdella ajasta ja paikasta riippuen, mutta miehisyys on siis itsessään ja lähtökohtaisesti täysin neutraali käsite, jossa ei ole mitään myrkyllistä tai pahaa. Sama koskee luonnollisesti myös feminiinisyyttä, eli naisellisuutta.
Jokainen voi toki halutessaan väittää, että hän tarkoittaa ”myrkyllinen miehisyys” – ilmaisua käyttäessään jotain ihan muuta, kuin mitä ilmaisu kirjaimellisesti tarkoittaa. Hän voi vaikkapa ilmoittaa tarkoittavansa sillä mahtavaa miehisyyttä. Tällainen kikkailu ei vain muuta itse asiaa mihinkään.
Tiedossa on se, että ilmaisun käyttäjät usein kertovat, etteivät he pidä miehisyyttä itsessään myrkyllisenä. He vain pitävät kertomansa mukaan joitain rooliodotuksia, joita miehiin kohdistuu, haitallisina. Kysymys kuuluu, miksi he eivät sitten puhu haitallisista miehiin kohdistuvista rooliodotuksista? Eikö ole parempi puhua täsmällisesti siitä, missä ongelman väitetään olevan, eikä epämääräisesti ja kierrellen? Selväsanaisuus olisi täysin mahdollista, mutta niin he eivät halua tehdä. Jostain syystä he aivan välttämättä haluavat käyttää ilmaisua, jolla yhdistetään miehisyys myrkyllisyyteen. Tämä jääräpäisyys osoittaa, että heidän motiivinsa eivät ehkä todellisuudessa taida olla niin puhtaat, kuin he haluaisivat meidän muiden uskovan. Mutta vaikka jalomielisesti oletettaisiin niiden sitä olevan, niin parhaatkaan tarkoitusperät eivät poista ilmaisun ongelmallisuutta.
Aivan olennaista nimittäin on se, että puhe myrkyllisestä miehisyydestä koetaan loukkaavaksi. Miesjärjestötoiminnassa saadaan jatkuvasti kuulla palautetta siitä, että monet miehet kokevat ilmaisun loukkaavan heitä henkilökohtaisesti ja halventavan heidän sukupuoltaan ja ihmisarvoaan. Millä perusteella näiden miesten kokemukset pitäisi jättää huomiotta? Miksi heidän pitäisi jatkuvasti kuunnella, kuinka heitä ja heidän sukupuoltaan mustamaalataan julkisesti? Eikö heillä ole miehinä oikeutta tuoda tunteitaan julki? Eikö heidän tunteillaan ole mitään väliä, kun he ovat miehiä?
Kieli on viestinnän väline. Viestintä on kaksisuuntaista. Kyse ei ole ainoastaan siitä, mitä joku sanoo, tai yrittää sanoa, vaan myös siitä, miten kuulija sanotun kokee ja tulkitsee. Viestintä ei toimi siten, että puhuja voisi sanella sen, miten kuulija hänen viestinsä saa tulkita. Kuulijalla on täysi oikeus ja vapaus tulkita sitä ihan oman mielensä, tietämyksensä, käsitystensä ja kokemustensa mukaan. Jos puhujan ja kuulijan tulkinnat siitä, mitä on sanottu ja mitä tarkoitettu, eroavat, on vastuu viime kädessä puhujalla. Hän on epäonnistunut viestinnällisessä tavoitteessaan, joten hänen pitää muuttaa tapaansa viestiä, mikäli hän haluaa saada viestinsä perille haluamassaan muodossa.
Kieli myös muuttuu koko ajan. Vain joitain vuosia sitten oli arkipäiväistä ja ihan korrektia, jopa tieteellistä, kutsua tummaihoisia ihmisiä nimityksillä, jotka ei enää tänä päivänä ole missään sivistyneessä keskustelussa hyväksyttäviä. Varmastikaan valtaosa niistä ihmisistä, jotka ovat aikanaan tällaista kieltä käyttäneet, eivät ole tarkoittaneet puheillaan mitään pahaa. Siitä huolimatta näitä ilmaisuja on alettu pitämään sen verran loukkaavina ja ongelmallisina, että niiden käytöstä on haluttu luopua. Näin on kunnioitettu tummaihoisten ihmisten tunteita ja ihmisarvoa. ”Myrkyllinen mieheys” – ilmaisua on samassa hengessä yritetty oikeuttaa vetoamalla sen ”tieteellisyyteen”. Taustalla olevan sukupuolentutkimuksen, jonka tieteellisyys on hyvästä syystä asetettu kyseenalaiseksi, terminologia, tämä ilmaisu mukaan lukien, heijastaa selkeästi oppiaineen taustalla olevan ideologian miesvihamielisiä tendenssejä. Miehillä on täysi syy ja oikeus suhtautua kriittisesti tähän ismiin ja sen käsitteistöön.
Kielen kehityksen osana sukupuolittuneesta sanastosta on niin ikään haluttu luopua. Välillä tämä pyrkimys on saanut surkuhupaisia ja jopa haitallisia piirteitä, kuten Aamulehden linjattua, että sen jutuissa puhutaan jatkossa varusmiesten sijasta varushenkilöistä (vaikka asevelvollisuus koskee vain miehiä). Pyrkimyksessä on silti ollut myös järkeä: miksi pitäisikään puhua tiedemiehistä, kun voisi puhua sukupuolineutraalisti tutkijoista? Jälkimmäinen ilmaisu on tarkempi, inklusiivisempi ja kunnioittavampi.
Ainoan poikkeuksen tähän kielellisen kunnioituksen kehitykseen näyttävätkin muodostavan ilmaisut, joissa jokin negatiiviseksi koettu asia pyritään yhdistämään miehiin ja miehisyyteen. On miesselittämistä, on äijähaaraa ja on toksista maskuliinisuutta. Jatkuvasti vain lisää. Paljon on puhuttu vihapuheesta. Nyt käytetty ilmaisu on ilmiselvästi juuri sitä. Se leimaa ihmisiä sukupuolensa perusteella pahoiksi ja huonoiksi ihmisiksi. Mistään muusta ihmisryhmästä kuin miehistä ei näin mustamaalaavaa ja loukkaavaa ilmaisua voisi kuvitellakaan käytettävän. Ei varsinkaan valtamedian julkaisuissa.
Kun ilmaisu koetaan loukkaavaksi, fiksut toimijat muuttavat ilmaisua. Miksi pitäisi ehdoin tahdoin loukata ja halventaa toista ja hänen sukupuoltaan? Eihän muutoksessa menetetä mitään, jos tarkoitus ei ole oikeasti loukata.
Perinteistä ja kahlitsevaa sukupuolirooliajattelua edustaa juuri näkemys, jonka mukaan miesten pitäisi vain alistua tähän loukkaavaan ja halventavaan kielenkäyttöön. Pitää suunsa kiinni ja tunteensa omana tietonaan. Me emme koskaan alistu tähän rooliin.
Tasa-arvon uranuurtaja 